tiistai 29. huhtikuuta 2014

Lääkekaappi, mitä sieltä olisi hyvä löytyä ?

Meillä on nyt sairastettu tässä vajaan kahden vuoden aikana Tomaksen kanssa flunssaa, vatsatauti/oksutautia, kuumetautia ja yksi korvatulehdus. 
Kävin tällä viikolla apteekissa, kun  tuntuu, että aina jokin on loppu tai pian loppumassa. Päätin katsoa kunnolla, että mitä ihan oikeasti olisi hyvä löytyä lääkekaapista ja nyt jaan tietoni teidän kanssanne. 

Itseasiassa meillä ei ole ollut lääkekaappia marraskuun jälkeen, mutta ostimme sen viime reissulla ikeasta. Tätä ennen lääkeet on säilytetty tarkoitukseen sopivassa "salkussa".


Lääkekaappi on meillä sijoitettuna keittiöön, se on paikalla josta varmasti vieraskin ihminen osaa käydä hakemassa tarpeen tullen lääkkettä tai etsimässä oikean numeron vaikka myrkytyskeskukseen. Paikka on myös sellainen, jonne Tomas ei omin avuin kuitenkaan yllä. Vaikkei poika kyllä varmasti lukkoa osaa avata avaimella.

Meiltä löytyy myös lääkekaapin oven sisäpuolelta hätänumero, myrkytyskeskuksen numero ja oman terveyskeskuksen päivystysnumero.


Nyt jo, vaikka juuri olen käynyt apteekissa, huomaan että vielä jäi ostamatta jotain tarpeellista, nimittäin joditabletit ja lääkehiili. Laastarit, pinsetit ja vitamiinit meillä säilytetään eri paikassa, joten niitä ette pääse bongaamaan kuvista. Tässä lista kuitenkin, mitä sieltä lääkekaapista olisi hyvä löytyä.
Mahtaako teiltä löytyä nämä? 
Olettehan muistaneet tarkistaa säännöllisesti lääkkeiden päiväykset? 
Haastan nyt juuri sinut, käymään läpi oman lääkekaappinne, tarkistamaan päiväykset ja katsomaan onko siellä kaikki ne teille tarpeelliset asiat.

Vanhentuneet lääkkeet voi viedä hävitykseen apteekkiin.



22 kommenttia:

  1. hyvä postaus , täytyy suunnata apteekkiin! :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos Elisa, mun täytyisi kans hakea nuita meiltä puuttuvia juttuja vielä. :)

    VastaaPoista
  3. Onneksi meillä ei ole sidetarpeista huolta, kun mies toi intistä tullessaan kasan steriilejä sideharsoja ym. Pitää kyllä käydä hakemassa jotain nenäsumutetta Marialle, kun juuri ollaan toipumassa äärettömän räkäisestä flunssasta, niin olisi ainakin valmiina sitten! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meiltä löytyy sidetarpeita yllättävän vähän, mutta onneksi on sitten vielä ensiapupakkaus. :D
      Paranemisia sinne Marialle! :)

      Poista
  4. Puuduttavat korvatipat uupuu, ja D-tipat,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei käytetä D-tippoja itsellämme, mutta ne ovat toki tarpeellisia yleisesti katsottuna lapsiperheen lääkekaappiin! :) Laitan myöhemmin tuonne listaan jatkoksi. :)

      Poista
  5. Ja ripulijuomajauhe tms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisään listaan! :) Sitä itsekkin pyörittelin kädessä apteekissa, mutta jäi sitten listalta. :D

      Poista
  6. Tyhmä kysyy.. Miksi joditabletteja? En oo ikinä kenenkää tutun kuullut käyttävän/suosittelevan :) hyvä postaus kuitenkin, meillä ollu lääkkeet ylähyllyllä, mutta nyt tuli hinku saada lääkekaappi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirveen hyvä vastaus:
      Luin jostain, että niitä olis hyvä olla varulta. :D

      Poista
    2. mulla kanssa pisti silmään ne joditabletit, kun ei nyt suomessa varmaan ihan justiinsa olla ydinräjähdyksen/katastrofin armoilla :D tietenkin jos suuntaa lomalle fukushimaan niin sitten varmaan oisivat hyödyksi.

