tiistai 24. helmikuuta 2015

Lapsuuden outo tapa

En olekkaan aiemmin kertonut blogissa hirveästi "oudoista" tavoistani, joten kerrompa nyt kun taas kaivelin kaappeja. Saatte musta varmaan vieläkin oudomman kuvan, mutta tämmönen häslä mä olen.

Pelkäsin usein muksuna, että meidän talo syttyy palamaan. Mun huone oli ylimmässä kerroksessa. Muistan kun yläkerrassa kokeilin välillä onko lattia kuuma, etenkin silloin jos alimmaisessa kerroksessa oli lämmitetty saunaa. Mulla oli suunnitelma miten pääsen parvekkeelta alas turvallisesti ja se outo juttu: Mulla oli aina tärkeät tavarat laukussa, pussissa tai repussa. Kaikki sellainen millä pärjäisi muutaman päivän jos jotain sattuisi.

Tuo tapa mulla on edelleen, nyt se menee vaan niin, että eteisessä tai makkarissa on aina laukku, jossa on lasten ja aikuisten lääkettä, muutamaksi päiväksi sisä- ja ulkovaatteet, sekä muuta tarpeellista. Muistan kun T joskus ihmetteli tätä, mutta nyt hänkin on jo tottunut.

Toisaalta tää tapa on ihan jees, sillä on helppo lähteä lyhyellä varoitusajalla esimerkiksi reissuun ja hyvähän se kai on varautua kaikkeen.

Näitä mun outoja tapoja on enemmänkin, mutta ehkä kerron niistä muista toiste.

Onko muilla  outoja tapoja?

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Sekametelisoppa

Tulipa tuossa vietettyä viikko ilman blogia oikeastaan ihan vahingossa. Päivittäin kylläkin kävi mielessä, että pitäisi tulla kirjoittamaan vaikka ja mitä, mutta touhua oli kyllä joka päivälle niin paljon, ettei konetta ehtinyt avata ja hyvä niin. 



Ensinhän muhun iski kivasti oksennustauti, ihan kun tässä ei meidän perhe olisi muuten tarpeeksi sairastanutkaan.Tomas nimittäin oli kuumeessa kymmenisen päivää tuossa aiemmin. Mun taudistani kun selvittiin, otettiin pari päivää rennosti. Torstaina suunnattiin HopLoppiin. Sieltä matkaan tarttui K ja kummipoitsu meille pariksi päiväksi ja nyt sunnuntaina käytiinkin anoppilassa. Siinähän se viikko sitten hujahtikin. 

Väsyttänyt onkin paljon, eilen illalla kävikin hassusti, ja nukahdettiin illalla  Tomaksen kanssa molemmat sohvalle kuulemma jo ennen puolta yhdeksää. Kummasti vaan kuitenkin herättiin sängystä aamulla. Hah. Eipä siinä, nukuttiimpahan sellaiset kevyet 13 tunnin unet. 

Nyt mulla piisaa ideoita niin tekstejä, kuin kuviakin ajatellen. Lisäksi tekisi mieli alkaa tekemään kaikkea pientä näpertelyä. Täytyy katsoa missä vaiheessa kaiken ehtii aloittaa ja etenkin, missä ajassa kaiken saa toteutettua loppuun. 

Tällä hetkellä kuitenkin näyttää sille, että minulla on jatkossa ainakin vähän(ensi kuusta alkaen) enemmän aikaa kaikelle tällaiselle, mikäli asiat menevät nykyisten tietojemme mukaan.

Mitäs muuta? 
Mun tekisi mieli hirveästi hakea opiskelemaan taas, viime syksynähän olisin voinut yhdet opinnot aloittaa, mutta koin ne toistaiseksi turhaksi, kun kiinnostuksen kohteet ovat muuttuneet. Mä olen miettinyt paljon kaikkia eri aloja ja tiedänkin ehkä minne suunnalle olisi kiva kouluttautua uudelleen, mutta nämä ovat sellaisia asioita joista täytyy olla täysin varma, etenkin kun omassa tapauksessani edessä olisi koko perheen muutto toiselle paikkakunnalle ja se ei ole enää pikkujuttu miestä lasta ajatellen. Näistä pohdinnoista ehkä myöhemmin  lisää. 

