tiistai 29. syyskuuta 2015

Touhuja

Huh hei, viikonloppu vilahti silmissä ja tänään on selkeästi viikon toinen maanantai. Viikonlopulla olimme auttamassa muutossa ystäväämme niin lauantaina, kuin sunnuntainakin, mutta niin vain ystävä käänsi uuden sivun elämässään ja se uusi koti on ihana. Odotan vaan, milloin ehditään porukalla mennä hengailemaan sinne!

Meillä sitten vietettiin eilen maanantaina, lauantaita. Lauantaisin meillä on perinteinen perhepäivä. Tehdään paljon kivoja juttuja yhdessä ja illasta katsomme yhdessä elokuvan. Nyt kun koko leffakaappi on käyty läpi miljoonaan kertaan, eli vuorosanat osaa jo ulkoa, ollaan käyty lainaamasa lauantaille aina kirjastosta dvd. Viimeisin Tomaksen valinta oli Ella ja kaverit-dvd, jonka hän jaksoikin katsoa kokonaan.






Tänään kävimme metsäretkellä ja keräilimme mukaan hieman askarteluun ja astelelmiin tarvittavia juttuja. Tällä kertaa kävimme ihan eri suunnalla kuin tavallisesti, niin oli jokaisella vähän tutkimista, kun ympäristö on vieras. Tuntuu kuin ei oltaisi tehty mitään koko päivänä, vaikka kuitenkaan kotona ei olla vietetty kuin muutama tunti tänään..

Nyt illasta olen kasannut taas vaihteeksi kolmen viikon ruokalistoja ja tämä tökkii aina yhtä paljon, mutta sain kuin sainkin kolmen viikon listat tehtyä, huomioiden kaikki meidän nirsoilut, jotka eivät oikein osu yksiin.

2 kommenttia:

  1. Täytynee ottaa mallia tuosta perhepäivästä, se kun olisi tärkeää jokaiselle jolla lapsia on plus parisuhdekin kiittää kun tehtäisiin säännöllisesti jotain yhdessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on oikein kiva idea ja yritetään ainakin itse pitää kiinni siitä. :)

      Poista

Haleja <3