tiistai 1. huhtikuuta 2014

Hääjuttuja: Karkkibuffet mietteitä


Makeaa huomenta!

Nyt päästiin hääjärjestelyissä siihen vaiheeseen, että olisi aika valkata karkkibuffettiin karkkeja, eipä niitä vielä tilata/osteta, mutta helpottaa kummasti, kun valitsee jo etukäteen mitä pitää tilata/ostaa. Mä itsekseni niitä jo olen selaillut, mutta kohta käy niin että koko buffettia ei tule, kun kaikki karkit olisi niin hyviä sinne ja ihan kaikkia ei kuitenkaan voida ostaa.


Meidän vieraslistalla on hieman päälle sata nimeä. Karkkejen määrästä ei ole mitään hajua, mutta oletettavasti ostetaan semmoinen 20-25kg, niin riittääpähän ainakin. Tuohan tekee siis 200g-250g vierasta kohti, joten luulisi riittävän. Ja se on suunilleen määrä, joka mahtuu pusseihin.

En osaa edes hahmottaa 20kiloa karkkia määrällisesti, koska noh, eipä ole tullut koskaan vastaan sellaista määrää. Tai no kaippa jossain karkkikaupassa, mutta tiedättehän mitä tarkoitan?

Karkkejen määrän ja makujen lisäksi mua vähän mietityttää tuo karkkibuffet pöytä. Miten se koristeltaisiin? Mikä olis siinä se the juttu?

Karkkibuffetin astiat meiltä löytyy valmiina. Ja sen verran olemme suunnitelleet, että otetaan "vähän jokaiselle jotakin" periaatteella. Suklaata, lakua, salmiakkia ja hedelmäkarkkeja.
Ollaan katsottu karkkeja lähinnä Urjalan makeistukun sivuilta. Ja koska jokaisella on oma maku, mä haluankin kysellä teiltä hieman.


Mitkä karkit on teidän lemppareita? Jos olisitte itse vieraana, mitä karkkeja haluaisitte karkkibuffetista ehdottomasti löytyvän? 


Karkkejen lisäksi olemme ajatelleet, että ehkäpä sinne voisi laittaa myös poppareita ja Luomu maissinaksuja. Häihin kun on tulossa myös ihan pieniä lapsia (tai no sanotaanko, että on toivottavasti tulossa), niin Luomu maissinaksut voisi maistua.

Ehkä te voitte nämä jutut kertomalla helpottaa hieman meidän pohdintoja karkeista ja määristä. Niin ja itse olen sitä mieltä, että mielummin liikaa, kuin liian vähän. Luulen, että vaikka karkkeja jäisi, saa niitä sitten menemään vaikka sisarusten mukana kavereille tai jotain.

Niin ja ideanahan on se, että buffet aukaistaan todennäköisesti kahvittelu aikaan ja sieltä saa jokainen sitten kerätä pussillisen namusia mukaansa erilliseltä karkkibuffet pöydältä. Tokihan karkkejaan ei ole pakko syödä juhlapaikalla vaan saapi niitä viedä kotiinkin saakka.

26 kommenttia:

  1. Ei ole kokemusta tälläisestä, mutta itse varaisin ehkä vierailijaa kohti noin 25g karkkia. Siis se karkkipussin ns. annosmäärä. Toki riippuu ihan millaisia vieraita tulee, mutta yleensä on tarjolla häissä niin paljon muita herkkuja ja ruokaa, että karkkia tulee karkkisuunakin napsaistua vain pari kappaletta. Lapsille voi maistua paremmin, mut toisaalta esim meidän poika hyppii seinille liiasta sokerista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon yrittänyt laskea tuota karkkimäärää siihen, millaisia määriä muilla morsiammilla on ollut ja tietysti hieman täytyy miettiä myös nuita karkkipussejen kokoja.
      Ollaan ajatellut, että karkkibuffet tulee olemaan sellainen, josta sitten voi käydä herkkuja napsimassa ja saa viedä kotiinkin lähtiessään. :D

      Poista
    2. 25 grammasta tulis vaan paha mieli. Ainakin mulle :D Kannatan monipuolista valikoimaa. Joitain karkkeja on helppo tehdä myös itse, kuten toffee ja suklaatryffeli. Jos haluaa väkertää.

      Poista
    3. :D
      Mietin kans tuota karkkejen itse tekemistä, mutta........Tein talvella toffeeta vähän huonolla menestyksellä, joten ostetaan ne valmiina. :D

      Poista
  2. Karkkibuffet kuulostaa herkulta! :) Mä en osaa valitettavasti valinnassa auttaa, kaikki kelpaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kuulostaa :) Ehkä vieraissakin on joku jolle kelpaa kaikki. :)

      Poista
  3. Mä varmaan valkkaisin mahdollisimman monipuoliesti eri karkkeja: lakua, salmiakkia, muutamaa eri suklaata, hedelmäkarkkeja, toffeekarkkeja, vaahtokarkkeja jne. :) Ois kyl toosi vaikee valita mitkä karkit lopulta pitäs tilata itse juhliin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, monipuolisesti yritetäänkin. :D Tääkin on jo näin hankalaa ja kohta on hirvee stressi kaikesta :D

      Poista
  4. Kun tilaa erilaisia, kaikki saavat varmasti jotakin. :) Esimerkiksi itse olen nirso, ja minulle käy vain suklaa, pantterikarkit, kinuskiufot, piparminttukarkit... Mitkään hedelmä-salmiakki karkit eivät siis minulle käy, mutta tuosta buffetista saisin kuitenkin suklaata syötyä, jos makeaa tekee mieli. :) Vaikka veikkaan, etten häissä edes karkkeja söisi.

