lauantai 22. maaliskuuta 2014

Mukana ystävän synnytyksessä

Alkuun täytyy todeta, että aivan mahtava kokemus ! Kiitos K, että halusit minut mukaan, kiitos että annoit mahdollisuuden todistaa tuon pienen ihmeen syntymää. Pieni rakas ja pienen rakkaan äiti, olette korvaamattoman tärkeitä minulle. Haleja ja suukkoja sinne!

Kirjoitin jo tänne : Mitä muuta tapahtuikaan tuolloin kolmisen päivää sitten? - tekstiin alkua tapahtumista, joten sieltä kannattaa kurkata alkua.

...Kello eteni vauhdilla ja supistuksia alkoi tulemaan niin tiuhempaan, olin innoissani ystäväni puolesta. Hihkuin ärsyttävästi ja kyselin, että joko nyt. Myöhemmin supistuksia tuli niin tiuhaan, että soitimme ambulanssin...Supistuksia oli tullut nyt noin 4 minuutin välein ja sairaalaan on reilun tunnin ajomatka.

Meillä oli alusta saakka tiedossa, että ambulanssilla tullaan menemään sairaalaan, joten ei siis ollut mitään hätää, se nyt vain sattui olemaan ainoa mahdollinen kyyti sillä hetkellä.

Laittelin viimeisiä tavaroita sairaalakassiin, jutskailtiin kaikesta ja kävin laittamassa oven auki amppari kuskeille. Puhuttiin vielä kivunlievityksistä ja siitä mitä tulee tapahtumaan. Myöhemmin K:n veli meni vielä odottelemaan heitä alaovelle. Ambulanssi saapui,hoitajat kyselivät perusjutut (mm.vuodot, raskausviikot, supistusten keston ja välit). 
Seuraavassa hetkessä jo huomasin kantavani tavaroita. Sanottiin heipat K:n veljelle. K ja ampparityypit lähtivät hissillä alas ja minä kävelin tavaroiden kanssa portaita. 

Matka ambulanssilla meni nopeasti. Juteltiin kuskin kanssa niitä näitä ja välillä huikkailin Kristalle taakse juttuja.
Mua ei jännittänyt lainkaan tässä vaiheessa, mä olin yllättävän rauhallinen. Ehkää juuri siksi, että tiesin nyt K:n olevan osaavissa käsissä.

Saavuttuamme sairaalaan, pyörähti kaikki käyntiin taas. Samat jutut kuin aiemmin, käyrille, tutkimukset, verenpaineen mittausta, pissatestiä. Ja siinä ollessamme, saimmekin kuulla, että takaisin ei enää kotiin lähdetä. 4cm, melkein hurrattiin.

Mulla alkoi tässä vaiheessa viestien laitto ihmisille. Pieni hetki ja ryhmäviesti muotoutui "K:n vauva syntyy tänään!!"

Kun kaikki kokeet oli otettu, oltiin molemmat ravattu vessassa, huomasin, että K alkoi jännittämään. Aloin itsekkin jännittämään samalla sekunnilla. Ei mitään hajua, mistä se jännitys tuli ja mitä jännitin. 
Siirryimme synnytyssaliin ja mukava kätilö toi vaatteet, ohjeisti K:n ja minut. Siitä alkoikin sitten odottelu. 



K meni suihkuu, minä kuvailin paikkoja, luin vieraskirjaa, selailin uutisia, kaivoin peitot kaapista valmiiksi. Suikusta tulon jälkeen torkuimme. Heräilimme kuitenkin muutaman minuutin välein. Itse heräsin siihen puhinaan ja K niihin puhisuttaviin supistuksiin. Opiskelija kävi myös salissa puolentunnin välein tarkistamassa K:n voinnin ja noh, taisin minäkin sitä hälynappia muutaman kerran painella. Joskus 3:30 pintaan K sai lämpöpussin selkään lievittämään kipuja.

