lauantai 20. joulukuuta 2014

Kuulumisia

Ajattelin tulla nyt kirjoittelemaan vähän kuulumisia, viimeinen postaus kun oli ajastettu ja vähään aikaan en siis ole istahtanut koneelle ajan kanssa, saatika käyttänyt ajatustakaan blogia kohtaan, sillä aika ei yksinkertaisesti ole riittänyt.

Me ollaan touhuttu taas sitä tätä ja tuota. Kivaa on ollut ja uhmaa taltutettu. Pyörähdettiin perheen kanssa Pandan tehtaanmyymälässä ja HopLopissa, otettiin siskoni tuolle reissulle mukaan Tomaksen vahdiksi. Päästiin miehen kanssa pyörähtämään pikaisesti kirpparilla kätevästi samalla.
Heitettiin myös miehen kanssa kahdestaan Kuopion reissu ja tehtiin kerralla lähes kaikki lahja hankinnat. Pari juttua tilasin ja tein itse. Myöhemmin tällä viikolla tulikin ystävämme ja kummipoikamme taas meille pariksi yöksi kyläilemään. Lisäksi ollaan oltu mummilassa pyörähtämässä ja nautittu lumesta!

Eilen sainkin kivan yllärin ja T saakin pitää pienoisen joululoman ensi viikolla! Jes! Viimeksi kun lomailtiin häiden jälkeen vain muutama päivä. Ensi viikolla siis blogikin hiljenee hieman. Kerrankin kun saadaan viettää kunnolla aikaa perheen kesken.

Joulu on ihanaa aikaa, sillä maanantaina mummuni tulee tänne suunnalle ja myöhemmin joulun jälkeen tuleekin enoni, hänen naisystävänsä ja serkkuni myös. Parhautta.

Suurinosa lahjoista on paketoitu ja kuusikin on olohuoneen nurkkaan saatu laitettua, toisin se onkin jo ollut nurin kolme kertaa. Onneksi kyseessä on tekokuusi. Aatonaattona, tuo kuusi kuitenkin vasta saa koristeet päällensä, sillä olen varautunut sen kaatumiseen edelleen. 

Sellaisia pieniä kuulumisia tähän väliin, ja ihanan sumeita kännykällä otettuja kuvia. Kirjoittelen enemmän varmaankin ainakin tuosta Ikean reissusta myöhemmin, sillä eihän siitäkään selvitty ilman ylimääräisiä mutkia matkassa.

Mitä teille kuuluu? 

2 kommenttia:

Haleja <3