keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Omat mietteet ja fiilikset ystävän synnytyksestä

Tukihenkilönä synnytyksessä, miltä se sinusta kuulostaa? Lähtisitkö itse, jos ystäväsi pyytäisi tai vaihtoehtoisesti, pyytäisitkö sinä ystävääsi mukaan?

Moneskohan kerta kun kirjoitan, että heti kun sain kuulla ystäväni raskaudesta, puhuimme jo siitä, että tulisin mukaan synnytykseen. Olin heti valmis lähtemään mukaan. Ensinnäkin siksi, että halusin kokea sen toisen puolen synnyttämisestä. Ja toiseksi siksi, että ehdottamasti, halusin (ja haluan) olla ystäväni tukena niin muutenkin, mutta erityisesti tuona hetkenä.


Mitkä fiilikset minulle jäi?
Hyvät yleisesti sanoen. Ajattelin, että hätäilisin tai vaihtoehtoisesti nyyhkyttäisin jatkuvasti tuolloin, mutta en sentään.
Välillä hieman tuntui toimettomalle ja mietinkin, myös tuona aikana, miten voisin ystävääni auttaa. Erityisesti oli inhottava katsoa kun toiseen sattui. Ilmeisesti kuitenkin minäkin pärjäsin hyvin.

Alkuun mua jännitti hieman, ihan oman jaksamiseni kannalta, olin nukkunut edellisen yön todella huonosti, mutta ehdin ottaa pienet päikkärit. Onneksi, nimittäin ystäväiseni jaksaa aina synnytyksestä puhuttaessa kuittailla mulle, kuinka torkuin välillä.

Itse lapsen syntymän jälkeen olo oli raukea myös minulla. Eikä siinä kyyneleiltä vältytty. Kun minut pyydettiin leikkaamaan napanuora, pyyhin vain kyyneleitä ja sanoin jotain:
"En mä tiiä pystynkö mä siihen" ja seuraavaksi olinkin jo leikkamassa napanuoraa.

Pakko sanoa, että kaikki sanoo napanuoran olevan vaikea leikata tai että se on "sitkeä". Ei minusta, en kyllä osaa sanoa mihin sen leikkaamista voisi verrata, mutta niin..

Musta oli upeaa, miten hienosti ystäväni omaksui samalla sekunnilla "äidin roolin" ja hänestä huokui rakkaus, kun hän näki ensi kerran lapsensa ja sai hänet ensimmäisen kerran viereensä. Mä ihmettelin tuota ihmettä ja heitä, mutta osasin antaa omaa tilaa ja aikaa heidän tutustua toisiinsa.
Huokuikohan samanlainen rakkaus itsestäni, kun näin Tomaksen ensi kerran? 

Itseasiassa, mä olen hurjan otettu ja hurjan ylpeä tästä tapahtuneesta.
Oli aivan mahtavan hienoa kokea tuo. Nähdä se myös siltä toiselta kantilta. Olla läsnä ystäväni ja kummipoikamme ensi tapaamisella. Tavata tuo pieni ihme.
Puhun pienestä ihmeestä siksi, että tämän ei pitänyt olla mahdollista.

Tekisinkö tuon uudestaan? Ehdottomasta.
Lähtisinkö "vieraamman" ihmisen mukaan synnytykseen? Lähtisin.


Jos tulee mieleen jotain mitä haluatte tietää, niin kysykää! Vastaan ihan mielelläni, tuntuu että tästä asiasta tulisi tekstiä järjetön määrä.

10 kommenttia:

  1. Toi on varmasti ollu hieno kokemus! :) lähtisin varmasti myös itse tohon tehtävään, jos joku mua pyytäisi.

    Mun äiti on kertonut että hänen ystävä pyysi häntä mukaan JOS lapsi syntyy silloin, kun isä on töissä (lentäjä). No isä olikin juuri silloin vapaalla, eli äiti ei sit päässy synnytykseen ja se harmittaa.. Mä ajattelin pyytää mun äitin tän tulevan vauvan synnytykseen mukaan (isän lisäks), en oo vielä kertonu siitä äitille, mut luulen että tulee kyllä mielellään :)

    VastaaPoista
  2. Hienoa! Harmi ettei äitisi pääsyt mukaan ystävänsä synnytykseen.
    Ihanasti ajateltu pyytää äiti mukaan. Mä en osaisi kuvitella, että pyytäisin oman äitini mukaan, vaikka luontevasti hän tilanteen varmasti hoitaisikin. (Mistä vetoa nyt, että pyydän jos meille joskus vielä tulee tilanne että päästään synnytykseen saakka )

    VastaaPoista
  3. Mä voisin lähteä ystäväni tueksi vallan mainiosti, mutten itse osais ottaa sinne ketään muuta kuin puolisoni. Sitten tietysti jos puolisoa ei olisi niin tuntuisi luontevalle pyytää tueksi joku. :) Mulle raskaus ja synnytys oli tosi sellai intiimi ja herkkä asia, niin jotenkin tuntuis ihmeellisille jos huoneessa olis joku "ylimääräinen". Raskaanakin ollessa inhosin jos joku muu kuin neuvolatäti tai mies koski mun vatsaan, se tuntui musta tosi tungettelevalle. Se on varmaan yksi syy siihen miksi en pysty kuvittelemaan muita kuin puolisoni tuohon tukihenkilön hommaan. :) Toinen mistä olin vähän naurettavankin suojeleva oli vauva, ensimmäiseen kuukauteen en olisi halunnut antaa kenenkään "ulkopuolisen" pidellä häntä hetkeäkään, paitsi omien sisaruksieni ja äitini. Olin sellanen kunnon leijonaemo ensimmäiset kuukaudet, onneksi se vähän helpotti. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en antanut kenenkään ulkopuolisen pidellä Tomasta heti ja etenkään paria minuuttia kauempaakaan silloin kun isovanhemmat poikaa tulivat katsomaan vajaa viiko synnytyksen jälkeen. :D

      Poista
  4. Ite olin about vuosi sitten mukana kummipoikani synnytyksessä ja oli kyl niin huikee kokemus ettei tosikaan. Heti menisin uudestaan jos tulee mahollisuus :)

    VastaaPoista
  5. Hieno kokemus varmasti. Itse lähtisin varmaankin mukaan ystävän synnytykseen jos hän sitä pyytäisi, mutta omaani en jotenkin osaisi kyllä ottaa kuin isännän tai hänen syystä tai toisesta estyessään äidin tai siskon. Synnytys on kuitenkin niin intiimi tapahtuma, että jotenkin itsekin kokisin kummelliseksi, jos salissa olisi muita, kuin läheisiä perheenjäseniä.

    VastaaPoista
  6. Sait kyllä niin ihana ja ainutlaatuisen kokemuksen! Ite en vois kuvitella ottavani ketään muuta, kun avomiehen omaan synnytykseeni mukaan. Voisin lähteä jonkin kaverin synnytykseen, jos hän niin tahtoo. Mikäli tilanne ois se, että avomiehellä ois hyvä syy olla pois niin ottaa jonkun muun. Mahollisesti se ois äiti. :)

    VastaaPoista

Haleja <3