tiistai 31. maaliskuuta 2015

O-ou, Lapsi lelukaupassa

Mitä tapahtuu kun vie lapsen lelukauppaan? Voisi kuvitella, että alkaa säntääminen joka paikkaan, mitenhän meille kävi?


Jyväskylästä muuton jälkeen me ei olla käyty Toys 'R' Us:illa ollenkaan ja viimeksi kun siellä ollaan käyty on Tomas ollut pikkuruinen minumies. Me miehekkeen kanssa suunniteltiin jo hyvä tovi, että jossain vaiheessa lähdetään kaupunkiin ihan vain siksi, että nähdään miten Tomas reagoi isossa lelukaupassa. Tuleeko kitinää, vikinää, säntäilyä tai muuta vastaavaa, mitä me tietysti oletettiin. Päätettiin sitten taas  tunnin varoitusajalla laittaa itsemme valmiiksi ja lähteä matkaan.

Päästiin lelukaupan pihaan ja käpsyteltiin sisälle. Kerrottiin Tomakselle, että hän saa katsella leluja ja valita ihan mitä ikinä tahtookaan. Poika käveli rauhassa käytävää, katseli ympärilleen ja hyllyn välistä huomasi toisella puolella kauppaa olevat autot, joten me suunnattiin tutkimaan kaikki mahdolliset autolelut heti. 

Näytettiin Tomakselle isoja parkkitaloja, polkuautoja, rekkoja, roskaautoja, legoja, kaikkea. Kierrettiin koko kauppa ympäri rauhassa ja lopulta Tomas palasi hyllylle josta kierros aloitettiin. 
"Äiti saanko minä tämän?"


Ja niin Tomas valitsi vastoin odotuksiamme paketin, jossa oli hälytysajoneuvoja. Lupasimme sen ostaa ja yllätyimme molemmat miten rauhassa ja keskittyneesti valinta sujui. Poika kiitti ja sanoi kassatädille heipat. Autot laitettiin odottamaan kotiin menoa, sillä suunnattiin samalla reissulla vielä HopLoppiin.

Myöhemmin hoksattiin, että ostamistamme leluista kuuluu äänikin, niissä vilkkuu valot ja että paloauton letkusta saa tulemaan vettä. Voi sitä onnellista ilmettä, kun poika sai avata paketin kotona. Eihän sitä olisi pieni mies malttanut mennä edes nukkumaan. Nyt nuita leluja onkin viety mukana kaikkialle, joten ilmeisesti hyvä ostos oli. Eikä haitannut vaikka hintaa oli vajaa 55€, oltiin kuitenkin varauduttu siihen, että lelukauppaan menee kevyesti nelinkertainen summa.



Mä voin viedä ton poitsun ihan milloin tahansa uudelleen lelukauppaan, kun se sujui näin näppärästi!
Jos jotakuta kiinnostaa tämä tuote, niin se löytyy netistä mm. täältä.


lauantai 28. maaliskuuta 2015

Ystäväni on yyyhoo

Aika kärkäs otsikko, mutta näin on. Mä haluankin kertoa teille tuosta ystävästäni hieman lisää. Ei pelkoa, hän on saanut lukea tämän tekstin ennen julkaisua.

Me tutustuttiin noin kahdeksan vuotta sitten, eka tapaaminen oli tuota, vähän sellainen "Mä en muuten ikinä tule tuon tyypin kanssa toimeen". Sama tilanne molemmin puolin.
Jostain kumman syystä, me kuitenkin ystävystyttiin, ehkä syynä oli karu maasto ja samoissa paikoissa liikkuminen, se ystäväni on mieheni pikkuserkku tai se että me vaan ollaan tarpeeksi erilaisia tullaksemme toimeen, mutta enempää tyytyväinen en voisi ollakkaan.
Pian ekan tapaamisen jälkeen vaihdettiin puhelinnumeroita ja siitä se sitten lähti, hitaasti mutta varmasti alettiin olemaan samassa porukassa melkein joka viikko. Joko täällä, tai paikkakunnalla jossa ystäväiseni asui tuolloin.

