lauantai 27. joulukuuta 2014

Joulu oli ja meni, mutta miten?

Joulu oli ja meni, meillä kaikki olivatkin olleet kilttejä, entäs teillä? Joko aletaan suunnittelemaan ensi vuoden lahjoja? 

Tällä hetkellä päällä on kunnon jouluähky, ei niinkään ruoan, vaan itse joulufiiliksen. Podin pitkään möömöötä siitä, kun joulufiilis puuttui kokonaan ja sitten se iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ihana lumi ja pakkanen toivat sen mukanaan. 


Jouluaattona heräiltiin rauhassa kotona, katseltiin lastenohjelmia ja lähdettiin anoppilaan. Vietettiin siellä aikaa, syötiin ja otettiin rennosti. Tomas jätti päikkärit välistä ja suunnattiinkin sitten mun vanhempien luokse, jätettiin Tomas siihen hetkeksi ja haettiin joululahjat siskoni kämpiltä autoon. 

Saunottiin, syötiin, otettiin rennosti ja ihmeteltiin lahjoja. Illalla lähdettiin sitten kohti kotia ja Tomaskin oli jo ihan poikki, kotona kuitenkin uni väistyi sillä kuusen alla oli iso läjä lahjoja lisää, niin sitä taas avattiin paketteja ja viimein poika kävi kymmenen jälkeen unille. 

Tomas veti isoimman lahjakuorman jälleen itselleen. Onneksi sain kuvattua muutaman lahjan avaamisen videolle, sillä reaktiot olivat niin ihania. 

Olen iloinen siitä, että vaikka Tomas sai jätti määrän lahjoja, hän kuitenkin oli jokaisesta aidosti onnellinen. 


"Oooooh, vautsi!" kuului kun ensimmäiset autot paljastuivat paketista ja "Ooooooi oi oooiiii, söpöt villasukkat" kun isomummon tekemät villasukat paljastuivat toisesta. 

Tässä onkin kuvat suurimmasta osasta lahjoista, mikään ei tainnut pysyä paikallaan niin kauan että kaikista olisi kuvan saanut yhdessä. 



Tänä vuonna pukki toi Tomakselle paljon tarpeellista ja kaikkia mieluisia lahjoja, yksikään lahja ei ole päässyt pölyttymään vaan kaikki ovat päässeet leikkeihin mukaan jo nyt.

Vaatteita tuli tarpeeksi, nyt voidaankin varautua sitten seuraavan koon ostamiseen, leluista valehtelematta kaikki taitavat olla uusia suosikkeja. 

Aamulla koira ja isimies käytiin herättämässä kitaraa samalla soittaen, äidille tuotiin kahvia, kunhan äiti maksoi ensin sen kassaan ja autoilla on ajeltu parkkihalliin ja muualle. Kuvasta puuttuu ainakin mm. nokkahuilu, jonka piilotin huonolla menestyksellä. Sekä muumimukit ja meidän vanhempien lahjat ja ja ja....


Mitä te saitte lahjaksi? Entä lapset? 
psssst. Vaihdoin kuvien koon pienempään, onko liian pieniä?

2 kommenttia:

  1. Ohoh, hurja määrä lahjoja Tomaksella! :)
    Tommosia muumilakanoita oon miettinyt itsekin että vois ostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo muumilakanat on ihanat. Laitoinkin ne jo Tomakselle sänkyyn. :)
      Lahjoja kyllä tuli ihan riittävästi, pääsinkin eilen penkomaan lelulaatikoita ja katsomaan vieläkö löytyisi lisää pois lahjoitettavia leluja. Vein niitä jo ennen joulua ison laatikollisen eteenpäin. :)

      Poista

Haleja <3