Kello tuli 4.40, painoin hälynappia. K sai lihakseen  puudutteen jonka nimeä en muista. Sen olisi pitänyt vaikuttaa nopeasti, mutta aina viidentoista minuutin välein kysyin, että joko? Joko painan nappia uudelleen? Kolme kertaa kieltävä vastaus, neljännellä kerralla vastaus muuttui. Painoin taas nappia.

Kätilö ja kätilöopiskelija tulivat huoneeseen. Hymyilyttää kun ajattelen koko tilannetta.
K oli sängyssä "väärinpäin" kokonaan peitonalla puhisemassa. Kätilö puhui "oikeinpäin" olevalle K:lle. Jokaisen olisi niiiin pitänyt nähdä se kätilön ilme, kun vetäisin K:n peiton pois.
"Ai, sä oletkin siellä"

Kuuden pintaan K sai epiduraalipuudutteen. Sen laitto onnistui nopeasti ja vaikutus alkoi myös pian. Tämän jälkeen saimme nukuttua mekein kaksi tuntia.



Anestesialääkäri, joka puudutteen laittoi, oli hieman  ööö.. erilainen. Lähtiessään hän huikkasi " Hei hei ja lisää veronmaksajia" Öh, katsottiin siinä vaiheessa toisiamme ilmeellä "Mitä tuo mies juuri sanoi?! :D"

Siitä aika tuntuukin menneen hujauksessa. Kello oli ehkä jotain kahdeksan ja puoli yhdeksän välillä. Mulla on jonkinlainen unohdus tältä aikaa. En muista siitä hirveästi. Seuraavan vaiheen kyllä muistan.

Kätilöt kävivät tarkastamassa sydänääniä huoneessa, ne kun tahtoivat kadota välillä kokonaan. Supistuksia tuli reippaasti ja tiuhaan.

Seuraava hetki jonka muistan, on se, kun K sai alkaa kunnolla ponnistamaan. Muistan katsoneeni kelloa 9.40. K ponnisti ensin seisoen ja sitten maaten.

Pian huoneessa olikin useampi lääkäri, kätilö ja opiskelia. Vauvan sydänääniä ei saanut kunnolla kuulumaan vaikka vauvalla oli pinni päässä. Kieltämättä siinä vaiheessa itseä alkoi hieman pelottaa. 

Pian kuitenkin kaikki alkoi tapahtua nopeammin. Pidin K:ta kädestä ja tuin niskasta/selästä jokaisella ponnistuksella. "Vielä, vielä, vielä vielä..ja sitten hengitä..vielä vielä, Ei enempää!"

Ne olivat sanoja, joita kuului hyvän tovin. Aika tuntui pitkälle, vaikka todellisuudessa aika oli loppujen lopuksi lyhyt. "Ei enempää"-sanojen kohdalla huomasin, että vauvalla on napanuora kaulanympäri.

Napanuora napattiin pois kaulanympäriltä ja pian vauva oli jo siinä. 
10.3.2014 klo 10.01, pieni poika syntyi.
Synnytyksen kesto 11h 10min, ponnistusvaihe 21min. 

Katsoin ystävääni ja hänen vauvaansa, aivan mahtavaa. Ihania ihmisiä. Ei siinä voinut meistä kumpikaan olla itkemättä. Minua jopa hieman huvitti, sillä en muistaakseni itkenyt edes Tomaksen synnytyksessä. 

Leikkasin pojan napanuoran. Jutskailimme, niin tuoreen äidin, pojan kuin kätilöidenkin kanssa. 
Hain kätilöille lisää tikkausvälineitä ja ihmettelin lisää näitä kahta.

Kaikki sujui kuin "oppikirjassa", perusjuttujen (tikkausten, imetyksen, suihkun ja aamupalan) jälkeen siirryimme osastolle. Hetken aikaa olin siellä tuoreen äidin ja pojan seurana, kunnes ajattelin jo, että nyt on hyvä antaa näiden kahden levätä ja tututstua toisiinsa. 