Melkein yli kolme vuotta sitten ystävyytemme syveni hurjasti, kun kerroin olevani raskaana, minulla oli tuki ja turva ihmisestä, jolla ei ollut tietoakaan lapsista, tai oli mutta hänellä ei ollut omia ja silti jaksoi mun hormoonihuuruisia sekoilujani. Vaikkakaan raskauteni loppumetreillä ystäväni ei uskaltanut enää tulla meille käymään kun olin niin kiukkuinen.

Entistä enemmän ystävyys syventyi noin vuosi ja 9 kuukautta sitten, kun sain facebookissa viestin ja tiesin heti mitä on meneillään. Tartuin luuriin ja epäilykseni varmistettiin. Ystäväni odottaa lasta. Lupasin olla tukena, mikä päätös sitten ikinä onkaan. Pohdittiin ja puhuttiin, paljon. Yhdeksän kuukautta tuosta puhelusta olin ystäväni mukana synnytyssalissa, sain pitää vastasyntynyttä kummipoikaamme sylissä ensimmäistä kertaa.

Nyt kummipojan syntymästä on jo reilu vuosi. Ja mun täytyy nostaa hattua ystävälleni. Lapsen isä jätti ystäväni vähän raskausuutisen jälkeen (munapää) ja sen koomin ei pahemmin äijästä kuulunut.

Ystäväni selvisi raskausajan lähes yksin, kävi töissä, kärvisteli supistusten kanssa, hankki lapselle kaiken tarvittavan, valmisteli koti ja alkoi totetuttamaan yhtä pidempää projektia, josta varmasti blogissani kuulette, kun se on valmis. Toki me pyrittiin olemaan tukena niin paljon kuin mahdollista, kuten edelleenkin yritetään.

Nyt kulunut vuosi on näyttänyt kuinka sisukas muija tuo neiti onkaan, mulla itselläni olisi varmasti jo mennyt sormi moneen otteeseen suuhun, mutta tämä naikkonen se vaan porskuttaa täysillä eteenpäin.  Hän on kasvattanut vuoden ihanaa kummipoikaamme, ollut hänelle paras mahdollinen äiti ja antanut meidän läärätä mini miehen kanssa niin paljon kuin olemme halunneet. Hän on selviytyjä, yksi arjen sankari.

Mä nostan hänelle hattua, mutta samalla mä nostan hattua myös kaikille yksinhuoltajille. Te ootte aikamoisia tehopakkauksia!



torstai 26. maaliskuuta 2015

Lastenhuoneen sisustustarra






Kerroin remppapostauksessa, että tilaan kotiin sisustustarroja. Nyt neljä niistä on saapunut, mutta vain yhden paketin sisältö on päässyt seinälle asti. Ensimmäisenä saapui makkariin suunniteltu tekstitarra "always and forever" ja myöhemmin tulivat olohuoneeseen tarkoitetut puut, jotka olivatkin harmikseni liian matalat ja laitoinkin ne sitten myyntiin.

Tomaksen huoneen sisustustarrassa komeilee kukas muukaan kuin itse autot elokuvien päätähti!

Meillähän kävi kivasti, eli kun olin tilannut sisustustarrat, päätettiinkin vaihtaa makkarit päikseen, joten sisustustarroille ei oikein tahtonut löytää paikkoja, eikä muuten ole oikein löytynyt vieläkään.

Eniten jännitin kuitenkin tämän tarraan kohtaloa. Ehdottomastihan tällainen piti Tomaksen huoneeseen saada, mutta nykyisessä huoneessa on tapetit, joten epäilin, että mitenhän tuo mahtaa pysyä.
Tarra oli kuitenkin erittäin laadukas ja on ollut nyt seinällä jo pitempään, eikä merkkiäkään irtoamisesta ole havaittavissa.


Tämän Tomaksen huoneen tarran(tarrasetin) tilasin ebaystä ja hintaa sille tuli postikuluineen muistaakseni alle 10€. Kannatti siis viettää aikaa surffailen ebayn ihmeellisessä maailmassa!

Edelleen koti näyttää hieman tyhjälle, päämakkarin ja olkkarin seinillä ei ole mitään. Tai no, on olkkarissa peili, muttei muuta. Nyt onkin mietinnässä, että mitä ihmettä näiden huoneiden seinille tehään. Molemmat huoneet kun ovat pitkiä ja kapeahkoja.

