lauantai 26. joulukuuta 2015

Raskauskaapista purkautuminen (paluu alkuraskauteen 1)

"Raskauskaapista" on nyt siis hypätty ja palailen nyt aivan raskauden alkuviikkoihin muutaman tekstin verran.

"Meillä yritystä oli takana reilut 3-vuotta. Kolmeen vuoteen mahtui tuhottomasti laskemista, ovulaatiotestejä, positiivisia ja negatiivisia raskaustestejä, miettimistä, pohtimista, haaveiden pois heittoa, ahdistusta ja stressiä - etenkin siksi, kun kaikki kyselivät, joko joko? "Oletteko ajatelleet pikkusisarusta Tomakselle?" "Ei ehkä kannattaisi odottaa näin kauaa.". Jnejne. Ne kaikki liibalaabat koskivat aika syvältä ja yritin heittää asian vitsiksi vaikka kotona saatoinkin puristaa tyynyä ja nyyhkyyttää siihen, kuinka epäreilu maailma on. 

Tartuin puhelimeen 12.10 ollessani vanhempieni luona, ja päätin että nyt selvitetään mitä tulisi kustantamaan yksityisen kautta mennessä tutkimuksiin ja hoitoihin. Näppäilin puhelimeen numeron ja kerroin asiani. Päätettiin puhelimessa, että varaan ajan netin kautta kun pääsen kotiin. Jostain syystä en sitä koskaan varannut. 
Alle viikko tuon puhelinsoiton jälkeen koiramme alkoi seuraamaan minua joka paikkaan, jopa vessaan. Ensin en kiinnittänyt siihen huomiota juurikaan, mutta vähitellen aloin miettimään, että mitä jos? Ja kun mieskin huomautti asiasta, niiin.. Kun odotin Tomasta, Layla ei päästänyt minua näköpiiristään kotona. 

Käydessämme saunomassa vanhempieni luona ja toisena pävänä anoppilassa, huomasin korkelle astuessa alavatsaa nipistävän oudosti. Tietysti ajattelin, että nämä ovat nyt merkkejä siitä että naisten vaivat ovat alkamassa. Niiden kun piti alkaa samaisella viikolla. 

Saapui viimein perjantai 23.10, odottelin järkkyjä vatsa ja selkäkipuja kauhulla, tarkistin valmiiksi lääkekaapin sisällön ja laukussa kulki varalta kaikki tarvittava mukana. Tuli ilta ja edelleenkään ei mitään. Aloin pohtimaan kaikkea aiemmin kertomaani, vatsan nippailu, koiran käytös, tisseihinkin sattui esimerkiksi halatessa ja  huomasin että olin ollut väsyneempi, kolmen tunnin päiväunet olivat taas tulleet elämääni mukaan ja silti yöllä sain nukuttua. Kaivelin kaapista ensin ovulaatiotestin, joka tarttui ensimmäisenä käteen, se näytti vahvaa plussaa. Vahva plussa silloin kun naisten vaivojen piti alkaa? Hah. Etsin vielä raskaustestin ja tein sen. 
Odotin ja odotin. Tosi hailakka viiva ja iltapissa. Päätin että odotan maanantaihin ja teen uuden testin. Sillä enhän minä voi tulla raskaaksi. Puhuttiin miehen kanssa ja tultiin siihen tulokseen, että ehkä se onkin viivanpaikka. 

Tulee lauantai, ollaan hengailtu Tomaksen kummitädin kanssa, tehty ruokaa ja tehdään lähtöä anoppilaan. Ravaan jatkuvasti vessassa. Tuumaan miehelle autoon istuessa, että nyt muuten mennään kaupan kautta. Kävelen suoraan hakemaan raskaustestin ja kassan kautta tungen sen suoraan laukkuun. Autossa avaan paketin, laitan testin housujeni taskuun. 
Enhän minä osannut odottaa, hörppään autosta vettä pariin otteeseen menemme porukalla sisälle ja livahdan vessaan. En osaa olla oikein mitenkään päin, minuutit on pitkiä ja "pelkään" jääväni kiinni testin teosta. Sovimme jo kolme vuotta sitten miehen kanssa, että raskaudesta ei hiiskuta kenellekkään, ennen kuin ollaan "turvallisilla" vesillä. Eli raskaus on kestänyt yli sen 12 viikkoa.
En tiedä itkisinkö vai nauraisinko, tulee aivan jäätävän suurin tunneryöppy kerralla. Yritän olla sanomatta mitään. Mies katsoo kysyvästi ja minä nyökkään. Kaksi viivaa, meille tulee ehkä vauva, jos kaikki sujuu hyvin. Seuraavat tunnit anoppilassa tuntuvat pitkille, kun asiasta ei sen enempää voi puhua. Iltakin menee aika hiljaksiin, sillä Tomaksenkaan kuullen ei voi asiaa pohtia. Herra kun kertoo kaiken mummoille ja muille. 



Tomas nukkuu, sisko soittaa minut lenkille, meinaan oksentaa. Kipitän ulos, tekee mieli paljastaa asia siskolle, mutta olen hiljaa. Toisella kertaa sitten, odotetaan vielä ainakin kahdeksan viikkoa. Tulee muuten hemmetin pitkät kahdeksan viikkoa! Tulen kotiin ja tuuletan mielessäni, pystyin pitämään suuren salaisuutemme. Pystyn siihen varmasti jatkossakin.
Voinko mä todella olla raskaana? Miten tää on mahdollista? Miten onnekas mä olenkaan! Miten onnekkaita me ollaankaan! Tää on super hienoa. "


Ja tässä vaiheessa jo pahoittelen, että jouduin ihan alkuviikkoina muutamalle ihanalle sanomaan "Ei, en ole raskaana", ette uskokkaan kuinka mielelläni olisin teille kaikille kertonut heti. <3

12 kommenttia:

  1. <3 ihanaaa että teidän odotus nyt vihdoin palkittiin <3

    VastaaPoista
  2. ♡♡♡♡ onnea vielä tätäkin kautta!

    VastaaPoista
  3. Onnea plussasta ja ihanaa odotusaikaa <3. Jotenkin tuntui niin kovin tutulta tämä sinun kirjoituksesi, vaikka meillä pikkuveljen yritys ei noin kauan kestänytkään. Silti senkin vajaan vuoden aikana kyllä uuvuin jatkuviin pettymyksiin sekä ihmisten varmaan ihan hyväntahtoisiin mutta samalla ihan käsittämättömän pahoilta tuntuneisiin "Ai vettäkö juot? Oletko raskaana?"- ja "Milloinkas te teette sen toisen?" -kommentteihin. Jos jotain olen päättänyt niin sen, etten itse tule ikinä utelemaan kenenkään lastenhankintasuunnitelmia!

    VastaaPoista
  4. Meillä kans odoteltiin ja yksi raskaus päättyi keskenmenoon n viikoilla 7 - 8. Aloin epäillä tätä raskautta kun meidän koira alkoi seurata mua samoin jokapaikkaan, kun teilläkin näköjään :D Koira nukkuu aina pää mun mahani päällä. Nyt rv 9+5. Onnea teille!

    VastaaPoista

Haleja <3