perjantai 29. elokuuta 2014

Mitä haluaisit syödä? -Namia

Mä haluan nyt avata teille mun erään yön ajatuksia, valitan tästä tulee pitkä sepostus.
Pääosassa niissä on otsikon kysymyksen vastaus. Kun tuo vastaus tulee 2-vuotiaan suusta, voikin alkaa miettimään, missä meni vikaan.
Tokihan meillä nameiksi lasketaan rusinat, murot, hedelmät ja marjatkin, mutta niin myös vanukkaat, jätskit ja pillimehut.

Yöllä mä selaisin uutisia, tsekkailin facebookin päivityksiä ja yritin tylsistyttää itseni nukahtamaan. Kunnes lueskelin vielä muutamat lapsiin liittyvät jutut ja koin pienoisen heräämisen. Onko meillä sittenkään kaikki ihan hyvin:
Syötetäänkö me liikaa sokeria Tomakselle? Missä menee raja?
Mun päättämä raja taisi kadota kesän aikana.

Havahduin ymmärtämään, että meillä pillimehu on kesän jäljiltä jäänyt mukaan viikkoihin, ei joka päiväiseksi tai edes joka viikkoiseksi, mutta todellisuuden ampuessa päin naamaa, tajusin että liian usein, voi pätkis kävellä pillimehu hyllylle kaupassa ja saada pillimehun mukaansa. Miksi ylipäätään pitää antaa sitä pillimehua, ei se itse tehtävä mehu ole yhtään sen vaikeampaa kaataa lasiin ja laittaa lasiin pilli.

Synttäreiden jälkeen meiltä löytyi kaapeista, jos minkäkin moisia herkkuja leivonnasta ylijääneistä suklaista, leivoksiin ja tikkareihin.

Aloin miettimään tosissaan sitä, mitä suoraan sanottuna sontaa nuo pitävä sisällään, paljonko niistä löytyy muunmuassa sitä paljon kauhisteltua sokeria ja kaikkea muuta ei hyvää ihmiselle itselleen. 
Ja kuka niitä nähdessään sitten haluaa syödä? Kelle mä syötän henkilökohtaisesti tuota sontaa ja olen asian kanssa ok? 

Tomas, Tomakselle, niinhän noihin kysymyksiin vastaisin.
Eritoten mietin asiaa siis Tomaksen kannalta, niin terveyden, kuin käytöksenkin. En ollut aiemmin tajunnutkaan, että kun kaapeissa notkuu muumikeksejä, vajaa suklaalevy ja pöydältä voi pongata synttäreiltä jääneitä muffineita.


Millaisen kuvan se antaa lapselle?
No sellaisen, että nämä ovat ok näitä saa vaatia myös itselleen tai että ainakin näitä voi kinuta, jos sattuisi vaikka saamaankin palasen ällömakeaa muffinia.
Pumppaanko mä lapseeni sokeria tietoisesti?
En, tai no itseasiassa nyt tämän jälkeen jos kysyisin, niin kyllä.

Ei lapsi tarvitse montaa kertaa viikossa vanukasta, pillimehua, keksiä tai jätskiä, ei nyt tietenkään kaikki samoilla viikoilla, mutta helposti saatoin antaa viikolla sekä jätskiä, että muutaman päivän päästä vanukkaan.

 Missä vaiheessa aloin lipsumaan? 
Tiedän, kesällä, kesällä on kuuma, on helppo käydä ottamassa jäde pakkasesta, oli se sitten itsetehty tai kaupan. Rantsulle ja reissuun on helppo ottaa mukaan pillimehu. 

Silloin aikoinaan kun Tomas ei saanut yhtään mitään herkkuja ja oli tyytyväinen niinkin. Miksi olen antanut hänen oppia sokeristen herkkujen syömisen. Miksi on ok, saada mummilassa jätskiä tai pillimehua, miksi raflasta saa ottaa tikkarin? Eihän siinä ole mitään järkeä.

Meillä ei syödä koskaan jälkiruokaa, mutta pari kertaa viikossa poika on tähän saakka saanut pienen Paula vanukkaan (tiedättehän sen ärsyttävän mainoksen!), ihan vain pyytämällä ja sen kummempia miettimättä on sen saanutkin.



"Mitä söisit aamupalaksi/välipalaksi?"