Jos siellä on joku sisustus ihminen, jolla on heittää hyviä ideoita, niin antaa tulla!

Olisiko kellään muuten tietoa mistä saisi mustaa dc-fix kalvoa edullisesti? Sillä ei ole väliä onko tuote kiiltävä vaiko matta, mutta kunhan olisi vain puhdas musta. 




keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Suklaa ähky : Kahden suklaan juustokakku

Tässäpä olisi takuuvarma suklaa ähkyn aiheuttaja ja vieläpä ohje sille! Kahden suklaan juustokakku tai kinderjuustokakku, kummallakin nimellä olen tätä vastaavan ohjeen löytänyt.


Jos sun heikko kohta on suklaa, niin ole hyvä, kokeile tätä! Kakku tehdään 24cm halkaisijaltaan olevaan irtopohjavuokaan ja hyydyttämiseen käytetään liivatetta.

Tää ohje on niin ällömakea, että varoitan myös hetkellisestä inhosta suklaata kohtaan!

Ystäväiseni kanssa teki mieli leipoa jotain, olin aiemmin bongannut tämän ohjeen, ei muuta kun T lapsenvahdiksi ja K:n kanssa kauppaan. Ostoskorista löytyi melkein 600g suklaata, kermaa jnejne. Tämä ohje on siis testattu jo useampi viikko sitten, mutta nyt sain vasta kuvat koneelle..

Voitte siis ehkä jo pelkästä suklaan määrästä arvata, että tämä jos jokin on tooooodella imelä. Myönnän myös, ettei meistä kukaan pystynyt syömään omaa palastaan loppuun ja veinkin loppukakun vanhempieni luokse, kun käytiin siellä kahvilla.







Itse ohje on tässä:
Pohja:

  • Murskaa suklaapikkuleivät, itse käytin vahtelun vuoksi domino keksejä.
  • Sulata rasva.
  • Sekoita rasva ja keksinmurut, painele irtopohjavuokaan ja laita kovettumaan jääkaappiin.


Maitosuklaakerros:

  • Vatkaa kerma vaahdoksi.
  • Sulata suklaa ja laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
  • Sekoita kermavaahtoon tuorejuusto ja sula suklaa.
  • Liuota liivat 1-2 rkl kuumaa vettä ja lisää seokseen liivate ohuena nauhana kokoajan sekoittaen.
  • Kaada seos vuokaan pohjan päälle ja nosta vuoka jääkaappiin jähmettymään.


Valkosuklaakerros:


  • Vatkaa kerma vaahdoksi.
  • Sulata suklaa ja laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
  • Sekoita kermavaahtoon tuorejuusto ja sula suklaa.
  • Lisää seokseen hivenen jäähtynyt sula suklaa.
  • Liuota liivat 1-2 rkl kuumaa vettä.
  • Lisää liivate seokseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.
  • Kaada massa vuokaan maitosuklaakerroksen päälle ja nosta vuoka takaisin jääkaappiin.



Kreemi


  • Vatkaa pehmeä voi ja sokerit vaahdoksi.
  • Lisää joukkoon keltuainen ja sekoita n.2 min.
  • Kaada kreemi valkosuklaakerroksen päälle ja nosta kakku pakastimeen hyytymään.


Kuorrutus:


  • Sulata suklaa, sekoita sulaneen suklaan sekaan kerma, Kaada kakun päälle ja laita jähmettymään pakkaseen vähintään 15min ajaksi.



Ota pieni pala ja nautiskele! 



perjantai 20. maaliskuuta 2015

Ikävä

Mulla on pieniä pätkiä tekstejä, joiden avulla olen saanut pääni pysymään kasassa tässä viime viikkojen aikana. Välillä on ollut oikeasti vaikeaa. Viime viikolla vietin osastolla sängyn vieressä enemmän tunteja kuin kotona.