Että semmosta tänne, mitäs sinne?



maanantai 16. helmikuuta 2015

Pikkukylällä on hyviäkin puolia



Usein, valittelen sitä kuinka pienellä kylällä asumisessa on paljon huonoja puolia. Yksi isoin on se, että lähes kaikki tuntee tai ainakin tietää kaikki. Tämä on kuitenkin myös hyvä asia. Nimittäin apu on aina saatavilla, oli asia sitten mikä tahansa hajonneesta autosta lastenhoitoon.

Lähdin selvittelemään perjantai-iltana erästä kiusaamiseen liittyvää tapausta ja yritin löytää erään lapsen vanhempien nimet ja puhelinnumerot. Ei muuten jäänyt yhteen tai kahteen auttajaan. Sain usealta ihmiseltä viestiä ja puolessa tunnissa olinkin jo laittanut lapsen isälle viestiä ja saanut asiat rullaamaan. Isommalla kylällä tai kaupungissa, en usko että tämä olisi selvinnyt näin nopeasti.

Tässä kohtaa varmaan pitää selitellä jotain, selitykseksi käy varmaankin postaukseni kiusaamisesta otsikolla paha isosisko .
Olinkin piilottanut nuo kaikki vuoden 2011 postaukset, mutta nyt sen pääsee taas lukemaan. 

Mä en edelleenkään hyväksy minkäänlaista kiusaamista ja edelleen mä puolustan "omiani" vaikka viimeiseen hengenvetoon saakka. Mä koen, että se on vähintä mitä voin tehdä. Niin olisin halunnut itsellenikin tehtävän.

Tämä on myös yksi syy siihen, miksi en anna Tomaksen kiusata toisia, enkä muuten tule antamaan ja toivon hartaasti, että jos näin käy, minulle siitä ilmoitetaan. Vanhemmat eivät voi koskaan tietää mitä lasten tai teinejen keskuudessa tapahtuu, jos heille ei kerrota. Eihän kukaan haluaisi, että oma lapsi esimerkiksi käyttäytyy huonosti.
Vähän sama, kun omistaja ei välttämättä tiedä koiransa haukkuvan omistajan ollessa poissa, ennen kuin hänelle siitä sanoo. Aika karu vertaus, mutta kuitenkin.

Onko siellä muita apinan  leijonaemon raivolla omiaan puolustavia? 

perjantai 13. helmikuuta 2015

Siellä täällä mörköjä

Möröt, mörköset, niinkuin Tomas niitä kutsuu, ovat ilmeisesti muuttaneet meille tässä viimeisten kuukausien aikana. Yleensä ne ovat sängynalla taikka kaapin raosta kurkkimassa.



Mietin pitkään, että miten tähän hommaan pitää suhtautua, sanotaanko ettei mörköjä ole vai mennäänkö ne häätämään pois.


Päivisin möröt ovat kivoja, mutta ne menevät aina äitiä piiloon. Iltaisin möröt ovat tuhmia ja pelottelevat nukkumaan menevää Tomasta ja ellei äiti hätistä niitä omiin koteihinsa, tulevat ne yölläkin kiusaamaan Tomasta.

Noh kaikki keinot on kokeiltava, ensin kokeilitiin kieltämistä. "Ei mörköjä ole olemassakaan, katso nyt ei täällä mitään ole nuku nyt vain, hyvää yötä, kauniita unia, autoja ja junia, pupujen kuvia."

Ei toiminut ja noh, enhän mä edes itse usko etteikö jotain ns. yliluonnollista voisi olla olemassa.

