perjantai 21. elokuuta 2015

Tomaksen 3-vuotis neuvola

Kävimme Tomaksen kanssa neuvolassa ja tällä kertaa neuvolakäynti oli hieman erilainen kuin aiemmin. 

Ensinnäkin Tomasta jännitti ihan hurjan paljon, viime neuvolasta kun on jo kulunut aikaa. Ensimmäisenä tehtiin palapeliä, piirrettiin viivoja ja palloja, rakennettiin tornia, laiteltiin muotolaatikkoon palikoita, piirrettiin viivoja, kerrottiin värejä ja katsottiin näköä ja testattiin sanojen ymmärtämistä.


Ainostaan yksi sanaymmärrys meni vähän mönkään. Sukka-tukka-kukka. Meillä ei käytetä "tukka" sanaa joten poika ei oikein tiennyt että mikä ihme se on. Sama homma kävi kun kävimme näyttämässä noin puolivuotta sitten pipiä alapäässä ja lääkäri puhui Tomakselle "palleista", jätkä oli silloinkin ihan "öööö, mitä?" ilmeellä.Täytyy ilmeisesti alkaa käyttämään erilaisia sanoja taas puheessa. 

Tukka-sanahan meillä on korvattu hiukset-sanalla.

Lisäksi otettiin perinteiset pituus,paino ja päänympärys. Kaikki Tomaksella menevät tasaisesti omalla käyrällään(+jotainkin), pituutta herra oli kerryttänyt itselleen viime neuvolasta 10cm, joka kuulostaa omaan korvaan paljolle. 



Kerroin taas - en tiedä edes kuinka monetta kertaa - huoleni Tomaksen jaloista, tai tarkemmin jalkapohjista jotka ovat syntymästä saakka olleet täysin erimuotoiset keskenään ja aina on vakuuteltu että kyllä ne siitä tasoittuvat ja plaaplaaplaa. Nyt kuitenkin sain ohjeistuksen varata ajan ensin fysioterapeutille joka katsoo tilannetta ja siitä sitten lähdemme etenemään tarvittaessa. Tokihan voi olla myös niin, että itse ylireagoin, mutta äidinvaistot sanovat muuta. 

Kaikki asiat kuitenkin ovat kunnossa ja kotiin saatiin tehtäväksi vielä tarkastaa näköä uudelleen, sillä poitsuhan ei halunnut laittaa hienoja laseja päähänsä, joissa toinen silmä on peitettynä. 



8 kommenttia:

  1. Meillä oli just kans 5v neuvola :) Ja meillä on aina sama homma, ollut pienestä asti. Viime vuonna oli yhtä vääntöö, ku poika ei tiennyt mikä on ritari ja prinsessa.. Voi hyvät pyhät.. Esim meillä jos kysytään mikä on nokka niin meillä se on kyllä nenä. Tukka on just kans hiukset. ja on niitä tosi monii muitakin. täällä moni puhuu et pottuja niin meillä ne on perunat jne..

    Mulle tuli yllätyksenä et 5v neuvolassa piti osata laskea.. wtf, eikö ne sit koulussa opeta :D MIten voi osata ku ei oo koskaa laskettu mtn :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, en olis kyllä minäkään tiennyt että 5v neuvolassa pitää jo osata laskea! :O

      Poista
  2. Ihana pikkumies! Itsekin kiinnitän joskus huomiota että käytämme kotona aika suppeasti sanoja. Pitäisi laajentaa omaakin sanavarastoa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. :)
      Pitää itsekkin laajentaa hieman sanavarastoa, vaikka meillä kotona ei hiljaisia hetkiä ole edes yöllä. :D Joku meistä puhuu lähes aina unissaan.... :D

      Poista
  3. Meillä ei ollut ollenkaan 3v neuvolassa tuollaista sanajuttua, mutta se saattaa johtua siitä, että meidän B:llä puheen kehitys on selvästi ikäisiään jäljessä. Tarkistellaan kuulemma nelivuotisneuvolassa sitä sitten.

    Hyvä, että itse ilmaisit huolesi, koska muutenhan siihen ei välttämättä kiinnitettäisikään huomiota neuvolassa. Parempi tutkia nyt kuin surkutella sitten myöhemmin.

    -Susanna / Colour Outside the Lines

    VastaaPoista
  4. Mä laitin uhman piikkiin, kun poika ei halunnut pitää laseja näön tarkastuksessa vielä neljä vuotiaanakaan. Toisella silmällä katso, mutta kun oli toisen vuoro ei halunnut. Seuraavalla käynnillä lahjoin karkkipussilla, että tekis sen testin. Nyt on silmälasit ja siinä huonommassa silmässä (jolla ei halunnut näkötarkastuksessa katsoa) on lappuhoito pari tuntia päivässä.
    Olisikohan ensin pitänyt lapselta kysyä, näkeekö hän yhdellä silmällä ylipäänsä mitään? Enpä osannut arvata, kun ei ole isommilla sisaruksilla silmälaseja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi lahjominen auttoi ja homma selvisi! Ei sitä kyllä tule ajatelleeksi kysyä, että "hei murunen näätkö sä sillä toisella silmällä?"

      Poista

Haleja <3