"Namia"

Nyt tuli stoppi, aloin kiinnittämään vieläkin enemmän huomiota siihen, että enää tämä ei käy päinsä. Ei kotona, ei mummoloissa, ei tädillä, ei isomummoloissa.
Kerran viikossa on ok saada vaikka sitten se vanukas, mutta se tosiaan sitten on vain kerran viikossa, eikä yhtään useammin.
Tiukkis mutsi täällä hei!
Terkkuja tädeille, sedälle, enolle, mummuille, papoille ja kaikille muillekkin!

Viimein, nyt kun heräsin tähän, otin roskakorin viereeni ja aloin lappamaan herkut roskiin, sinne meni äidin lohtu salmiakeista lähtien kaikki, myös ne yli jääneet synttärimässyt. Säilöön jäi kuitenkin vierasvaraksi keksejä ja pakasteesta löytyy edelleen muffineita, joita ilmeisesti tein liikaa. Toisin ne ovat siellä, poissa silmistä ja poissa mielestä, ehkä kuitenkin otan ne sulamaan ja pistän T:n mukana töihin kahvileiväksi.

Tämän heräämisen jälkeen, on tullut käytyä jo useamminkin kaupassa, mutta mitään ylimääräistä mukaan ei ole tarttunut, poika taas on syönyt enemmän hedelmiä, joka on ihan huippu hyvä juttu!


Meillä lemppari hedelmiä muuten on persikat, nektariinit, viinirypäleet, omenat, päärynät, klementtiinit, mansikat, vadelmat ja mustikat.
Näistä meillä nykyään tarjotaan päivittäin ainakin kolmea eri hedelmää tai marjaa.


Sokeri on satunnaisesti pieninä määrinä jees, mutta jatkuvasti erittäin nounou. 
On muutenkin tyhmää, että sitä tungetaan joka paikkaan.
Eikä se suolakaan hyvä juttu ole.


Mitä mieltä te olette tästä sokeri kohusta ? Herättelikö teillä minkälaisia ajatuksia? 
Mä välillä mietin, että oonko ihan hölmö, mutta seuraavassa hetkessä mietin, että mielummin näin. 
Näin meillä, miten teillä?



Pahoittelen kuvien värieroja, mutta sattuneesta syystä kuvat on otettu eri päivinä, eri valaistuksessa ja eri aikaan. 

9 kommenttia:

  1. Meilläkin pääsi herkkuote kesällä lipsumaan, ja synttäreiden + laivareissun jälkeen kaappi tursui jämäkarkkia yms. Tein saman kuin sinä, otin roskapussin kauniiseen käteen ja viskasin karkit menemään. Enkä osta mitään herkkuja, muuta kuin vkl jotain pientä.

    Se on juuri pahinta kun herkkuja on omassa kaapissa, silloin niitä tulee napsittua vähän sillon sun tällön. Mutta kun niitä ei ole kaapissa, niin eipä niitä tule hetken mielijohteesta syötyäkkään.

    Nythän on ollut jonkinlainen "kohu" mm. päiväkotien lätyistä, synttäriherkuista ja kiisseleistä. Sitä en ymmärrä, koska en koe että niitä olisi liikaa. Se terveellinen ruokailu lähtee kuitenkin kotoa ja arjesta, eikä sitä mielestäni pk:n torstaipäivän pannukakku mihinkään heilauta. Jätetään se herkuttelu vaikka sitten kotona vielä vähemmälle, jos siltä tuntuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kesä oli kyllä paha :D

      Mä ymmärrän kiisseileistä, lätyistä ja synttäriherkuista johtuvan kohun osittain sillä, että välillä päiväkodissa on niitä kausia kun on monella lapsella jopa samalla viikolla synttärit ja jos jokainen tuo keksiä tms. paikalle, niin johan lapset saa siinä sitä sokrua paljon viikon aikana. Ehkä tässä on myös takana se, että vanhemmat ovat tai uskaltavat olla vaativampia tässä suhteessa nykyään ja haluavat itse päättää niin pitkälle kuin mahdollista lapsensa syömisistä ja tietääpähän sitten paremmin mitä ja kuinka paljon se lapsi on niitä herkkuja syönyt, jos niitä saa vain ja ainoastaan kotona. :)