"Alku shokki on kadonnut. Luulin kovettaneeni itseni, mutta toisin kävi. Aamusta iltaan mennään hammasta purren pienien ilon pilkahdusten voimalla kunnes lähenee ilta ja Tomaksen nukkumaan meno aika.
Äkkäilen, hermostun pienestä ja tekisi mieli luhistua kasaan. Tuntuu kuin hajoaisi palasiksi ja palaset aina vain pienemmiksi. Sitten taas kokoan itseno hetkeksi. Eihän kukaan vain huomaa, että olenkin vain heikko. Onneksi mies ei ole nyt töissä. Onneksi, joten jotai  hyvääkin."


"Taas se puskee, järkyttävä menettämisen pelko, nyt se vaan on kovempi sillä tietää, ettei aikaa ole kauaa. Voi jestas, onneksi on lapsi, onneksi on Tomas. Vaipuisin varmasti jonnekkin  masennuksen uumeniin tällä menolla jos olisin yksin. Jos minusta tuntuu tälle, kuinka pahalle muista tuntuu.."



"Joka ilta sitä miettii, onko huomenna vielä aikaa tavata vai onko silloin jo liian myöhäistä. Pään sisällä yritän tehdä kovasti töitä hyvästelyn osalta. Nauttia  tapaamisista, jutella, pitää kädestä, olla vain läsnä. Mutta yritän olla näyttämättä sitä menettämisen pelkoa, en halua että kaikki näkee sen, etenkään hän itse. Kuitenkin tuntuu ettei kaikkea ehdi kertoa, ettei enää kaikelle ole aikaa. Niin ja tosiaan eihän sitä aikaa olekkaan tarpeeksi, ainakaan tässä tilanteessa."



"Rinnasta puristaa,  tuntuu pahalle kun näkee tilanteen. Kun tietää. Kun tietää liikaa ja liian vähän. Kun haluaisi uskoa että kaikki kääntyy vielä paremmaksi. Mutta ei käänny."


"Itkettää, ahdistaa, mitä hittoa nyt tapahtuu, kaikki on levällään ja takki tyhjänä. Äiti soitti, en ole koskaan juossut niin lujaa, kun juoksin tupakalta takaisin osastolle."






Enää ei ole aikaa. Lauantaina oli viimeinen ilta sairaala sängyn vieressä. Viimeiset kätten puristukset, hiuksien silitykset. Oli mummun aika mennä. Me tiedämme, ettei mummulla ollut enää kipuja ja että nyt on parempi olla.

Syöpä on rumasana. Haluaisin mielummin kirjoittaa teille selviytymistarinan, mutta kirjoitankin kuinka se on salakavala ja vie ihmiseltä viimeisetkin voimat nopeasti. Torstaina me juttelimme viimeisen kerran vielä suht kunnolla, Tuolloin Tomaskin oli vielä mukana, mutta tokaisi kesken kaiken "Isomummu kuolee". Kun lapsi sanoo noin, tietämättä asioista mitään, alkaa hirvittämään, pelottamaan, ahdistamaan. Eihän mun poikani edes tiedä mitä kuoleminen tarkoittaa, tai niin mä luulin.

Olo oli tyhjä. Oikeastaan sitä se on edelleenkin. Saatan alkaa itkemään keskellä kirkasta päivää ihan missä tahansa. Viimeksi niin kävi automatkalla kauppaan. Aurinkolasit sentään pelastivat hieman. Mä olen päivistä sekaisin, saan tarkistaa monta kertaa päivässä kännykästä mikähän se päivä olikaan, saan kuulla että olen kertonut jo juttuni useampaan kertaan ja itse luulen puhuvani niistä ensimmäisen kerran.
Mä nukun, nukun paljon, eikä mua saa helposti hereille. Mä olen myös liian vähän läsnä, mutta tämä ottaa aikansa.

Joka ilta, Tomas käy vilkuttamassa ikkunassa isomummulle, joka asuu nyt taivaalla, tähdissä- Joka ilta mä hymyilen poikani vieressä. Joka ilta, me myös sytytetään yhdessä kynttilät parvekkeelle, koska Tomas haluaa varmistaa, että isomummu tietää missä meidän parveke on.
"Nyt isomummu taas näkee meidät".


Loppuun vielä haluan sanoa, jos siellä joku sukulainen lukee tätä tekstiä paheksuvasti, niin tässä on ripaus omia fiiliksiäni. Tämä teksti on osana surutyöni tekemistä.



tiistai 17. maaliskuuta 2015

Lippis lahjaksi

Lippis saatu hatstorelta.


