lauantai 23. huhtikuuta 2016

Kuulumisia

Paksun paksua iltaa. Silmät hyvä kun pysyy auki, mutta täällä sitä ollaan - edelleen hengissä. Tomas oli kipeänä koko viikon, viisi päivää korkeaa kuumetta, neljäntenä käytiin lääkärissä kun hengityskin jo vaikeutui, kuudentena kuume laski ja uskallettiin ulos, kunnes edelleen huomattiin ahdistuksen painavan. Nyt kuumetta ei ole, pelkkä yskä ja nuha. Onneksi tauti onkin nyt meneillään ohi, sillä ensi viikolla me päästään vihdoinkin ihotautipuolelle selvittelemään Tomaksen juttuja mm. allergiatestejen merkeissä. 

Muuten tänne kuuluukin oikein hyvää. Raskausviikot ovat taas ehtineet poksua ja tässä kuvaa nyt rv 30+0, nyt meneillään on rv30+2 ja edelleen tuo pieni heittelee masussa itseään ympäri ihan miten sattuu. Tilaa tuntuu olevan, vaikka välillä näyttääkin sille että vatsa repeää kun toinen vähän ottaa kierrosta. 



 Tänään pyörähdettiin jo varaston kautta ja haettiin pinnis odottamaan kasaamista vaatehuoneeseen, samoin kuin sitteri. Pienimmät vaatteetkin ovat päätyneet jo lipastoon, joten eiköhän tässä hiljalleen aleta valmistautumaan siihen, että meille tosiaankin on tulossa "pian" vauva. Tomas on edelleen kovin innoissaan vauvan tulosta ja nyt leikeissäkin edelleen pikkusiskoja ja pikkuveljiä.

Nyt kun Tomas on ollut kipeänä, on hän nukkunut meidän sängyssämme ja muutenkin hän saa yöllä herätessään tulla viereen. Mutta miten ihmeessä me kaikki mahdutaan samaan sänkyyn kun vauva syntyy? Hyvin, ainakin toivottavasti. 

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Kun äiti ei olekkaan enää paras leikkikaveri

Me muutettiin alueelle jossa asuu paljon lapsiperheitä, tää oli todellakin tietoinen valinta, sillä Tomas joka ei ole ollut ikinä hoidossa muualla kuin mummoloissa, tädillä ja kotona, kaipaa paljon leikkikaveria päivittäin.
Tähän saakka äiti ja isikin on riittänyt ihan kohtuullisesti, mutta nyt mut on kyllä unohdettu, etenkin pihaleikeissä.


Eilenkin kun mentiin taas pihaan leikkipaikalle, jäinkin itsekseni tekemään kakkuja, kun poika viiletti milloin missäkin ja kenenkin kanssa. Oli ihan hauska seurata tuota touhuajaa toisten lasten kanssa. Etenkin kun yleensä Tomas hieman ujostelee alkuun, mutta hetken katseltuaan rohkaistuu.
Ihanaa, että Tomaksella on täällä leikkikavereita ja ihanaa, että täällä on lapsille kunnon leikkipaikka, eikä vain ikivanhat ruosteiset keinut ja kasa hiekkaa kera nyrkin kokoisten kivien, joka ei edes osunut hiekkalaatikkoon - kuten tuolla edellisen asunnon pihassa.




Pihapiirissä vaikuttaa olevan monen ikäisiä lapsia, siltikään en ole jutellut kuin yhden lapsen äidin kanssa. Suurin osa kun uskaltaa päästää lapsensa pihaan itsekseen, itse en edelleenkään uskalla, enkä usko että päästän vielä useampaan vuoteen. Sen verran tiukasti tuo napanuora on vielä kiinni. 


Näiden pihapiirin lasten lisäksi, ollaan nähty myös meidän kavereita lapsineen ja hyvin on tuntunut sujuvan leikit. Joten ei muuta kuin lisää leikkikavereita vaan viikkoihin. Jotenkin outoa ja haikeaa nähdä tällaista kun ei äitiä enää kaivatakkaan niin paljon tässäkään asiassa. Mutta niin ne pienet kasvaa ja rohkaistuu. Kai tähän tottuu. Joskus mietin mm. Hoplopissa käydessäm että johan on vanhempia kun istuvat vaan kahvilla ja juoruavat, tai selaavat puhelimia, eivätkä riehu lasten mukana. Noh, nyt mä huomasin että mutkin on syrjäytetty samoin ja löysin itseni juoruamasta penkillä.. Ehkei se siis ollutkaan niidenkään vanhempien valinta, vaan juurikin lasten.


maanantai 11. huhtikuuta 2016

200 päivää raskaana

200 päivää raskaana, 80 päivää laskettuun.
Noin 80 päivää ja kaiken tulisi olla kotona valmiina toppua varten.
Tehtävää tässä ei juurikaan ole sen suuremmin. Vaunut ja vauvan vaatteet pitää pestä, pinnis kasata ja hankkia vaippoja, sekä vanna. Kummejakin pitäisi miettiä,  mutta en tosiaan tiedä onko tässä muuta sellaista mitä enää olisi hoitamatta.

