sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Kis kis


Hip hei, täällä kirjoittelee kovin virkistynyt ihminen.
 Eilen oltiin Kuopiossa pienellä porukalla ja oli nastaa! Noin 17.50 illalla, muistettiin että huomenna (eli tänään) on virpomispäivä. Ei muuta kun etsimään pikaisesti Tomakselle asua ja silkkipaperia oksien koristeluun. Tuli vähän kiire, mutta hyvin selvittiin. Eilisestä Kuopion reissusta kerron myöhemmin enemmän.

Tomas päätti eilen valvoa ihan liian myöhään ja herätä tänään ihan liian aikaisin. Eli toisinsanoen poika onnistui nukahtamaan vasta kun kello oli jo yli kymmenen ja aamulla taas oltiin jo viideltä pystyssä. Onneksi sain murusen vielä nukkumaan pariksi tunniksi. 
Itse heräilin vasta yhdeksän pintaan, T lähti hakemaan oksia ulkoa ja me jäätiin Tomaksen kansssa touhuamaan. Myöhemmin tehtiin virpomisoksia porukalla, puettiin Tomas kissa-pukuun ja lähdettiin ajelemaan vuorotelle mummoloihin. Ehdittiin käydä kolmessa paikassa ja matkalla neljänteen, käännyttiin takaisin kotiin, sillä Tomas nukahti kesken  matkan.


Miten Tomas sitten virpoi?
Heilutteli oksaa, antoi oksan pois ja sanoi "heippa mennään". "Palkkaa" ei pieni olisi jaksanut odotella, mutta kiitti kuitenkin kauniisti lopulta sen saadessaan. Kyllä silmät levähti auki pojalla,  kun saikin käteen suklaata ekasta paikasta.

Meillä on tavallisesti aika tiukka linja herkkujen kanssa Tomaksella. Nimittäin ei mielestäni herkut kuulu tuon ikäiselle edes kuukausittain. Joskus kyllä Tomas saa (muumi)tikkarin, joskus jotain xylitol namuja, mutta nyt poika sai muutamia minimunia.



Sellainen pikku virpoja oli täällä. 
Virvottiinko teillä?

10 kommenttia:

  1. Voiii teilläkin oli pikkukisu virpomassa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps! :) Katsoinkin aiemmin, että teilläkin oli suloinen kisu virpojana. :) <3

      Poista
  2. Vitsi mikä suloinen kisu virpomassa :-)

    http://heelja.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Äää voi ei miten ihana pikku kisu siellä <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä ! <3 Ei olis illalla saanut ottaa kisuasua edes pois. :D

      Poista
  4. Meillä on tämä virpominen vasta edessä, saa nähdä paljonko lapsia meillä käy ;)

    elamanikuvina.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa! Meillä on kiva maljakollinen vitsoja parvekkeella. :)

      Poista
  5. Hei kyllä mä ihan oikeasti voin semmoisen pöllön tehdä Tomakselle jos haluat. Tosin se on niin helppo tehdä, että teet semmosen kyllä itsekin parissa illassa samalla kun katsoo telkkaria :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olis tosi kivaa! Mä oon nykyään niin surkea tekemään käsitöitä ja ei mulla ole mukamas aikaakaan. :D Laita mulle vistiä mitä semmonen maksais ? ;)

      Poista

Haleja <3