Suvi 12 - vuotta täällä moi! 
No en oikeesti, nää on kyllä ihan tän vuoden puolella otettuja kuvia. Mä oon aina tykännyt lippiksistä, mutta nuo perinteiset ei oikeen sovi mulle, tai näytän sellainen päässä kaljulle. Voin  muuten heti tähän väliin kertoa, ettei kalju pukisi mua! 

Mietin jo tammikuussa, että mitä ihmettä hankin pikkuveljelleni synttärilahjaksi, kunne sähköpostiin pamahti viesti, että voisin valita hatstore.fi:stä itselleni pipon tai lippiksen. Noh, kuinka ollakkaan, laittelinkin sitten veljelle viestiä, että käyppä valitsemassa itsellesi ihan mikä tahansa lippis tuolta, niin saat sen itsellesi. 

Mä tykästyin tohon lippikseen itse ja nyt tekisikin mieli tilata sellainen hauska batman snapback-lippis itselleni kesäksi, saa nähdä tilaanko. Ensin mietinkin, että annanko sittenkään tätä lippistä veljelle vai pidänkö sen ahneesti itselläni. Veli kuitenkin oli onnellinen ja hymyili kuin "naantalin aurinko", joten eiköhän se lippis mennyt sitten kuitenkin oikeaan osoitteeseen.


T sanoi että näytän näissä kuvissa 12-vuotiaalle. Näytänkö teistä? Oikeesti mulla oli 12-vuotiaana järkyttävän ruma potta-otsis... :D 

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

The Liebster award











Blogeissa kiertää haaste nimeltä The Liebester award. Itse sain haasteen Elämästä ja vähän muustakin blogin Annikalta . Kiitos sinulle ! <3

Haasteen tarkoituksena on tuoda esiin blogeja, joilla on alle 1000 lukijaa. Tehtävänä on vastata 11 kysymykeen, keksiä itse uudet 11 kysymystä ja haastaa 11 bloggaajaa vastaamaan niihin omassa blogissaan.


Tällaiset kysymykset Annika oli keksinyt:

1. Kuka muumihahmo olisit ja miksi?
Pikkumyy, sitä toisin ei varmaan ollut vaikea arvata. Minussa on paljon samoja ominaisuuksia kuin Myyssä. Plus että Myyllä on mahtava asenne kaikkeen!

2. Suurin haaveesi?
Mulla on paljon haaveita, mutta haaveista suurin olisi saada toinen lapsi.

3. Mitä odotat elämältä?
Mä odotan hyvää ja onnellista elämää, pienet vastoinkäymiset kuuluu asiaan, mutta mitä vähemmän niitä olisi sen parempi. 

4. Millainen olet vihaisena?
Kiukkuava äkämökö. Vähän riippuu mistä olen vihainen, mutta mökötän ja tiuskin. 

5. Kuinka selvität elämässä olevat haasteet?
Leuka pystyyn - asenteella. Kaikesta noustaan vaikka sitten vähän hitaammin mutta kuitenkin.

6. Pahin pelkosi?
Mulla on tällähetkellä päällä vahvoja pelkotiloja. Yleisesti ottaen suurin pelkoni on varmasti menettämisen pelko.

7. Miltä näytät nyt?
Vähän räjähtäneelle, tai ehkä vähän enemmänkin kuin räjähtäneelle. Siivottiin koko aamupäivä.


8. Millainen olisi elämäsi onnellisin päivä?
Tähän asti mun elämäni onnellisempia päiviä ovat olleet 22.8.2012, jolloin Tomas syntyi ja 14.6.2014 jolloin menimme T:n kanssa naimisiin. Jos näiden lisäksi joku päivä voisi olla elämäni onnellisin, siihen varmasti liittyisi toisen lapsen syntymä.

9. Raha vai rakkaus?
Siinäpä vasta kysymys. Voiko joku vastata tähän jotain muuta kuin rakkaus? Oma vastaukseni siis on ehdottomasti rakkaus. Rahalla sitä ei saa, vaikka rahakin tietysti elämää helpottaa.