Nyt löytyi kamerakin sopivasti, joten tässäpä näette masusen. Kuten kuvista huomaa, se on korkealla ja kookas. 







Tämä jälkimmäinen masukuva on pakko jakaa tännekkin, sillä Tomas oli myöhäisellä iltapalalla ja yritin napsia äkkiä masukuvaa peilin edessä (joka ei edelleenkään ole seinällä... ) ja poitsu tuli keittiöstä muovikukkien kanssa "Äiti, mä toin sulle kukkasia", oli jotenkin liikkis tilanne joka tallentui kamerallekkin. 


Tällä kertaa en muuten aio kasata "isyyspakkausta" vaan keskityn kasaamaan Tomakselle isovelipakkauksen. Pakkauksen sisältö on pääosin vielä hankkimatta, mutta tiedän mitä aion hankkia.

Pakkaukseen tulee juttuja joista Tomas pitää, sekä sellaisia juttuja mitä voidaan tehdä yhdessä ja miten ajan saa kulumaan paremmin silloin kun pitäisi olla  hiljempaa kun vauva nukkuu.

Ajattelin myös kasata "ei mitään tekemistä"-purkin. Niihin hetkiin, kun leikkejä tai touhuja ei meinaa oikein syntyä itsekseen. Käytännössä lappuja purkkiin ja sieltä sitten nostetaan yksi kun ideat on loppu. Se voi olla jokin leikki, leipomista, elokuvissa käyntiä, uimahalliin menoa, metsäretki, piknik ihan mitä vain!


torstai 7. huhtikuuta 2016

28+0 raskaus kuulumisia

Nyt olisi taas varmaan oikea aika kirjoitella  taas raskauskuulumisia, kerrankin kun koneelle ehdin istahtamaan.


Tänään viikkoja on kasassa tuo 28+0 ja heti aamusta pidin omat bileet, sillä selkä antoi vähän enemmän vapauksia ja pääsin kuin pääsinkin kävelemään normaalisti heti sängystä noustessa. Se on iso juttu se! Taas tuli sellainen ihana toivonkipinä, että kyllä näistä vaivoista päästään vielä.


Raskaus on sujunut hirmuista vauhtia ja en meinaa edelleenkään pysyä mukana siinä, että milläs viikolla nyt mennäänkään. Onneksi kännykässä on Appseja joista voi tarkistaa aina kysyttäessä. Tuntuu myös välillä, että maha vaan kulkee tuossa mukana, mutta hetkeäkään siellä ei rauhassa olla. Iskuja ja potkuja tulee niin että niille saa naureskella ja ne näkyvät takinkin läpi selkeästi.

Eilen (rv27+6) kävin kontrolli ultrassa, jonne siis sain lähetteen ison sf-mitan vuoksi aiemmin. Jännitin tuota ultraa ihan superisti, sillä tällä kertaa mies ei päässyt mukaan ja tottahan toki mä pyörittelin päässäni kaikki kauhukuvat siitä, että vauva ei olekkaan kunnossa.

Ensin kävin kätilön juttusilla ja päiviteltiin hieman tietoja ja sain epäilyksen myös raskausmyrkytyksestä. Nyt pitää ottaa sitten rauhassa ja hankkia jostain verenpainemittari, jotta pääsee seurailemaan tilannetta täällä kotona. Herkästi on lähdettävä lekuriin, mutta normaalia arkea vietetään.

Itse ultrassa olin vähän pihalla kuin lumiukko, mutta kysyvä ei tieltä eksy. Meidän bebellä on kaikki hyvin, Hänellä on pitkät jalat, hän on raivotarjonnassa ja kovin vilkas tapaus - jonka kyllä jo tiesinkin. Painoarvioksi saatiin n. 1000g ja hän kasvaa keskikäyrillä.

Iso sf-mitta, jonka takia tuonne menin, johtuneekin siis vain pituudestani(lyhyydestä), lapsiveden runsaasta määrästä ja todennäköisesti beibi on mittaus hetkellä ollut pylly pystyssä.

Supistusten vuoksi tehtiin myös sisätutkimus, jossa selvisi että paikat ovat pehmentyneet ja hieman auenneetkin, mutta kyllä me taidetaan yhdessä osassa pysyä sinne kesäkuun lopulle.

