keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Tomaksen huoneen pienet muutokset

Mulla on ollut toiveena pitkään jo saada Tomaksen huoneen kaappejen ovet joko maalattu tai päälystettyä dc-fixillä. Mä en ollenkaan pidä nuista punaisista kaapin ovista, joista nyt en edes ottanut kuvia...Harmi.. :D

Kirjoittelin jo Jyväksylässä asuessamme Tomaksen omasta huoneesta, silloiseen huoneeseen pääsee kurkkaamaan täältä. Tuossa huoneessa tykkäsin ehdottomasti eniten tuosta laminaatista, inhoan edelleen muovimattoa, mutta en ala vuokra-asuntoon ainakaan toistaiseksi nyt hankkimaan lattiamateriaaleja.

Myös tästä nykyisestä huoneesta olen laittaanut kuvia aiemmin ja ne löytyvät täältä. 


Nyt näpyttelemässäni postauksessa on Tomaksen huone nykyisin. Pieniä muutoksia on tehty ja tullaan tekemään. Seinille seinähyllyt ja olen ajatellut tuunailla joskus ikean maustehyllyistä tuunata Tomaksen kirjoille pieniä hyllyjä eritasoihin seinälle.



Muutoksia tapahtui lähinnä sängyn paikassa, lisäksi sänkyyn laitettii jo patjan jatkopalakin. Toinen vihreistä verhoista otettiin pois. Turkoosi matto odottaa pesua ja olihan se jo aikakin ostaa autopojalle automatto. Musiikkivehkeet ovat vaihtuneet pienempiin. Koreja ostettiin lisää samanlaisia, Niin ja telttahan lähti pois kokonaan.


Mun ihailemat lastenhuoneet on joko väripommeja tai sellaisia hempeästi sisustettuja. Itse oon valinnut tän väripommin meille, sillä poika tykkää väreistä. Tomaksen lemppari värejä on, turkoosi, sininen, punainen, keltainen, violetti. Sen huomaa muunmuassa iitä, mitkä vaatteet poika haluaa valita päälleen kokoajan.

tän huoneen lemppari on ehdottomasti tuo lampaantalja+keinuheppa. Joskus jos me ostetaan oma asunto/talo, tiedän jo varmasti millaisen huoneen Tomas tulee saamaan, ainakin siihen saakka, kun osaa itse toivoa jotain sisustukseen liittyvää.

Olis kiva nähdä muiden lastenhuoneita tai haaveiltuja sellaisia, linkkailkaa kommenttina jos teillä löytyy jostain kuvaa? Ehkä vain jokin must hankinta? Ehkä koko huone?

6 kommenttia:

  1. http://parempiayhdes.blogspot.fi/2014/06/lapsenhuoneen-sisustus.html

    ^^Tuolta löytyy Kevinin huone sekä linkit huoneeseen ennen muutosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluisin kans seinätarroja, mutta eivät taida tommosessa kohotapetissa pysyä :< Kiva huone Kevinillä! :)

      Poista
  2. Täällä on kikkaran huone =)
    http://tutipuu2012.blogspot.fi/2014/05/esittelyssa-kikkaran-huone.html

    VastaaPoista
  3. Nyt lupaan etten kommentoi enää, jäin koukkuun taas. En ole ehtinyt lukea mitään blogeja lomalla ja nyt oon lukenu kohta kaikki mitkä on jäänyt lukematta.

    Kiva huone Toomaksella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Niin ja Tomas on yhdellä o:lla :D

      Poista

Haleja <3