sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Mörköjä, satuja ja temppurataa!

Satusivellin viikolla pääsimme myös askartelemaan mörköjä, värittämään mörön kuvia, sekä piirtämään ja maalaamaan mörön kotia. Tomas maalasi pahville mörköjä, jotka me äitini kanssa leikkasimme, Tomas liimasi myös möröille silmät itse, mutta keppin teippaus pahvin taakse oli aikuisten tekosia. 





Tomas tykkäsi touhusta, mutta tuumasi pian "mennään kotiin, tää on tylsää". Kävimme seikkailemassa ulkona "karhumetsässä" eli pienellä läntillä jossa oli puita ja Tomas kiven kovaa väitti että se on karhujen metsä ja siellä on varmasti karhun koti.
Lopulta Tomas meni takaisin sisälle mummin kanssa, kun pääsimme lähtemään suunnattiinkin me toiseen mummilaan pyörällä. Hyttysiä oli varmaan miljoona, ainakin jaloistani päätellen. Mutta pätkis vaan polki polkemistaan. 




Seuraavana aamuna leikimme kissoja kunnes muistin, että pian alkaa satutunti kirjastossa.
Tomas myös piirsi ja pelaili kirjastossa sillä aikaa, kun minä uppouduin kirjojen ihmeelliseen maailmaan. Viime käynnistä olikin jo vierähtänyt aikaa ja kasasimme aikamoisen kirjasaaliin mukaan kotiimme. Tuo päivä oli ihan seko kaikin tavoin, kaikkia väsytti muttei nukuttanut.


Illasta menimme vielä liikuntahalliin, jossa oli järjestetty temppurata. Lapsia paikalla oli runsaasti, eikä ainakaan yhtään liian vähän. Juoksua, kiipeilyä, sinkoilua, pomppimista, riippumista, keinumista, naurua ja läheltä piti tilanteita ei puuttunut. Mukavaa oli siis tuollakin.

Taaskaan ei illalla tarvinnut unta odotella, kun poika itse halusi suoraan nukkumaan kun palailimme kotiin.






perjantai 26. kesäkuuta 2015

Lemmenloma osa 2

Lemmenlomalle ajettiin Tampereelle, kun hotellihuone ja itse hotelli oli tutkittu, suuntasimme ulos. Ensin lähdimme pyynikin tornille portaita pitkin ja kävimme jätskillä. Oli muuten kesän ekat (ja varmaan vikat) irtojädet. Mangomeloni jäätelö on vaan super hyvää!






Siltä lähdettiin kiertelemään sitten muualle, pyörähdettiin rannalla, jossa vietettiin hyvä tovi. Kävimme myös lenkillä, emmekä edes eksyneet, ihme kyllä.

Palasimme hotellille ja illalla kävimme kaupungilla navigaattorin avustamana ja meinattiin heittää navigaattori ikkunasta. Se ei oikein tahtonut pysyä mukana ja lopulta löydettiin aina oikeisiin paikkoihin paremmin ilman sitä.

Hotellille palatessa lähdimmekin suoraan uimaan.



Seuraavana päivänä suunnattiin taas kaupungille, mutta kävimme myös Hatanpään arboretumissa. Siellä oli kaunista, vietimmekin kierrellen kaarrellen aikaa siellä useamman tunnin, kunnes pissahätä yllätti ja oli pakko lähteä takaisin hotellille. Kävimme taas kävelyllä ja suuntasimme uimaan.

Kuten aiemminkin mainitsin, seuraava loma Tampereella on jo suunnitteilla, sinne lähdemme rentoutumaan heinäkuun alussa uudelleen, tällä kertaa koko perheen voimin. Samalla ajattelimme käyttää Tomasta särkkiksessä ja oletettavasti yövymme tällä kertaa Nokian Edenissä. 







keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Kauneus keskiviikko : Rusettisydänsäkkyrä

Mä en keksi mikä/mitä tämä muistuttaa, mutta rusettisydänsäkkyrä se nyt voi olla tämän postauksen ajan. :D


1. Jaa hiukset kuvan mukaisella tavalla ja laita ponnarille.


2. Jaa hiukset kahteen osaan. Kiepsuta hiuksia ja työnnä alakautta ponnarin läpi. Jätä hiukset löysästi, toista.


3. Vedä hiukset mahdollisimman saman kokoisiksi. Saat söpön kampauksen. Voit myös letittää jäljelle jäävät hiukset oman maun mukaan.


Onko sulla hyviä vinkkejä liittyen hiuksiin tai kauneuteen ? Ehkä joku ehdoton suosikki tuote, huonon hiuspäivän pelastaja tai vaikka itse tehty kuorintavoide? Kerro vinkkisi niin minäkin kokeilen!


maanantai 22. kesäkuuta 2015

Satusivellin




Tällä viikolla on järjestetty kivaa touhua lapsiperheille täällä maalla. Tänään nimittäin starttasi Satusivellin viikko. Käytiinkin heti "Eläimellistä menoa" tapahtumassa koko perheen voimin. 
Tämä aloitus tapahtuma järkättiin ihan kivenheiton päässä kotoamme. Tomakselle sitten napattiin pyörä matkaan ja me muut kävelimme. 