10. Yksi asia, jota kaikki eivät tiedä sinusta?
Voi apua, en mä tiedä! Olisko vaikka se, että teen päivittäin kaikenlaisia listoja ja sisustussuunnitelmia.

11. Oletko aamutorkku vai iltavirkku?
Molempia, illalla/yöllä en oikein taas saa nukuttua ja aamulla sitten nukuttaisi kovastikkin. Normaalissa tilanteessa iltavirkku kuitenkin.

Tässäpä olisi sitten kysymykset seuraaville:

  1. Mitkä asiat tavallisessa arjessa tekevät sinut onnelliseksi?
  2. Nimeä huonoin ja paras näkemäsi elokuva?
  3. Missä näät itsesi 10 vuoden kuluttua?
  4. Mikä on lempi vuodenaikasi?
  5. Kerro kolme taitoa jotka haluaisit osata ja miksi?
  6. Mistä pidät itsessäsi?
  7. Millaisia asioita arvostat ystävissäsi?
  8. Turhamaisin tapasi?
  9. Millainen on vapaa päiväsi?
  10. Minne tahtoisit matkustaa?
  11. Mitä sinulle kuulluu oikeasti?

Haastan mukaan seuraavat blogit:






torstai 12. maaliskuuta 2015

Joogaan tutustumista




Mä olen aina halunnut tutustua joogaan hieman paremmin, joskus aiemmin olen sitä kyllä "harrastanut". Bongasin sitten 30 pävän jooga haasteen ja se odotteli uuden kuukauden alkua. Olen innostunut testaamaan näitä erilaisia 30 päivän haasteita ja siksi olikin kiva, että myös jooga haaste löytyi. Me miehen kanssa jogattiin satunnaisesti silloin kun olin raskaana ja heitinkin nyt puolitosissani hänelle, että mitä jos alettaisiin taas yhdessä joogaamaan iltaisin yhdessä.

Kiva yhdessä tekeminen ja etenkin rentoutuminen kun olisi meille molemmille tarpeen. Yllätyinkin iloisesti sillä mies innostui asiasta myös ja siitä se sitten lähti.

Myöhemmin tuli puhetta eräässä tiiviissä facebook ryhmässä yoogaija sivustosta.  Muistin sivun entuudestaan sillä sieltä oli tullut minulle aiemmin sähköpostia, mutta kaiken tohinan keskellä en sen kummemmin tutkinut asiaa.  Nyt kävin sivustolla taas ja ensimmäisenä silmille pomppaa, että tätä saa testata 7 päivän ajan ilmaiseksi, joten kyllä kiitos, testataan ensin ettei osteta "sikaa säkissä".

Sivustolta löytyy Joogaa, Pilatesta, syvävenyttelyä ja kahvakuulatunteja. Kaikki siis sellaisia mihin jää koukkuun! Lisäksi on mahdollisuus henk.koht, ohjaukseen webcameran kautta. Joten kuulosti jykkä hyvälle ja kokeiluun meni! Mun täytyisi löytää jostain isompi kahvakuula itselleni, sillä tuo pieni 4kg painava kuula ei oikein tuo treeniin sitä mitä kaipaan.

30 päivän Jooga haasteen videot löytyvät youtubesta. (Tämä ei ole maksettu mainos)
Ja Yoogaian sivut löydät täältä : täältä. (Tämä ei ole maksettu mainos)

Kokeiltiin ekaa kertaa nyt pitkästä aikaa siis joogaa, ihan täällä kotosalla, voisin kirjoittaa vaikka myöhemmin enemmänkin tästä, mutta nyt tähän jo ajattelin näistä alku fiiliksistä kirjoittaa.

Laitettiin Tomas illalla nukkumaan ja suunnattiin olkkariin ja napautettiin sitten telkkarista näkymään ohjattu video. Siitä oli kyllä rentoutuminen alkuun kaukana, kun vaan nauraa rätkätettiin, melkein alusta loppuun.

Mä olen kohtuu notkea, mutta T taas on jäykkä, eikä esimerkiksi risti-istunta onnistu puhtaasti. Se jos joku sai mut nauramaan entisestään. Voitte vaan kuvitella kun yrittää neuvoa toiselle, että "Laitat nyt vaan ne jalat näin" ja toinen nauraa " En mä oikeasti taivu tolleen". 
Huippu kivaa siis oli, naurua ei puuttunut ja yöllä kyllä nukuttiin kuin tukit! Mukavaa yhdessä tekemistä siis löytyi taas lisää. 

