keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Huh, mikä tiistai!

Taas oli sellainen päivä, että mietin oliko sittenkään oikea valinta jäädä kotiin kolmeksi vuodeksi hoitamaan lasta, olisiko vaan kannattanut mennä helpoimman kautta ja lähteä töihin.

Tiistai- aamu lähti käyntiin raivokkaan uhmatuhman säestämällä karjunnalla, tämä ja kaikki muu mahdollinen tuhmuus jatkui kello yhteen saakka. Pieni hetki välissä menikin hyvin kun poika innostui maalailemaan kanssani. Tää oli vähän huonompi päivä taas hyvien joukossa, toisinsanoen tämä oli siis "kaikki on perseestä ja mikään ei onnistu aamu" yhdistettyinä huonoihin yöuniin - kiitos koiran.

Päikkäriaika. Se oli kieltämättä päivän odotetuin hetki. Mun ei edes pitänyt laittaa poikaa alunperin päikkäreille, mutta meno vaati kyllä rauhoittumista.

Tällä kertaa sain koota viisi palapeliä lattialta, korjailla junarataa ja kerätä yhden tyynyn sisällöt eteisen ja olkkarin lattioilta, sen jälkeen kun Tomas viimein nukahti.

Noh, huono aamu edellisenä päivänä tarkoittaa yleensä parempaa huomista, tai jotain sinne päin. Joten jospa tänään on sitten parempi päivä. Saisi ainakin olla, sillä meillä on paljon touhua ja jumppakin Tomaksella on taas illalla.



Oliko sitten oikea päätös jäädä kotiin hoitamaan poikaa? Ehdottomasti oli, ei siitä pääse mihinkään. Kun tottuu niihin hyviin päiviin ja niitä on paljon, tuntuu yht'äkkiä huonopäivä hirmuisen paljon huonommalle kuin se oikeasti onkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Haleja <3