perjantai 18. heinäkuuta 2014

Makkari

Varoitan, että teksti nyt menee ihan muuksi kuin sisustuspostaukseksi, jollaiseksi sen olin alunperin ajatellut. Muokkasin tekstiä kuitenkin vielä rajusti, koska ehkä en halua löytää näitä tekstejä myöhemmin.

On ehkä jopa vähän surullista kirjoittaa näin, mutta silloin kun isomummoni vielä tunnisti minut, tiesi kuka olen ja tiesi missä on, hän aina sanoi minulle, että minua odottaa hänen kotonaan tietyt jutut, kunhan omaan kotiini ne mahtuvat. Eivät nämä olleet mitään perinnönjakoja vaan hän tiesi, että arvostan niitä ihan niinkuin hän on niitä arvostanut. Katson ihaillen ja arvostaen.

Näistä asioista keskusteltiin jo silloin ekan kerran kun olin täyttänyt kahdeksan. Hän sanoi, että kun ei enää itse niitä tarvitse, voin ne halutessani hakea milloin tahansa itselleni.


Eihän meille näitä mahtunut, ei moneen vuoteen. Nyt kuitenkin kun isomummoni uusi koti on vanhainkodilla ollut jo pitemmän aikaa, käytiin hakemassamuunmuassa sängyt päiväpeittoineen meille. En kokenut, että näitä tavaroita tarvitsemme, mutta koin, että olen lapsesta saakka luvannut niille uuden kodin kotoani, on minun ne myös haettava ja täytettävä lupaukseni. Siksipä meiltä lähti mm. vanha sänky kaatikselle, mutta olen niin kovin tyytyväinen uuteen makkarin sisustukseen. Rahaullinen, rento, muistorikas. Se merkitsee minulle paljon enemmän, kuin suoraan sisustuslehdestä napsaistu sisustus, jossa ei myöskään mitään vikaa olisi.

Nyt meillä on monta kymmentä vuotta vanhat sängynrungot makkarissa, nojatuolit olkkarissa sekä virkatut päiväpeitot siellä makkarin sänkyjen päällä. Mä ihailin niitä aina lapsena ja ihailen niitä edelleen. Niiden avulla muistan isomummon "hyvät vuodet", ne jollaisina haluan hänet aina muistaa.
Ehkä päiäväpeitto ei kuvissa ole täydellisesti ja muutama muukin juttu pistää silmään, noh, "ei oo niin justiin", meillä tosiaan asuu oikeita ihmisiä. Ja yksi rouva joka ei millään jaksa siivota useammin kuin kolme kertaa päivässä.



10 kommenttia:

  1. Teidän makuuhuoneenne on yksinkertaisesti kaunis. <3 Tsempit sinne, tiedän suunnilleen missä mennään, saman kokeneena voin sanoa, että ei se helpotu ainakaan.. (Ehdin lukea sen pikkutekstin) <3

    VastaaPoista
  2. Niin kaunis!!! tuo pitsinen peitto <3 haluaa kans!

    VastaaPoista
  3. Kaunis ja rauhallisen näköinen makuuhuone teillä. Tykkään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä myös. :) tuonne sängynpäädyn yläpuolelle kyllä olisi kiva saada jokin taulu tms vielä .:)

      Poista
  4. Oi, onpa todella kaunista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Vielä kun loppu asunto mätsäis yhteen makkarin kanssa ;D

      Poista
  5. Aivan ihana päivä peitto, varmasti paljon tunnearvoa ja muistoja liittyy tuohon, rauhallinen makkari teillä, Tykkään!

    VastaaPoista

Haleja <3