Jogaatteko te? Aiotteko kokeilla? Harrastatteko te pariskuntana jotain?



tiistai 10. maaliskuuta 2015

Äiti, älä jätä minua!

Äiti älä jätä minua, on lausahdus joka kuuluu meillä monta kertaa päivässä. Tomaksella on erittäin kova äiti vaihe meneillään, se että menen vessaan ja suljen oven saa aikaan pojalle hysteerisen paniikki itkun. Se jos käyn parvekkeella, kipaisen keittiössä juomassa lasin vettä tai vaikka käyn makkarista hakemassa hiusharjani, saa saman itkun aikaiseksi. Eikä tähän auta se, että kerron "Äiti käy nyt vessassa". 

On tietysti hetkiä, jolloin näin ei käy. Tänään sain viedä roskat, ilman että Tomakselle olisi tullut pahamieli tai edes itku.

Tomasta ei ole koskaan ikinä jätetty yksin. Hänen kanssaaan on aina, joko minä, isäsä tai esimerkiksi mummi, silloinkin kun kävisin vain parvekkeella.

Hysteerinen puoli tuntia jatkuva huuto on hurjaa ja kurjaa. Siis oikeasti, kyllähän vessassa pitäISI saada käydä rauhassa. Vieläpä kun isi on samassa tilassa pojan kanssa, niin ei sekään auta koska äiti äiti äiti.



Toisaalta suloista, mutta hieman outoa.Siis normaali "äitivaihe" on ihan jees, ei mitään vikaa, mutta tämä pistää jo ajattelemaan, että onko ehkä lapsella pelko, että hänet hylätään, jätetään yksin tai muuta vastaavaa. Mistä tällainen pelko voisi saada alkunsa? 

Pohdin jo itsekseni että minne soittaisin, neuvolaan vaiko ehkä suoraan lapsipsykologille? Jutskailin kuitenkin anoppini kanssa tästä viime viikolla ja kuulemma kuulosti tutulle. Mies kuulemma oli samanlainen pienenä poikana ja silloin se ainakin oli normaali vaihe, joten ehkä nytkin. 

Ehkä jos tämä "pahenee" entisestään, niin soitan neuvolaan, mutta muuten taidan odotella sinne 3-vuotis neuvolaan saakka.

Onko teillä ollut tällaista vahvaa äiti-vaihetta lapsella?


perjantai 6. maaliskuuta 2015

Pienet ja isot murut

Vietimme tässä melkein viikon verran pikkumurujen kanssa. Kummipoitsu oli nimittäin äitinsä kanssa meillä pidemmän tovin nyt kerralla ja oli ihanaa! Illat täyttyivät hölmöilystä ja naurusta. Aamut alkoivat ihan liian aikaisin. Pojat leikkivät kiltisti ja välillä ottivat yhteen, mutta sitä se elämä on.

Tuona aikana ystävästäni K oli minulle korvaamaton apu, itse nimittäin en ole ollut parhaimmillani hetkeen. Se kun saa viettää aikaa tämän meidän "suuren perheemme" kanssa saa ajatukset aina pois kaikesta siitä mikä mielen vetää synkäksi. 

Olemme monta kertaa naureskelleet niin miehen kuin ystäväni kanssa, että meidän sakit pitävät yhtä , samalla tavalla kuin tiiviit perheet. Kyllä meidän sakkia voisi siis sanoa perheeksi. 


Toistemme tuki ja turva, surraan yhdessä, iloitaan yhdessä ja autetaan pyytettömästi. Ymmärretään puolesta sanasta mitä kukakin tarkoittaa. Hermostutaankin välillä kyllä toisiimme, mutta sekin kuuluu asiaan. 


Ekassa kuvassa meidän sakin junnut, alemmassa seniorit. Meistä harvemmin saa kuvaa, jossa tää kööri on koossa, joten tämäkin on harvinainen. :D

Kiitos höpsöt, ootte ihania .