Seuraavaksi kokeiltiinkin hyväksymistä, joka meillä on toiminut. Menin illalla ennen iltapalaa kertomaan "möröille", että nyt on aika mennä omaan kotiin, Tomas lähtee kohta nukkumaan. Se toimi, möröt antoivat kuulemma Tomaksen nukkua hyvin.



Mörkölapset meillä ilmeisesti vierailevat joka päivä, on ainakin on kuulemma yksi iloinen tyttö, joka kiipeää minua piiloon. Olkoon sitten mielikuvitusystävä tai ei, niin sopu sijaa antaa.

Meillä mörköset edelleen välillä pelottavat, mutta harvemmin nykyään.
Huomasitteko muuten jo, että on perjantai kolmastoista? 


Miten teillä on mörköjuttujen kanssa toimittu?




keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Mitä kävikään viikonloppuna?

Ei mennyt lauataina kaikki ihan putkeen. Lähdettiin päivällä hakemaan fb:n kirpparilta varaamaani takkia Tomakselle ja samalla ajateltiin käydä katsomassa heppoja. Otettiin Layla mukaan, sillä suunniteltiin niin, että lähdetään sitten suoraan lenkille koko porukka kun palaillaan kotiin. Tulin autosta ulos, kävin noutamassa takin ja höpöteltiin, T otti Tomaksen pois autosta.



Kääntyi pois päin ja NAPS. Auton avaimet sisällä ja koira pomppasi sitten niin, että painoi ovet lukkoon. Eka kerta koskaan, kun meille käy näin ja ensimmäisenä meinasi epätoivo iskeä. Kävin kokeilemassa kaikki ovet ja ei, tokihan kaikki olivat lukossa. Parastahan tässä oli se, että puhelin ja Tomaksen hanskat ja hattu olivat edelleen autossa.

Käytiin sitten katsomassa heppoja, Tomas sai antaa niille leipääkin. Höpöteltiin pihassa, sillä aikaa kun miehet yrittivät murtautua autoon. Käytiin Tomaksen kanssa sisälläkin vähän leikkimässä välillä. Mä en monesti ole törmännyt näin ystävällisiin ihmisiin, joiden kanssa on vaan helppo tulla juttuun.

Puolentoista tunnin kuluttua auton ovet saatiin viimein auki ja me päästiin lähtemään kotiin. Loppujen lopuksi koko homma nauratti, vaikka pakko sanoa, että pikkusen meinasi hävettää alkuun. Sattuuhan näitä toki muillekkin, mutta silti. Haha.

Onko siellä kohtalontovereita linjoilla?

maanantai 9. helmikuuta 2015

Kahdeksan vuotta, eikä suotta



Tässä sitä ollaan, kahdeksassa vuodessa on tapahtunut paljon. 
9.2.2007 Alkoi minun ja mieheni yhteinen taival virallisesti. Enkä kyllä olisi osannut odottaa, että vielä kahdeksan vuotta myöhemmin pidetään yhtä. En ollut vielä täyttänyt edes kuuttatoista kun aloimme seurustella, eikä muuten ollut mieskään. Olemme siis syntyneet samana vuonna. 

Muistan nuilta alku ajoilta paljon hauskoja, ihania, inhottavia ja sekopäisiä juttuja. Se oli juuri sitä aikaa kun kaikki kielletty kiinnosti eniten, oltiin vähän hmm.. hölmöjä teinejä. Olemme kasvaneet yhdessä niistä hölmöistä teineistä rakastaviksi vanhemmiksi, osaamme ilman sanojakin tulkita toisiamme, mutta edelleenkin olen yhtä huono keksimään lahjoja miehelleni kuin aina!

Siitä on nyt kahdeksan vuotta. Ihan hullua! Vappuna 2008 menimme kihloihin. Ekaan yhteiseen kotiin muutimme heinäkuussa 2008.  Otettiin koira muutamaa vuotta myöhemmin, Tomas syntyi elokuussa 2012, kesäkuussa 2014 oli häät. Mitähän me seuraavaksi keksittäisiin? 

