torstai 24. huhtikuuta 2014

Isoja päätöksiä

Mä ehdin saada jo monen monta stressaantunutta hetkeä, ajatuksien myllerrystä, ahdistusta, muutamat paniikit, itkut ja vähän lisää ahdistusta. Eikö kuulostakkin lupaavalle?

Hain aiemmin töhin paikkaan x, ajattelin etten pääse sinne ja että ompahan nyt haettu. Yllätyksekseni sainkin sieltä töitä. Kävin pariin kertaan paikan päällä , ekalla kerralla sain työvuorot, yritin sopia hoitojuttuja Tomakselle ja sainkin ne kohtuullisesti hoidettua, toisella kerralla käydessä vuorot oltiinkin siirretty erilaisiksi ja siinä meni sitten hoitomahdollisuudet samalla. Olin ajatellut, että teen keikkaa, satunnaisesti, päivä silloin toinen tuolloin tyylillä. Nyt töitä olisikin ollut heti enemmän, kuusi päivää viikossa.



Tulin toisen käyntikerran jälkeen kotiin, olo oli ensin ihan jees. Mutta sitten se todellisuus iski. Musta ei ole vielä laittamaan Tomasta hoitoon, ei näin lyhyellä varoitusajalla, enkä tiennyt miten pärjäisin itse töissä, osaisinko tehdä kyseisessä paikassa työni alusta loppuun niin, että voisin olla itsestäni ja työstäni ylpeä. Mua ahdisti niin, että oksensin. Mä en ole ollut koskaan sellaisessa tilanteessa, itkin vähän pahaa oloani pois ja sain seurakseni migreenin. Yritin miettiä asioita.

Lopulta tulin siihen päätökseen, etten haluakkaan vielä laittaa Tomasta hoitoon, enkä haluakkaan mennä vielä töihin. Mulla on mahdollisuus olla pojan kanssa kotona ja nyt pidän siitä kiinni, ainakin syksyyn saakka. Mä en olisi tähän päätökseen varmaankaan uskaltanut turvautua, mutta tuo ihana miehekkeeni tuki mua täysillä, lisäksi sain meidän ihanasta pienestä rouva ryhmästä paljon tukea ja kannustusta, joten uskalsin uskaltaa.

Mulla ei ole paikasta mitään sanottavaa ja itseasiassa olen hieman pahoillani heidän puolestaan, etten ollutkaan vielä valmis palaamaan töihin. Mä kuitenkin toivon, että jokainen ymmärtää, että tämä on nyt minun valintani, Tomas on vain hetken pieni ja haluan nauttia niistä hetkistä.

Mitäs nyt jatkossa ?

Olen kotona kotihoidontuella. Laitoin hakemuksen kouluun ja jos oikein kivasti tärppäisi ja pääsisin opiskelemaan, aloittaisin kouluni samalla viikolla kuin Tomas täyttää kaksi. Tuolloin ehtisin totuttaa Tomaksen hoitoon ja saisin opiskella "säännöllisin" ajoin. Ajattelin tässä nyt kuitenkin soitella hieman ja kysäistä olisikohan mahdollista opiskella oppisopimuksella. Käytännössä, täydentäisin osaamistani, mutta sitä toivon saavanikin täydentää.

Tällaisia ratkaisuja, nyt on levollinen olo ja uskon tehneeni oikean ratkaisun.



Pahoittelen webcamera laatuisia kuvia jotka on otettu vähän ehkä liiankin myöhään. 

13 kommenttia:

  1. Sun omia ratkaisuja, joihin ei saisi kukaan muu vaikuttaa. Mä haluaisin kans olla Minin kanssa kotona vielä tän vuoden :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Mä edelleen uskon, että tein oikean päätöksen :)

      Poista
  2. Jos ratkaisu tuntuu sinusta oikealta, niin silloin se on! :) Itse pyrin mahdollisuuksien mukaan olemaan kotona, kunnes Maria täyttää 3, mutta jos tilanne vaatii, niin hyvällä varoajalla jo aikaisemmin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä varoaika kannattaa ehdottomasti olla :)

      Poista
  3. Oikea ratkaisu jos tuntuu itsestäsi siltä ja muulla ei väliä! Tsemppiä jatkoon :)

    VastaaPoista
  4. Eihän tuossa mitään pahaa ole vaikka varmasti ei helppo päätös ollut, kun olit jo työn ottanut vastaan. Olisi ollut itsellekkin iso kynnys sanoa sitten, että ei otakkaan töitä vastaan. Kyllä itteekin hirvittää laittaa pikkunen hoitoon, mutta niin se vaan on tehtävä. Paras ratkasu itelle on just se, että teen sijaisuuksia mitä oonkin nyt päässyt kivasti tekemään. Toki voisin tehdä enemmänkin, mutta on ollut kiva olla paljon kotona ja töissäkin. Neiti on onneksi saanut olla mummin ja mummon sekä isin kanssa kotona niin kaikki on ollut paremmin kuin hyvin. :) Tsemppiä nyt sulle kouluun pääsemiseen ja muutenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ei kuitenkaan ollut kirjoitettu vielä soppareita. :D

      Kiitos ! :)

      Poista
  5. Itse menin töihin kesken äitiysloman ja voin sanoa, että nyt vuosien jälkeen kadun sitä päätöstä. Vaikka lapset ovat läsnä nytkin ja ovat 11v ja 17v, mutta silti he ovat pieniä vain kerran.

    VastaaPoista
  6. Itse menin töihin kesken äitiysloman ja voin sanoa, että nyt vuosien jälkeen kadun sitä päätöstä. Vaikka lapset ovat läsnä nytkin ja ovat 11v ja 17v, mutta silti he ovat pieniä vain kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se riippuu aina niin tilanteesta ja onko edes mahdollista olla pois töistä. Mulla kun ei ole vakityötä ja kotipaikkakin on muuttunut, niin ei ole kiire. :)

      Poista
  7. Tsemppiä! Hankalia ja isoja asioita nuo... Jännittää jo valmiiksi, vaikka itsellä töihinpaluu siintää vasta lähes 1,5 vuoden päässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Älä turhaan jännitä vielä ! :)

      Poista

Haleja <3