    VastaaPoista
  5. Meillä oli vaahtokarkkeja, hedelmä-ja salmiakkikarkkeja, lakuja ja amerikan pastilleja. Vaahtokarkkeja jäi eniten. Ja meillä karkkeja oli alle 10kg ja vieraita vajaa 80. Hyvin riittivät, toki osa karkeista loppuikin, mutta vasta loppuillasta. Iltapalan jälkeen laitettiin tarjolle myös sipsejä kulhoihin ja ne kyllä meni hetkessä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä mä voisin tiputtaa tuota määrää. Toisin odottelen ensin, että tulee enemmän ilmoittautuisia niin tiedän paljonko porukkaa on todellisuudessa tulossa. Kutsuttuja on noin 100. Ja tiedän että kolme henkilöä ei ainakaan pääse tulemaan, sillä ovat ostaneet liput suomeen vasta heinäkuuksi. :)

      Poista
  6. Mulla on mennyt ihan ohi että ootte menossa naimisiin :D <3 Mutta itse tykkään suklaasta hyvin paljon jaaaaaaaa.... melkein kaikesta :D mutta suklaa on se juttu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mennään mennään ;) Oon vaan aika vähän täällä aiheesta kuitenkin kirjoittanut :)

      Poista
  7. Voi nam! Mä just eilen kattelin satuhäitä ja sanoin Aapolle, että meidän häihin tulee sitten ehdottomasti karkkibuffet. :D Mä olisin sielä varmaan koko häiden ajan muputtamassa ite niitä xD

    Varmaan kandee ainakin jotain kovia karkkeja, pehmeitä ja sitten suklaata. Haha olipa hyvä vastaus :D Mulle kelpais kaikki namit! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä unohdin koko satuhäät! Täytyy kattoo netistä. :D

      Poista
  8. 200g karkkia vierasta kohden on ihan liikaa.

    VastaaPoista
  9. ihania purkkeja ja pitsiä ja aaaaah, en osaa auttaa yhtään mulla vaan tulee hääkuume :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiha. :D Mulla on vaan häästressi. :D

      Poista
  10. Meillä oli karkkeja varattuna n. 170 grammaa / vieras (aika paljon lapsia). Tilasimme karkit Urjalan Makeistukusta, joka osoittautuikin erinomaiseksi valinnaksi valikoiman puolesta. :) Tilasimme sydänvaahtokarkkeja, Pandan ranskalaisia, Fazerin Geishoja, aivan ihania vaaleanpunaisia ja sinisiä nonparellinappeja sekä lapsille nallekarkkeja sekä muita sekalaisia hedelmäkarkkeja.

    Karkkibuffetista saa helposti näyttävän. Meillä osa karkeista loppui, toisia jäi ylitse. Olipahan seuraavana päivänä vielä talkooväelle mässäiltävää... :D

    Tässä vielä linkki hääkarkkeihin:
    http://urjalanmakeistukku.fi/60-haakarkit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tuossa just oon pohtinut, että ehkä kuitenkin joku 150-200g/hlö olisi ihan ok. :)
      Eipä haittaa kuitenkaan vaikka yli jäisikin, kyllä varmasti syöjiä löytyy :)

      Poista
  11. Tavallaan kannatan karkkibuffet-ideaa, MUTTA... itse en syö karkkia ollenkaan (tiedän myös monia muita, jotka eivät syö karkkia), joten miltä kuulostaisi, jos karkkibuffetissa olisi myös jotain kaltaisilleni? En tiedä, onko minunlaisiani häihinne tulossa, mutta noin niin kuin ideana. Esimerkiksi erilaisia pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä/marjoja, rusinoita. Miltä kuulostaisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa oikein hyvälle! Täytyykin alkaa selailemaan mistä saataisiin ostettua nuita isompi satsi kerralla. :)

      Poista
  12. Meillä oli n.14kg karkkeja 70 hengen häissä. :) Karkit riittivät hyvin, mutta osa tosissaan loppui. Tarjolla oli mariannerakeita, toffee "lumipalloja", vaahtokarkkeja (erilaisia), polly suklaata, hedelmä "naperoita", lakuja, purkkaa (tämä sai kehuja), hyvää makumaasta, sekä valkoisia tobleroneja. (meillä talvihäät kyseessä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli noin 200g/ hlö. :) Kuulostikin ihan talvihäiden nameilta,! :)

      Poista

Haleja <3