Kirjoitin noin kuusitoista vuotiaana facebookin kansion kuvaukseksi:
"Olet nuori ja minä rakastan vain sinua. Vanhenet, ja minä vain rakastan sinua. Olet vanha ja vain minä rakastan sinua." Matti j. Kuronen

Nuo sanat ovat vahvoja, niistä on pidetty kiinni. Toisin tämä kohta  "Olet vanha ja vain minä rakastan sinua." Voisi mennä ennemminkin näin "Olet vanha ja minä rakastan sinua". Yksinkertaisesti sana "vain" saisi jäädä pois.

Kahdeksan vuotta takana, monen monta edessä. Näin on hyvä, näin on täydellistä.



perjantai 6. helmikuuta 2015

Lapsi ja (rescue)koira

Vanhasta puulaatikosta on moneksi. Tällä kertaa se sai toimia apuna, kun otin kuvia näistä kahdesta hassusta. Tomas ja Layla ovat kuin paita ja peppu. Layla tottelee Tomasta välillä jopa paremmin kuin minua. Layla pitää ottaa kaikkialle mukaan ja jos ei oteta, on Tomaksella sitä jo pian ikävä. 





Vanhemmat lukijat ehkä muistavatkin Laylasta, jotain. Se on siis Kyprokselta meille muuttanut pikku koira. Olimme muuttaneet toiseen(?) yhteiseen asuntoomme Tomaksen isän kanssa, kun ajattelimme, että haluamme koiran. Saimmekin ystävältämme vihiä, että Kyproksella on paljon kodittomia koiria. Laittelinkin sitten sähköpostia sinne suuntaan, eräälle suomalaiselle, joka tiesi juuri meille sopivan nuoren koiran. Eikä mennyt kauaakaan, kun saimme kuvia tästä koirasta. Eläinlääkärikäyntejen ja muiden juttujen jälkeen, odotettiinkin vanhan asuntolan pihalla koiraa saapuvaksi.

Täällä se nyt on asunut jo useamman vuoden, saanut minut välillä hulluuden partaalle. Mutta voi, kuinka Tomas tykkääkään. Etenkin nyt kun Tomas on alkanut opettamaan Laylalle temppuja ja kuljettamaan hihnassa, on Layla alkanut tottelemaan Tomasta kuin omistajaa. Niin sen pitääkin mennä. Huvittava pari, joka juoksee ympäri kotia ja pihaa.  Raskausaikana vielä mietin, miten koira ottaa lapsen vastaan, mutta kuten kuvista näkyy, vastaus oli, erittäin hyvin. 


keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Muumit

Meillä muumit on Tomakselle kova juttu, autojen ja kaiken muun ohella. Mutta muumit ovat myös mulle mieleisiä. Epäsäännöllisen säännöllisesti meille kotiin ilmestyykin muumimukeja. Olen nyt yrittänyt satunnaisesti hankkia kaupoissa edelleen myynnissä olevia mukeja, sillä edelleenkään niitä kaikkia ei minulta löydy.

Yleesä, jos esimerkiksi mies haluaa minua muistaa huvikseen, se on hänelle helppoa. Saan muumimukin tai kameraan jotain ekstaa. Eli sellaisia juttuja, joista varmasti pidän. Tämä postaus on nyt vähän hänellekkin apuna, joten hän pääsee kaupassa puhelimella kurkkaamaan, että mitäs mukeja sieltä kaapin kätköistä jo löytyykin.


Ensimmäiseen kuvaan on päässyt aarteeni. Olen saanut sen lapsena ja pitänyt sitä kuin kukkaa kämmenellä. Näiden nimet ovat oikealta vasemmalle, Tumma roosa, Mymmeli, Rakkaus ja Hattivatit. Kaikki muut ovat edelleen tuotannossa, paitsi tuo ensimmäinen.


Nämä kolme ovat edelleen tuotannossa, mutta Nuusamuikku muki on poistunut. Hosuli on näistä neljästä lempparini. Näiden nimet ovat: Nipsu, Muumipeikko turkoosi, Nuuskamuikkunen ja Hosuli.


