tiistai 13. tammikuuta 2015

Lapsivapaa

Lapsivapaa, se on sana josta tykkään ja jota inhoan. Nyt lähinnä inhoan.
On ihana välillä päästä käymään yksin lenkillä, tai saada vaikka muutama tunti, ehkä jopa yksi yö "omaa aikaa".
MUTTA jestas, että koettelee äiti-ihmistä, kun lapsi on hoidossa useamman yön putkeen.

Tomas meni mummilaan remonttia karkuun ekan päivän jälkeen. Ajateltiin, ettei pojan kannata olla maalinhajuja haistelemassa kotona. Mä kävin mummilassa joka päivä touhuamassa pojan kanssa. Silti aina kotiin tullessa tuntui, että murenen ikävästä. Kolme yötä. Kolme pitkää yötä Tomas oli siellä, kukaan ei kömpinyt aamuyöllä viereen ja arvatkaa miten mun unien kävi?



Minähän reippaana tyttönä sitten nukuin nuina kolmena yönä(+päivänä) yhteensä yhdeksän tuntia. Kummasti se vaan vaikuttaa. Onneksi saatiin pikkumuru kotiin ja hyvällä omalla tunnolla, leikittiin vähän myöhempään, pelleiltiin hampaitapestessä, luettiin neljä kirjaa iltasaduksi ja nukutettiin poika meidän sänkyyn. Ja eihän se siihen yhteen yöhön jäänyt, nyt on ensimmäinen yö, kun pätkis nukkuu omassa huoneessaan taas. Haha, tais olla ihan pikkusen ikävä. Kummasti myös yöunet pitenivät ja normalisoituivat itsellä, heti kun poika tuli takaisin kotiin.

Lapsivapaa on tietyissä määrin tosi jees ja erittäinkin tarpeellista, sai treenata rauhassa, maalata rauhassa, lenkkeillä rauhassa, saatiin viettää aikaa miehen kanssa kahdestaan ja pöljäiltiin kuin pikkuteinit ilman minkäälaisia käytöstapoja.... Mutta enää ei muuten minun muruseni mene mihinkään nuin pitkäksi aikaa yökyläilemään, ei ainakaan ihan lähiaikoina. Kirjaimellisesti tuntui siltä,  että osa sydämestä jäi aina mummilaan, joka kerta kun suljin oven, yöllä sängyssä pyöriessä mikään ei ollut hyvä ja kaipasi sitä pientä tuhisijaa, jota olisi voinut käydä vaikka yöllä katsomassa.

Arvatkaa vaan halittiinko ja suukoteltiinko meillä miljooooooonasti, aina kun sain pojan viihtymään sylissä hetken. :D Äidin vauva, on aina äidin vauva.

Tuolla hän nyt nukkuu, omassa sängyssä tyytyväisenä. Kohta mäkin suuntaan jo nukkumaan.

2 kommenttia:

  1. Tuttu tunne! Kyllä sen pari tuntia kestää helposti, mutta jo yksikin yö tuntuu liian raastavalta! :D

    VastaaPoista
  2. Mä oon jo niin turtunu näihin juttuihin, kun yökyläilyjä on viikoittain. Mulla on niin myöhäiset työt, että väkisinkin Jimi on muutaman yön viikossa joko mummilassa tai isällään. Mutta tiedän tunteen!

    VastaaPoista

Haleja <3