Ohjelmassa oli laulua, kasvomaalausta, pelejä ja katupiirroksia. Tomas innostui peleistä ja piirtelystä, sekä juoksenteli loppu vaiheessa ympäriinsä. Kesän ekaa leppäkertuakin päästiin ihmettelemään, mutta lopulta sen kohtaloksi taisi koitua kengänpohja.

Loppu vaiheessa kyllä huomasi Tomaksestakin, että tänään on touhuttu ja paljon, kävimme pidemmällä pyörä/hölkkä lenkillä aamupäivästä, ulkoilimme muutenkin paljon ja päikkärit jäi nukkumatta. Eipä illalla paljon tarvinnut nukkumattia odotella, nyt tasainen tuhina kuuluu meidän makkarista ja en tiedä hennonko siirtää tuhisijaa omaan huoneeseensa lainkaan. 

Huomenna olisi luvassa Satusivellin viikon "satuaskartelua ja kuvataidetta", joten taidamme suunnata sinne, mikäli päikkärit jäävät taas välistä.





keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Kauneus keskiviikko : Vaihtoehto tavalliselle ponihännälle!

Helppo mutta erillainen ponnari, vähän vaihtelua siihe perus ponihäntään saa tällä, tekoon menee pari minuuttia. 

Tarvitset:
1kpl kampa
1kpl pompula (itsellä invisibobble)
1kpl hiuspinni



 1. Harjaa hiukset








2. Tee vino jakaus ja laita taakse jäävät hiukset ponnarille.

 3. Harjaa jäljelle jäänyt osa suoraksi ja viistosti alaspäin.



4. Kiepsauta irrallaan olevat hiukset ponnarin alakautta ympäri ja lisää pinni haituvien päälle. Halutessasi voi lisätä myös hiuslakkaa.





 Valmis. Itse en käyttänyt mitään muotoilutuotteita, tätä tai muitakaan "peukalokeskellä kämmetä hiusjuttuja" tehdessä. Tätä ponnaria aion itse käyttää jatkossa sotkuponnarin sijasta.



Lemmenlomalla: Scandic Rosendahl

Ihana loma, ihana seura, ihana Tampere, ihana hotelli. Tahdon takas än yy tee NYT!

Noh, onneksi kuvien kautta pääsee takaisin siihen rentoutuneeseen oloon ja itseasiassa, eipä tuon loman jälkeen ole hermoja kiristänytkään vähääkään. Mulla oli ihan väärät asetukset päällä kamerassa näitä kuvia ottaessa, mutta älkää antako sen häiritä! :)


















Mä mietin, että mistä aloittaisin, mutta päätin aloittaa hotellista. Yövyimme Scandicin Rosendahl hotellissa, aivan Pyynikin näkötornin lähettyvillä. Hotelli meille valikoitui siksi, että sieltä oli lyhyt matka kaikkialle, pysäköinti oli ilmaista ja hallelujah vapaa allas-osaston, kuntosalin ja saunojen käyttö! 

Me saimme huoneen järvinäöalalla, paremmin ei olisi huoneenkaan sijaintia voinut valita. Vaikka järveltä paistoi aurinko, ei huoneessa ollut kuuma. Lämmin, muttei kuuma. 

 Tykkäsin hotellihuoneestamme, kylpyhuone oli isohko, sänky loistava, telkkariin olisi halutessaan saanut kiinni usb-piuhalla mitä vain, mikäli siis telkkaria haluaisi katsoa.
Mutta se allas osasto, lapsille/vauvoilla oma allas, jossa vesi oli mukavan lämmintä, aikuisille/isommille lapsille isompi allas, jossa toinen pää 120cm syvä ja toinen 200cm syvä. Vesi tässä isommassa altaassa oli paaaaljon viileämpää, mutta onneksi siihen tottui nopeasti. Me vietettiinkin iltaisin vähintään pari tuntia uiden.



Lisäksi hotellilla oli myös talvipuutarha, kuntosali ja squash tilat. Ihan mahtava tarjonta siis. Sijaintikin tosiaan oli mieluisa. Pyynikin tornille pääsi helposti portaita pitkin, jotka lähtivät melkein hotellin vierestä, rannalle oli matkaa noin 300 metriä, tenniskentille 200 metriä ja golffaamaan olisi päässyt kilsan päähän. Tuolla oli loistavat lenkkeilymaastot, joita kyllä tuli hyödynnettyä runsaasti.

Me tykättiin hurjasti, eli ihan viis kautta viis. Nyt on jo seuraava reissu suunnitteilla ja se onkin jo alle kuukauden päästä!