Toinen Nuuskamuikkunen tuli lahjaksi, mutta sepä ei haittaa, Tässä kuvassa on kaksi uusinta mukiani, toinen ja viimeinen. Raidallinen muki on poistunut myynnistä. Näiden nimet: Nuuskamuikkunen, Saippuakuplia, Tiuhti ja Viuhti, Muumitalo.

Saippuakuplia muki on ihana, juuri sellainen täydellisyys, jota himoitsin pitkään. Uusin Muumitalo muki onkin sitten uusin.


Näistä mukeista kolme viimeisintä on poistunut jo tuotannosta.
Lempparini näistä on tuo viimeinen, kesäsesonkimuki. Nimet ovat: Muumimamma aprikoosi, Pikku Myy, Niiskuneiti, sekä  Purjehtien Tahmatassun ja Tuu-tikin kanssa. Keltaiset mukit ovat ihanan pirteitä.


Ensimmäinen ja kolmas muki ovat poistuneet tuotannosta. Kaksi muuta edelleen kaupoista saatavia ja itseasiassa hyvällä säkällä näitä kaikkia löytää vielä kaupasta. Nimet: Muumipappa tuumiskelee, Muumipappa syvä sininen, Talvimetsä, Haisuli. Lempparina näistä neljästä on Haisuli.


Tämän kuvan ehdoton lemppari on ensimmäinen muki, haluaisin ostaa näitä kuuden kappaleen setin kahvittelua ajatellen, mutta olen aina keksinyt niille rahoille järkevämpää käyttöä. Näitä kaikkia taitaa vielä hyvällä tuurilla löytää kaupoista. Vaikka mustavalkoinen Seikkailu onkin poistunut tuote. Näiden mukejen nimet ovat : Seikkailu - Muutto, Seikkailu, Tove 100 vuotta.


Tässä ovatkin nämä kolme ehdotonta suosikkiani. Kaikki erilaisia ja silti lemppareita.


Keräileekö joku teistä muumimukeja, tai sattuuko niitä vaan löytymään muuten vain kaapista? Löytyykö samoja mukeja omasta kaapista? 
Tunnustaako joku olevansa kyllästynyt kaikkiin muumi juttuihin? 




sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Viikossa aikuiseksi

Käytiin pitkästä aikaa miehen kanssa leffassa viikko sitten. Tuntui, että nyt on pakko päästä leffaan ja siellä olikin sopivasti samalle illalle Viikossa aikuiseksi- elokuva pyörimässä.



"Johanna Vuoksenmaan komedia ihmisten kompuroivista yrityksistä kasvaa aikuisiksi.

Joukko toisilleen tuntemattomia miehiä ja naisia haluaa viettää toisenlaisen kesälomaviikon houkuttelevan oloisella aikuisten leirillä Turun saaristossa. Kun esittelyvideolla harjat hulmuten laukkaavat hevoset paljastuvatkin vain vapaan mielen symboleiksi ja leirin vetäjä karkaa koiransa synnytykseen, joutuvat leiriläiset etsimään kasvun aineksia itsestään ja toisistaan. Leiri saaressa ei ehkä täytä tuotelupausta ”elämän ihanimmasta viikosta”, mutta entisellään sieltä ei kukaan arkeensa palaa.

Tervetuloa aikuisten ”seksittömälle ja päihteettömälle” aikuistumisleirille! Uusi elämäsi alkaa tästä!" finnkino.fi




Lähdin leffaan asenteella "Mennään nyt kun kerrankin päästään", mutta leffa olikin hyvä!

Itse naureskelin pitkin elokuvaa ja puhuttiinkin miehen kanssa, että tämä oli odotettua hauskempi, seuraavaksi on mentävä ehdottomasti katsomaan Luokkakokous!



Oletteko käyneet katsomassa tätä? Mikä on seuraava leffa, jonka haluaisitte nähdä?


Pahoittelen pieniä kopioituja kuvia.