lauantai 30. toukokuuta 2015

Tulevaisuuden suunnitelmia

Kesä on vasta aluillaan, mutta kesän loputtua mä olen saavuttanut yhden tavoitteistani - hoitaa Tomas kotona 3-vuotiaaksi ja on tullut aika miettiä mitä mä haluan jatkossa tehdä. 

Ammatiltanihan olen lähihoitaja ja valmistuin 2010. Olen hakenut yhtä hyvältä kuulostavaa työpaikkaa kotipaikkakunnaltani, sekä paria muuta vaihtoehtoa. Lisäksi eilen laitoin pari työhakemusta toiselle paikkakunnalle ja paikoista etenkin toinen olisi kuin mulle tehty, saisin tehdä sitä mitä haluaisin. 

Mieluiten työskentelisin tällä hetkellä lasten parissa. Vanhustyössäkin kuitenkin viihdyn loistavasti.

Nyt, kun hakemukset on lähetetty ja voi vain odottaa toistaiseksi, on helppo alkaa nauttimaan lämpenevistä kesäpäivistä. 

Lemmenloma häämöttää näköpiirissä ja jo ennen kuin se on tehty, on kaksi seuraavaakin reissua suunnitteilla. Kesäloman perheen yhteistä reissua meillä odotetaan myös kovasti, mutta ajatuksissa on myös Turkin matka ehkä ensi vuodelle. 

Sitä on alettavakin jo vähän suunnittelemaan ja mietittävä kauanko siellä kannattaisi olla taaperon kanssa ja paljonko matka tulee maksamaan, paljonko varata ruokarahaa ja paljonko rahaa ostoksiin, niin ettei jokaista euroa tai liiraa tarvitse laskea vaan voi ihan rauhassa tehdä mitä haluaa. Pieniä laskelmia olen jo ehtinyt tekemään, en halua elää kädestä suuhun meiningillä, joten pikku hiljaa säästäminen kuulostaa hyvälle vaihtoehdolle. 

Helpoiten varmaan onnistuu, jos kirjoittaa listan(<3) johon vetää ranskalaisilla viivoilla seuraavat jutut ja aina kun rahat tiettyyn kohtaan on kasassa, vetää sen yli ja sitten onkin seuraavan kohteen vuoro.
- passit  xxx €
- rokotukset xxx €
- bensat  xxx €
- lento + hotelli xxxx €
- ruokarahat xxx €
- shoppailurahat xxx €
- muut menot xxx €

Vinkit lapsen kanssa reissaamiseen etelässä  / omat postaukset aiheesta ovat tervetulleita kommenttina! Lisäksi mitä kannattaa ottaa huomioon ja mihin sitä rahaa todellisuudessa palaa itse lomalla ovat suotavia vinkkejä. Mä kun olen teininä viimeksi ollut etelässä ja noh, kymmenessä vuodessa maailma on muuttunut aika paljon. :D

Onnea valmistuneille, ylioppilaille ja kesälomansa aloittaville!

1 kommentti:

  1. Me oltiin A-murun kanssa Turkissa hänen ollessa vuoden ja 8 kk. Reissu meni hyvin ja A-muru nautti auringosta ja lentomatkasta hurjasti. Luulen että kolmevuotiaalle kannattaa ottaa jo oma penkki lentokoneessa. En voisi kuvitella että matkustaisin Turkkiin sen 4 tunnin lentomatkan enää A sylissä vaikka hän sirppana onkin. Otimme hänelle myös hyla-maitoa mukaan koska eihän Turkissa mitään vähälaktoosisia tuotteita ole. Kannattaa kuitenkin ottaa pillimaitoja, ne on helpompi kuljettaa kuin meidän ottamat litran purkit! :D Laukku painoi takaisin tullessa HIEMAN vähemmän kun maidot oli juotu! ;)

    Hotelli kannattaa valita lapsiystävällisyyttä ajatellen. All inclusive on myös tosi hyvä, koska sitten ei tarvitse miettiä joka ravintolan kohdala että voiko lapselle syöttää täällä mitään. Hotellin ravintolassa on kuitenkin seisova pöytä, joten sieltä voi valita mitä lapsi haluaa syödä.

    Meidän Turkin matkasta voit lukea täältä. :)

    http://kunaitikelaa.blogspot.fi/2014/11/matkalla-turkki-side.html

    VastaaPoista

Haleja <3