torstai 19. kesäkuuta 2014

Tahdottiin 14.6.2014 osa 3. Hääjuhlapaikalla

Saavuimme hääjuhlapaikalle, jossa odottelimme hetken ulkona.



Meillä ei ollut perinteistä ulkona kohotettavaa onnittelumaljaa, vaan olimme aiemmin sopineet jo niin, että vieraat pääsevät juhlapaikalla suoraan sisälle, etsimän omat paikkansa ja me tulemme vastakkaisesta ovesta sisään.





Näin siis tapahtui, kaasomme aukaisi ison oven ja me tulimme sisälle, vieraat tulivat onnittelemaan ja saivat samalla onnittelumaljat käteen. Siirryimme omaan pöytäämme ja malja kohotettiin. Tämän jälkeen laitettiin musiikki soimaan juteltiin ja odoteltiin ruokaa. Jota itseasiassa kannattikin odottaa.

Meidän menu oli:

Savulohi
Lihaleike
Salaattijuusto
Vihreäsaalaatti
Perunat

Kanasalaatti
Juustosalaatti
Porsaan filee
Kermaperunat
Lämpimät vihannekset

Leivät, Levitteet
Maito,Vesi,Kotikalja

Hääkakku

Pikkuleivät ja Tiikerikakku

Ruoka oli älyttömän maukasta ja kaikki tuntui maistuvan kaikille. Hääkakkummekin oli hyvää, vaikken tykkääkkään tavallisesti täytekakuista. 

Kahvejen jälkeen oli taas vähän vapaata, puheita, sitten kenkäleikki ja häätanssi. Tomaskin innostui hieman tanssimaan kanssamme. Myöhemmin Tomas huuteli ja hönki mikrofooniin ja lapset tanssahtelivat välillä lavalla. Illasta aukaistiin baari ja ystävämme esiintyi

Meillä oli lapsille varattuna oma huone jossa oli leikkikeittiö, legoja, raksakamppeita, värityskuvia, kirjoja, piirrustuspaperia ja pelejä. Lisäksi ilmapalloja ja saippuakupilia, sekä lapset pääsivät myös pihan leikkipaikalle hyödyntämään sitä. Etenkin värityskuvat, ilmapallot ja saippuakuplat olivat lapsille mieleisiä!

Siivoiltiin myös pöydät, joka kyllä oli tarkoitus tehdä vasta seuraavana päivänä, mutta kaikki alkoivat auttamaan siinä hommassa heti, joten eihän se haitannut.
Loppuillasta, kun pelkkää nuorisoa oli paikalla kannettiin booli pöytään ja juotiin se pois ja höpöteltiin. 

Ilta meni mukavasti, rennosti ja myöhemmin siirryimme T:n kanssa viettämään hääyötä kaksin.
Aamulla keräsimme tavarat, söimme ja lähdimme kohti kotia.

Illan kuvat ovat vielä toisella kuvaajallamme, joten niitä en nyt saanut lisättyä ;) 

2 kommenttia:

Haleja <3