      Poista
    3. Totta :D Mutta hei, mihinkään ei voi olla liian varautunut. :D
      Kuitenkin pikaisen googlailut tuloksena niitä on ainakin suositeltu, ehkä mäkin mietin ostetaanko niitä sittenkään meille. :)

      Poista
  7. Miks Rennietä? En oo koskaan ees käyttänyt kyseistä tuotetta ja ihmettelen miksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan sitä närästää joskus vaikka itseä tai miestä. Raskaana ollessa mua ainakin närästi ja silloin rennie oli kiva pelastus vaikka harvoin sitä otin.

      Poista
  8. Huhhuh mikä arsenaali :D ! Meillä ei ole mitään, ei lääkkeitä eikä kaappia :D ! Täytyy ehkä remontin ohessa suunnitella kylppäriin joku lukittava loota, mutta tuota määrää lääkkeitä en silti kotiini tahdo, luulen että jos jollakin on kotona noin paljon kaikkea se myös napsii niitä jatkuvasti jokaiseen pienimpäänkin vaivaan joka taas on musta ihan dorkaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on nyt kotona lähes kaikki nuo. Ja meillä ei pikkuvaivoihin silti lääkkeitä oteta :D mua on itseäni kutsuttu joskus lääkkeistä kieltäytyjäksi ihan siksi etten edes särkyläälettä ota mielelläni. :) mm. Meidän paikkakunnalla apteekki on auki iltapäivällä viiteen ja lauantaisin kahteen, sunnuntaisin taitaa olla suljettu, eli jos vaikka pojalla ei olisi kuumelääkettä lauantai iltana olisi odotettava maanantaihin tai lähdettävä johonkin lähi kaupunkiin sitä ostamaan. Parhaassa tapauksessa saisi ajaa 100km suuntaansa.

      Poista
  9. Meillä on vaan rennietä, buranaa, panadolia, aspirinia, silmätippoja, finrexiä, bepanthenia, mobilatia, kortisonia, desinfiointiainetta, laastareita, kosteuttavia sekä avaavia nenäsumutteita ja sidetarpeita. Kyypakkaus pitäisi kyllä ehdottomasti hankkia vielä! Meillä on kaikki vaan kirjahyllyssä, pitäisi ostaa kaappi ja laittaa se keittiöön. Kiva idea että oven sisäpuolella on tärkeitä numeroita, ovat varmasti löydettävissä, jos niitä tarvitsee. Tosipaikan tullen edes numeroa 112 ei muista ulkoa, kokemusta on. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mobilaatti vois olla meillekkin hyvä lisä. :) Siksi laitoinkin nuo numerot kaappiin kun tiedän meneväni helposti paniikkiin tilanteissa jossa apua pitäisi soittaa ja suosittelen sitä muillekkon aina :)

      Poista
  10. Tää oli kyllä hyvä postaus!
    Kiitos Suvi tästä! :)
    Kostuttavia silmätippoja meillä käytetään aika ahkerasti, joten ne on ollu meillä ton edellä mainitsemasi listan lisäksi :)

    http://elamastajamuustakin.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä kans hyviä, etenkin allergiasta kärsiville. :)

      Poista
  11. Betadine! Siis sellainen ruskea desinfioiva/hoitava mönjä joka jätetään haavan päälle ettei tulehtuis. Jos vaikka ulkona rönää ja tulee "hiekkahaavoja" niin se helpottaa kipua ja estää sukkelaan sen ettei sieltä maasta tulleet pöpöt lähe kehittämään tulehduksia, aina kun niitä kaikkia pöpöjä/hiekkoja saa suihkuttelulla ja desinfiointiaineella. Kokemuksen syvällä rintaäänellä.. :D

    VastaaPoista
  12. Sain kuulla, että jos lapsi sairastuu vesirokkoon niin ei saa missään nimessä antaa lasten Buranaa, voi olla todella vaarallista. Nyt tiedän jos vauvelille tulee vesirokko niin sitten vaan sairastetaan ja muuten lasta hoidetaan hellästi, joutavaa paljon ja äidin viekussa silloin on paras olla.

    VastaaPoista

Haleja <3