perjantai 3. lokakuuta 2014

Rempataanko?

Meillä on ollut etsinnässä oma koti jo reippaan vuoden. Ollaan käyty monissa näytöissä, mutta mikään ei ole sitten sen enempää hetkauttanut, joten ollaan nyt mietitty tämän vuokrakodin pintaremontointia.

Meillähän on olkkarin tapetit ihan jäätävän rumat, samoin Tomaksen huoneen. Makkarin tapetit menee, mutta eteisen ja Tomaksen huoneen vaatekaappejen ovien kirkuvan punainen väri saa melkein pään kipeäksi.

Ollaankin suunniteltu, että vedettäisiin tapetit pois olkkarista ja Tomaksen huoneesta irti ja maalattaisiin seinät. todennäköisesti ihan valkoisiksi. Seinille saisi näin seinätarrat koristamaan niitä, mutta mistäpä löytää kauneimmat seinätarrat?
Molemmat huoneet ovat pitkän mallisia. Olohuoneessa toisella lyhyellä seinällä on ikkuna ja parvekkeen ovi. Tomaksen huoneessa taas lyhyemmät seinät ovat ikkunan ja kiinteiden vaatekaappejen valtaamat.

Makuuhuone ja eteinen voivat vinkata tyylistämme, joka onkin osoittautunut kovin omaksi. Värimaailmana on harmaataa ja valkoista. Tomaksen huoneessa valkoista, turkoosia ja keltaista.


Eteisessä odottaa edelleen heinäseipäät, joista tarkoitus oli tehdä tikkaita, mutta T sai hyvän ajatuksen ja sitä vähän muokaten löydettiin yhdessä (haha, minä löysin) sellainen kompromissiratkaisu, jolla niistä saadaan kauniita yksityiskohtia eteiseen ja olkkariin.


Eteisen tuhoontuomituin, vielä toteuttamaton idea taitaa olla luonnonvalkoinen räsymatto, mutta otan sen riskin kauniista kodista haaveillessani.



Mistä löytää parhaat sisustustarrat lastenhuoneeseen ja olohuoneeseen? 
Millaisia seinätarroja teiltä löytyy? 
Linkittäkää omia toteutuksianne ja/tai haaveitanne! 

2 kommenttia:

  1. Asuitteko Karstulassa? Jostain oon tälläseb tiedon bongannu joskus? Me pyöritään siellä usein, kun Jimin mummu asuu siellä ja isänsä on sieltä kotoisin :) joskus kateltiin kämppääkin sieltä, mutta paikkakunnan kokoon ja työllisyyteen nähden oli kyllä hinnat hivenen yläkanttiin... esim. rivari neliöstä pyynti oli jotain 170 000 € , sillä saa Jyväskylästä jo omakotitalon tai rivarin pätkän ihan keskustan läheltäkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, täällähän me nykyään asutaan. Jyväskylästä muutettiin vajaa vuosi sitten pois :)
      Nyt mua häiritsee, että oonko törmännyt teihin joskus kaupassa tai jotain. :D
      Mutta joo, työllisyys etenkin tietyillä aloilla on huono ja kylä on pieni kuin mikä, mutta kovin kotoisa. Hirvee pyyntihinta ollu tossa rivarissa! :O
      On täällä tosiaan asuntojen ja talojen hinnat suhteessa kylään tosi suuria ;D
      Tuu nykäsee hihasta jos näät meitä jossain joskus ku ootte täällä päin.

      Poista

Haleja <3