      Poista
  2. Me ollaan laitettu Marialle mehut Ei-listalle. Koskaan ei ole mehuja edes maistanut, vaikka mummo yrittääkin koko ajan tarjota siinä toivossa, että pimu joisi. Siinä vaiheessa jouduttaisiin likan kanssa lähtemään Ruotsiin sokeriholistien katkaisuhoitoon, kun se on mulla jo lähtenyt käsistä ja kohta lähtee lapsellakin ellei siihen jotain tolkkua laiteta. Suklaata ei saa enään poistettua, se on tietty herkku mikä ei mummolasta koskaan lopu, mutta kerran viikossa pala fazerin sinisestä levystä olkoon vielä ihan sallitava. Muuten ei herkutella juuri koskaan kotona. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerta viikkoon on ihan jees! :)
      Ja mehut on itseasiassa varmaan se "helpoin" tapa antaa piilosokrua, mikäli kyseessä on sokeroidut mehut. :)

      Poista
  3. Haluan nostaa esille yhden pointin, oletteko miettineet mihin kamala natsilinja (enkä nyt tässä tarkoita itse blogistia!) johtaa? Tuleeko lapsista salaherkuttelijoita/syömishäiriöisiä/ tai tuleeko ahmimisreaktiota esim. vieraissa ollessa (näitä on nähty!! tyttö 3v veti herkkuja kaksin käsin selän takana, kun oli äidiltä luvan saanut ja kukaan ei ollut näkemässä). Kohtuus on minusta se mihin pyrkiä. Ei saa liikaa kieltää ja pantata nameja, mutta ei niitä pidä päivittäinkään tarjota!

    Herkkuja elämässä saa olla, kunhan muu ruokavalio on kunnossa! Jos käydään usein kylässä (joissa useimmiten tarjotaan niitä makeita herkkuja suolaisten sijaan...) niin sitten kotosalta ei tarvitse mielestäni löytyä kuin erikoispäivinä jotakin makeaa herkkua/namia :) Laukussa voi olla kyläreissujen päätteeksi vaikka ksylimax pastilleja, joita antaa happohyökkäystä laimentamaan.

    Edelliselle kommentoijalle pakko kysyä, miksi mehut on ei- listalla? En tiedä lapsesi ikää, mutta onhan sitä olemassa myös esim. viinimarjamehua (johon ei ole pakko lisätä sitä sokeria) tai täysmehuja joissa on vain sitä marjan/hedelmän sokeria. Aivan kuten pelkissä marjoissa/hedelmissäkin... Ei mehun tartte olla niitä sokerilitkuja, niinkuin meillä päin sanotaan ;) Ja kerran viikossa pala suklaata on todellakin sallittavaa, ei nyt ihan äärimmäisyyksiin tarvitse kuitenkaan mennä... Kenenkään hampaat tahi terveys tai ruokavalio ei kaadu yhteen suklaapalaan/karkkiaskiin/jäätelöön/sokerilitkumehu mukiin + korvapuustiin! Lapsellekkin voi opettaa mikä on kohtuus, ja että ne ovat semmoisia erityisjuttuja, mitä joskus herkutellaan. Ja herkutella voi yhtä hyvin myös lempiruualla, saunan jälkeen appelsiinimehulla tai hedelmäsalaatilla/marjarahkalla (itse tehtynä niin tiedät laitatko sokeria kuinka paljon/et ollenkaan)


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon tässä alussa ihan mielelläni se Natsi-musti, että päästään irti mm. tuosta tavasta ostaa se pillimehu aina kun poitsu sitä haluaa. Itseasiassa tää viikko meni ihan törkeen hienosti, vaikka ne yhdet pillimehun kielto raivarit vetästiinkin. :D
      Pikkuhiljaahan sitä muutosta voi tehdä, ei sitä kuitenkaan tällainen 2vuotias oikeasti sokeria ihan välttämättä tarvitse herkkujen muodossa. :)

      Poista
    2. Lisään vielä, että ei se ole mitään natsimutseilua, jos ei anna herkkua/mehua mitätahansa silloin kun lapsi haluaa - mielestäni se on sitä kohtuullistamisen opettamista! karkit, vanukkaat,sokerijugurtit, viilikset sun muut ei mielestäni kuulu kenenkään ruokavalioon. jos vanhemmat syövät herkkuja lasten nähden kylässä tai kotona on kyseenalaista kieltää lasta maistamasta. Eli hain tuolla kommentillani sitä, että on täysin ok jos koko perhe on syömättä kaikkia lapsilta pannassa olevia asioita. Jos kylässä tarjotaan jotain "kiellettyä" mitä kotona kukaan ei lastennähden syö (eikä lapset näe mahdollisia herkkukätköjä) voi lapselle opettaa, että maistellaan vaikka yhtä makeaa sorttia ja se siitä sitten. Jos mankuu lisää, sanotaan, että yksi riittää. kohtuus ,kohtuus ja vielä kerran kohtuus. Mutta opetus menee ihan nilkoille, mikäli vanhempi toimii toisin kuin lapselle opettaa. Uskottavuus kärsii.