Mielestäni tämä hotelli sopii niin "lemmenlomalaisille" kuin lapsiperheillekkin.

Oletteko te käyneet ko. hotellissa? :)

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Lupaan olla sun

Vuosi sitten lupasin ja lupaan edelleen. 
Viimeinen vuosi on mennyt nopeasti, hääpukua olen muistanut ihastella säännöllisesti. Tuolla se kaapissa on edelleen, enkä sitä aio lähellekkään varastoa viedä. Mies kielsi hääpuvun myynnin, jota suunnittelin häiden jälkeen, enkä pistä sitä ollenkaan pahakseni. Enhän mä oikeasti tuota pukua olisi myynyt.

Tuo päivä oli ihana, samoin päivät ennen sitä ja sen jälkeen. Ensimmäisen vuoden aikana meitä on riepoteltu, hermot ovat olleet kireällä ja vastoinkäymisiä enemmän kuin tarpeeksi, mutta niin kuin yleensäkkin, hyviä päiviä on ollut enemmän ja ne ovat antaneet voimaa selvitä vastoinkäymisten ryöpyistä.



"Lupaan olla sun, kun päivä kääntyy iltaan, kun pöly laskeutuu ja ollaan ihan hiljaa. Lupaan olla sun ja sanoo senkin ääneen, ei tuu tarpeeks sanottuu, ooh

Täällä saman kannen alla, meil on meret meil on maat, meil on sanat joiden voima pitää tän kaiken paikoillaan, päivät kuluu viikot vierii, piirrän merkin almanakkaan jos tänne kuuluu, sen tuntee. Ei oo mitään muuta kuin tää, ei oo mitään muuta kuin me kunnes kuolen." 


Eilen käytiin paikallisessa, jossa kahden jälkeen yöllä soi Nopsajalan biisi, se samainen oli meillä häätanssi kappaleena, siellä me tanssittiin, aikaa oli melkein vuosi häistä, melkein samalla kohdalla saman kappaleen soidessa. Oli ihana ilta.

Meillä oli tänään eka hääpäivä. Puspus.

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Parvekkeen muutos

Parveke, se on paikka josta erityisesti pidän kotonamme. Tänä keväänä päätin, että toteutan viimeinkin haaveilevamani muutoksen parvekkeelle. Lisäksi päätin, että haluan käyttää mahdollisimman paljon jo valmiiksi löytyviä juttuja ja ostan mahdollisimman vähän uutena. Siinä onnistuinkin hyvin.

Kun vanhalle parvekkeen pöydälle ja tuoleille oli uusi koti tiedossa, aloin etsiskelemään kuormalavoja facebookin kautta. Noin 30 kilometrin päässä meiltä sattuikin sopivasti olemaan etsimiäni lavoja. Lavat saimme ilmaseksi kunhan vain itse ne noudimme. Yhteensä 60 kilometriä ja 7 lavaa. Kuusi lavoista päätyi sohvaamme, kaksi niistä on isompia ja neljä pienempiä. 





Yllä oleva kehys taas löytyi sattumalta vajasta ja se sopi parvekkeelle kuin nenä päähän, metallinen pannu taas päätyi meille sattumien kautta. 
Parvekkeella olevat matot taas tulivat mummoltani, tarjotin kirpparilta, kuormalavojen päällä oleva patja on yksi vanhoista patjoistamme, joka taas on tullut isomummoni sängyn mukana. 
Vihreä koristetyyny löytyi kirpparilta, harmaan voitin blogiarvonnassa, päiväpeitto patjan päältä on tuurista ja taisi maksaa hurjat 12,90€. Kukkalaatikkokin meiltä löytyi valmiiksi ja se on muistaakseni aikoinaan äitini ostama, lampaantalja taas on ostettu muistaakseni Tomaksen ensimmäisenä talvena, kukat taas on ihan tuoreita ja ne haettiin aiemmin kesällä kukkakaupalta. 






Miksi sitten emme laittaneet kulmaosaa suoraan parvekkeen lasiin kiinni? Siksi ettei Tomas vahingossakaan kurkottele parvekkeelta alas. En myöskään käsitellyt kuormalavoja mitenkään, sillä ne ovat hyvät näin, maalia kyllä löytyy valmiina, jos ne joskus haluaakin maalata. 

Parveke sai kivan päivityksen ja muovihirvityskset ovat poissa. Hintaa projektille en ole laskenut, mutta arvioiden :
6€ (kukat) 
12,90€ (päiväpeitto, tämä tarttui mukaan yhdellä reissuistamme, joten en laske bensoja tähän) 
 7,70€ (bensat kuormalavoja noutaessa bensan hinta 1,54€/l) 
= 26,60€


Mitä tykkäätte? Mä tykkään, mutta kaikki ehkä eivät. :)