Edelleen innokas isoveli kyselee milloin vauva syntyy ja milloin sitä pääsee oikein hoitamaan, Tomas myös puhelee vatsalle, silittää sitä, haluaa kuunnella sydänääniä ja tunnustella potkuja.


Tarkoitus oli nyt oikeasti tyrkätä tähän masukuvaakin, mutta kamera on muuton jäljiltä, jossain tuolla vaatehuoneessa ja luurin kamera taitaa vedellä viimeisiään. Ei siis onnistunut ihan niin kuin suunnittelin, tänään taidankin ottaa oikeasti asiakseni etsiä sen kameran, kyllä se jossain tuolla täydessä vaatehuoneessa on. ;)

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Vihdoin kotona

Uuteen kotiin muutto on tehty viimein, toisinsanoen kaikki tavarat ovat löytäneet uuteen osoitteeseen vaikka hakevatkin vielä omia paikkojaan. Muuttopäivänä asuntoon tullessa huomattiin heti, että täällä ei oltu hoidettu muuttosiivousta lainkaan, joka sai tietysti hermot kireälle. Meillä kun oli tasan kuusi tuntia aikaa saada lähes kaikki tavarat reilun 100 kilometrin päästä tänne. Onnistuttiin kuitenkin mahtavien muuttoapulaisten kanssa hoitamaan homma kotiin. 


Nyt sitä ollaan virallisesti Jyväskyläläisiä ja mietin ihan tosiaan joka päivä miksi me ikinä edes lähdettiin täältä pois. Nyt me ollaan taas kotona. Tätä kaupunkia on ollut ikävä. Täällä me ollaan paljon "vapaampia". Ihana kun voi lähteä hetken mielijohteesta minne vain, eikä tarvitse ajatella että sinne ja sinne lähtiessä pitää pakata mukaan sitä, tätä ja tuota ja automatkaankin menee niin ja niin monta tuntia. 


Tomas on kotiutunut kohtuullisesti, heti ensimmäisenä aamuna Tomas tuumasi  "olipa ihana yö, tästä tulee hyvä päivä".  Jännitin miten vahvasti Tomas reagoi muuttoon, sillä häntä jännitti tämä paljon. Oma jännitykseni ei ollut aivan turha, sillä kyllä poika vahvasti tähän reagoikin. Välillä lentää tavarat ja ärräpäät, kun taas välillä ollaan kuin pieniä enkeleitä. Hampaita on siis kiristelty hieman.
Tomas on kuitenkin saanut jo uusia kavereitakin, joten luulen että pikkuhiljaa tämä muutosta johtuva äksyily menee ohi. Ainakin päivittäin se on jo vähentynyt. Minkäs toisaalta teet, kun lapsi on selvästi perinyt äidiltään kovapäisyytensä... hups.


Yllättävän hyvin siis sujuu arki uudessa kodissa, ajattelin että tämä alku olisi voinut olla haastavampikin. Kaikki ollaan nukuttu kuin pienet possut ja Tomas nukkuu tällä hetkellä ekaa yötä omassa huoneessaan täällä uudessa kodissa. Pihassa on ihana leikkipaikka, pyöräily reitit ovat loistavat ja asunnon pohjaratkaisu on hyvä meille. 

Ensi viikolla päästään vähän taas jännittämään, sillä menen ylimääräiseen kontrolliultraan itsekseni tsekkaamaan miten meidän vauva voi. Omat tuntemukseni, kun ovat olleet oikeassa siinä suhteessa, että vatsa tuntuu olevan hirveän korkealla ja sitä se onkin. Sf- mitta huitelee ties millä käyrillä ja nyt mennäänkin sitten tarkistamaan kasvaako sisälläni pikkujättiläinen vai mitä ihmettä. Samalla saadaan vähän tietoa siitä, odotetaanko me vielä 12 viikkoa tätä pientä, vaiko jakaudutaanko jo aiemmin. Jos totta puhutaan, niin ei haittaisi vaikka pääsisin synnyttämään jo aiemmin, vaikkei tietystikkään käynnistys houkuta.

Raskaus on sujunut hyvin, kaikki arvot ovat kohdillaan (paitsi tuo sf-mitta). Fyysisesti itse en kuitenkaan ole voinut kovinkaan kehuttavasti edelleenkään, mutta nyt on enää niin vähän tätä raskautta jäljellä, että tästä selvitään vaikka sitten hammasta purren. Ehkä kerron joskus yhdessä postauksessa millaista tämä todellisuudessa on ollut, nyt kun on kaksi raskautta joita voi verrata.