      Erityisjutuilla tarkoitin sitä, että ne todella ovat erityisjuttuja (ei mitään perjantaipizza kokiksella, lauantaikarkit, sunnuntai kyläpulla, maanantai vanukas, tiistai saunamehu jne.)

      Ja jotta pystyisin ymmärtämään tuota, että miksi mahdollisimman pitkään pitää varjella sokerittomuudella niin valaisisiko joku? Mitä se auttaa että lapsi viisi vuotiaana saa maistaa ensimmäisen kerran karkkia (asiassa ei ongelmaa jos ei sitä ennen ole tiennyt ko.tuotteen olemassaolosta)? missä vaiheessa niiden herkkujen muka kuuluu tulla ruokavalioon? Ei missään. Meillä lapset siinä reilu vuosikkaana (kun ovat saaneet jo muutoinkin syödä samoja ruokia kuin me) saavat herkkuhetkinä myös oman osuutensa. Karkkipäivänä (kerran kuussa, joskus jopa kaksi) saavat muutaman namin tai pienen askin/tikkarin.Syövät ne silloin kun aikuisetkin saavat. Aikuinen osaa kohtuullistaa syömistä, joten me näytämme että tämä x minuuttia riittää naposteluun, sitten lopetetaan ja elämä jatkuu. Maustettuja juguja, viiliksiä, vanukkaita, sokerimehuja, sipsejä, patukoita, myslejä (paitsi semmosia missä ei ole sokeria) meillä ei ole normaalisti ikinä. Vain syntymäpäivillä/juhlissa tarjotaan nameja, ja silloin syödään se mitä syödään. Lapset toki saattavat kaupassa ehdottaa, että ostetaanko tuotetta x, sitten yhdessä pohditaan onko nyt sopiva tilanne syödä. Joskus ei, joskus taas joo.

      Ei minkään ikäinen tarvitse sokeria herkkujen muodossa. Ei aikuinen ja vielä vähemmän lapsi. Yritän kommenteillani vain valaista sitä ajatusta, että mihin se johtaa, kun lapsi tietää ko.tuotteiden olemassaolon mutta ne kielletään ja yht äkkiä niitä saakin syödä. Niin kun aikaisemmin sanoin, asiassa ei ole ongelmaa jos lapsi ei yksinkertaisesti tiedä ko. tuotteita, ei se silloin niitä mieti/kaipaa jne. mutta jos tietää niin mihin se johtaa että kielletään x ikään asti ja sitten niitä saa syödä. Jos perheessä on useampi kuin yksi lapsi, miten toimit seuraavan lapsenn kohdalla järkevästi kun ensimmäinen lapsi saa namia, ja nuorempi ei olekkaan se x ikäinen? (et anna, ja pienempi miettii että miksi vanhempi sitten saa. ajattelee että minäkin sitten isona syön - mihin tämä johtaa?)

      Tämmöisiä ajatuksia, kiva jos jaksat vielä vastata ja valaista :)

      Aikuiset opettavat tavat lapsille, lapsi ei osaa ajatella niin pitkälle. Aikuinen siis myös huolehtii, mitä lapsi syö

      Poista
  4. Me ollaan tehty Nickylle sillai, että karkkia ei syödä eikä ole saanut kertaakaan maistaa. Mehua sen sijaan on maistanut ja tykkää kovasti mutta todella harvoin annan. Yritän mahdollisimman pitkään pysytellä hedelmillä, marjoilla ja rusinoilla. Joten myös äitinkin herkku hetki siirtyy iltaan kun pieni nukkuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä! Mehussakin voi suosia niitä sokerittomia ja omatekoisia vaihtoehtoja ;)
      Hedelmät on tosi jees! Ja muuten, jos Nicky tykkää appelsiineista, niin purista vaikka itse mehua? Meillä Tomas tykkäsi itsepuristetusta kovasti! :)

      Poista

Haleja <3