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Kymmenen kirosanaa

No ei onneksi kymmentä, mutta ainakin kaksi? Meidän pieni muru, äidinhanipöökultamussukka, eli Tomas, on laajentanut sanavarastoaan, ei niin kauniilla sanoilla, kuten vittu ja paska. 

Oi sitä ihanaa ylpeyden tunetta joka valtaa mielen, kun lapsi päättää keskellä kylää toteaa kuuluvasti "V*TTU".  Hupsista, eihän meillä edes kiroilla paljon, ei ainakaan lapsen kuullen, mutta nyt kävi näin. Olisihan nuo ei niin kauniit sanat voinut oppia myöhemminkin tietysti, mutta turha itkeä kun maito on jo maassa.

Mulla vaan meinaa välillä pettää pokka, vaikka eihän tuo rumien puhuminen hauskaa ole. Kuitenkin jos toinen tulee ihan totisena sanomaan "Tomas ei puhu paskaa" ja korjaa  sanansa sekunnissa
"Tomas ei puhu rumia" muotoon, niin kyllä siinä vähän alkaa hymyilyttämään.




Onneksi näitä viljellään kuitenkin harvemmin, yleensä ne tulevat tilanteessa kun poika suuttuu jostain kunnolla ja yrittää sitten näin saada tahtonsa läpi. Vähän aikaa menikin, ennen kuin tajusi ettei sitä maitoa saa kuin kauniisti pyytämällä. Eikä se v*tun viljely auta sitten missään asiassa.

Joten jos jotain huonoa, niin kyllä jotain hyvääkin. Kun Tomas pyytää jotain, niin hän tekee sen käyttämällä sanoja, sainsinko, voisinko, voisitko, antaisitko  ja kiitetään aina, joko ihan vain sanomalla kiitos tai kiitos paljon.

Onko teidän lapsienne suusta päässyt rumia sanoja?

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Tervetuloa kevät !



Blogi historiani hiljaisin kuukausi on nyt takana ja on aika aloittaa kevään ensimmäinen kuukausi paremmin.

Viime kuuhun mahtui Tomaksen pitkittynyt kuume, oma oksutauti, Tomaksen lääkärikäynnit ja stressi joilla kaikilla oli osansa hävettävän hilajaiseen kuukauteen.

Kotonamme stressanneita asioita on muutamia ja niitä en yleensä blogissa käsittele, mutta nyt päätin hieman avata tätä.

Yksi isoimmista on ollut läheisen diagnoosi pahanlaatuisesta syövästä. Sitä kenestä on kyse, en toistaiseksi paljasta täällä, sillä tämä koskee kuitenkin monia muitakin.
Koskaan ei tiedä onko aikaa jäljellä paljon vai vähän. Tämä asia on vaatinut itseltäni sulattelua ja rauhassa itsekseen asian käsittelyä.

Toinen sitten onkin raha, tai no palkka. Viimeisen kymmenen kuukauden aikana saimme usein vääntää palkka-asioista ja nyt mies päätti jäädä kotiin ainakin hetkeksi. Tämä taas tarkoittaa itselleni sitä, että etsin keikkatyötä näin alkuun. Mieskin on luvannut vanhaan työpaikkaansa, että voi käydä auttamassa hommissa, joten hänkin sitten tekisi keikkaa. Tällä hetkellä odotellaankin sitten innolla loppupalkkaa ja toivotaan, että se myös tulee.. 

Kolmas asia on tosiaan nuo työkuvioni. Tai mahdollinen opiskelu. Näitä on pyöritelty paljon mielessä ja amk tai yliopisto opiskelut kiinnostaisivat. Muutto taas ei. Mikäli löydän keikkapaikan, saadaan miehen kanssa myös pojan hoitokuviot järjestymään helpommin, opiskelemaan ehtii milloin vain. 

Tällaisia juttuja on hiljaisen kuukauden takana. Odotan innolla hieman muuttuvaa arkeamme ja erityisesti lisääntyvää yhteistä aikaa perheen kesken. Täällä aamu on käynistynyt hyyyyyyvin hitaasti, mutta onhan tässä koko päivä aikaa! 

Kivaa alkanutta viikkoa kaikille!