perjantai 10. huhtikuuta 2015

Lapsi ja kuolemasta puhuminen

Meillä on huomenna edessä hautajaiset ja Tomas ei lähde mukaan. En tiedä mitä muut ajattelevat asiasta ylipäätään, mutta mielestäni hautajaiset eivät ole paikka jonne Tomaksen ikäistä lasta kannattaisi ottaa mukaan. Tomas siis menee huomenna mummulaan hoitoon ja vain me miehen kanssa menemme paikalle. 

Tomas ymmärtää yllättävän paljon aiheesta kuolema, niin karulta kuin se tuntuukin. Ollaan käyty yhdessä viemässä kappelin eteen ja haudalle kynttilöitä. Samana iltana kun mummuni nukkui pois, kerroin myös Tomakselle asiasta. Mietin ensin miten kertoa.

Olin ehkä vähän sumussa tuolloin, sillä en edes tarkkaan muista, Kerroin kuitenkin, että isomummu nukkui pois ja lähti tähdeksi taivaalle. Siitä saakka Tomas on iltaisin katsonut ikkunasta ja vilittänyt isomummolle joko "pilvien päälle" tai isoommmun tähdelle taivaalla. Tomas on ymmärtänyt, että isomummu on poissa, eikä tule takaisin. Oli ehkä jopa lohdullista kertoa asia noin. Miten te olette/olisitte kertoneet? 

Tämä on yksi syy miksen halua Tomasta mukaan hautajaisiin, hänen ei tarvitse nähdä tuttua ihmistä arkussa tai sitä että arkku lasketaan.En usko, että tuossa tilanteessa pojalla ymmärrys riittää tai että minä osaisin vastata kysymyksiin, joita tämä poika kyllä keksii vaikka kivistä jos ei muusta.

Päätettiin niin, että käydään sitten haudalle viemässä hautajaisten jälkeen yhdessä kynttilät ja niin on hyvä. 



Tällaisia pohdintoja tällä kertaa, palailen varmaan seuraavan kerran ensiviikolla ja toivottavasti hieman iloisemmilla aiheilla!


Mukavaa viikonloppua!


10 kommenttia:

  1. Voimia teille !<3 Kivasti olet selittänyt kuolemista, minä varmaan selittäisin suunnilleen samalla tavalla, onneksi meidän kohdalle ei ole tällaista tapausta vielä tullut. Ainoa poikkeus on, että minä ottaisin lapsen mukaan hautajaisiin. Ei tälle mitään erityistä syytä ole ja ymmärrän myös niitä jotka ei ota lapsia mukaan. :)

    VastaaPoista
  2. Olen samaa mielä kanssasi siitä, ettei hautajaiset ole tuon ikäisen lapsen paikka. Jos on mahdollisuus niin laittaa hoitoon. Mutta en lähtisi sanomaan lapselle kuitenkaan, että nukkuin pois, koska jotkut lapset pelkäävät nukkumaan menemistä sen jälkeen. Teidän tapauksessa ei ilmeisesti ole ollut nukkumaan menon kanssa ongelmia. Hienosti olet hoitanut tilanteen kuitenkin, otan osaa suruun :( Voimia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3.
      Meillä itseasiassa on ollut aiemmin ongelmia nukkumaan menon kanssa, mutta ei enää nykyään (kopkopkop).
      Nyt tiedostan tietysti, että "Nukkui pois" voi tosiaankin johtaa tuohon pelkoon, mutta onneksi meillä ei käynyt niin.

      Poista
  3. Minä olen 2,5-vuotiaalle selittänyt omien isovanhempieni kuolemasta. Olen sanonut vain, että vaari on kuollut ja hautausmaalla (todellisuudessa tuhkattu, mutta hautausmaa on konkreettinen ja siellä ollaan käytykin..). Lapsi mietti tätä jossain vaiheessa aika paljonkin ja puhui usein "vaari on vähän kuollut". Mitään tarkentavia kysymyksiä ei kuitenkaan ole toistaiseksi tullut. Mikään "pilvien päällä" -selitys ei oikein tunnu omalta, mutta saas nähdä joudunko turvautumaan sellaiseen jos/kun lapsi alkaa kysellä enemmän tästä aiheesta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ei niitä tarkentavia kysymyksiä ole tullut. Mä ajattelen näin jälkeen päin, että ehkä tuo "pilvien päällä" -selitys on omalle lapselleni se "helpoin".

      Poista
  4. Meilläkin huomenna hautajaisiin meno (mieheni tädin). 3,5-vuotias tyttäremme lähtee sinne myös mukaan ja ollaan hänelle selitetty kuolemaa ja hautajaisia. Nuorin noihin hautajaisiin tuleva on n. parivuotias. Minä olen ollut ensimmäisen kerran hautajaisissa varmaankin n. 3-vuotiaana, itse en siitä muista mitään. 4-vuotiaana olin ukkini hautajaisissa ja ne muistan ainakin osittain. En näe mitään pahaa lasten ottamisessa mukaan hautajaisiin, koska se kuuluu elämään, mutta en paheksu sitäkään, että lapset laitetaan hautajaisten ajaksi hoitoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Elämäähän tämä vain on ja luonnollista ja minäkään en paheksu heitä, jotka lapsensa ottavat mukaan tai jättävät ottamatta.

      Tsemppiä sinne !

      Poista
  5. Voimia kovasti! <3

    Kävimme mummuni, eli A:n isomummun ja -papan haudalla. Hän oli ensimmäistä kertaa hautausmaalla ja oli selkeästi hämiillään. Kerroin hänelle, että siellä isomummu (A ehti tutustua) ja isopappa nukkuvat tässä ja kerroin että he ovat myös taivaassa jonne A-muru osoittikin itse. Reipas tyttö. <3 Hän kävi myös laittamassa kukan haudalle.
    Isomummun siunaustilaisuudessa A oli, mutta kun olimme hyvästelemässä hänet ennen siunausta pyysin miestäni viemään A:n kaeummas ettei hän näe mummua. Kun mummu laskettiin arkkuineen hautaan, A-muru ei ollut paikalla. Se olisi ollut liian hämmentävää, eikä minulla olis ollut voimia selittää hänelle mitä tapahtuu ja miksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3.
      Kirjoitin tähän jo pitkän vastauksen, mutta huomasin että ei siitä ymmärräkkään mitään. Hups.

      Poista

Haleja <3