Illalla vielä soittelimme ja seuraavana päivänä menimme Tomaksen ja T:n kanssa viemään vauvan sairaalakassia osastolle ja samalla tapasimme taas tuoreen äidin ja pojan. 



Jottei tekstistä tule liian pitkä, kirjoittelen myöhemmin. Mitä ajatuksia synnytys herätti ja miten Tomas reagoi vauvaan.


Paljon Onnea K, olit rohkea ja vahva, hieno suoritus ja upea poika! Tiedän, että meidän pojat tulevat olemaan vähintään yhtä "hurjia" kuin te ja me olimme. Vauvasta ja Tomaksesta tulee varmasti ystäviä. Nämä pojat saavat meidät varmasti huolesta sekaisin, mutta saavat myös meidät nauramaan kippuralla..

Kaikki tähän aiheeseen liittyvät kirjoitukset löytyvät tunnisteen : ystävän synnytyksessä mukana - alta

12 kommenttia:

  1. On varmasti jännä kokemus! :) Onhan se ihan erilasista olla mukana eikä itse synnyttää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Menisin vaikka heti uudelleen samaan tilanteeseen. :D

      Poista
  2. Oi, että ihana postaus kertakaikkiaan! Sanohan K:lle paljon terkkuja ja onnittelut pienokaisesta :)! Ihanaa että juuri sinä sait olla mukana, varmasti unohtumaton kokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerron terkut, kunhan taas nähdään, varmaankin viimeistään ensi viikolla. :) Oli unohtumaton ja ihana kokemus. :)

      Poista
  3. Sähän voit vaikka ihan alkaa doulaksi :) ! Vai tykkäisitkö olla vieraiden ihmisten tukena synnytyksessä vai meniskö ainoastaan läheiset? En osaa yhtään kuvitella millaista se on katsojan roolista, jään kyllä innolla odottamaan seuraavaa osaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Doulajuttuja mietinkin hieman tuon synnytyksen jälkeen, olisi aivan mahtavaa olla doulana. Luulen, että myös vieraiden ihmisten synnytyksessä voisin olla mukana. Kuitenkin doulana tutustutaan ennen the hetkeä ihmisiin ensin ja keskustellaan kaikesta. :)

      Poista
  4. Ihana <3 ite olin kanssa vajaa vuosi sitten ystäväni mukana synnytyksessä, "synnyttämässä" kummipoikaani. Kokemus oli ihan huippu vaikka todella rankka. Kolmeen päivään en nukkunut kun oli huoli vauvasta ja ystäväni voinnista.. Itse ponnistusvaihe kesti myös about 20min... Voimia sulle, että ystäväsi perheelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Kokemus on kyllä hieno :) Ja kiitos! :)

      Poista
  5. Moi Suvi! Todella kurjaa kuulla keskenmenostasi :( Olen todella, todella pahoillani teidän kaikkien puolesta <3 Paljon voimia! Vaikka kuinka olisi vain pienenpieni möykky, sen menetys on tuskallista ja surullista. Olet urhea että jaoit asian blogiin ja pystyit kertomaan siitä avoimesti. Paljon toivoa ja onnea teille tulevaisuuteen!

    Synnytyksessä mukana oleminen ei-synnyttävänä osapuolena on varmasti jännittävää. Mahtavaa, että olet päässyt sen kokemaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!
      Kiitos <3 Mä koen, että parempi asiasta oli kertoa kun miettiä sitä itsekseen.Luulen, että tämä auttoi itseäni ymmärtämään asioita paremmin ja myös muita ymmärtämään oikkujani tuolloin.

      Mahtavaa se olikin! :)

      Poista
  6. Oli varmasti hieno kokemus! Itse en tiedä kuinka vastaavasta selviäisin, olen luonteeltani niin empaattinen ja tunteellinen ihminen, että varmasti itse vollottaisin joka känteessä. Pelkästään jo kun näen että toiseen sattuu, puhumattakaan syntymän jälkeisestä ajasta :D heh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli! :) Mä olin kokoajan kans salaa hampaat irvessä kun oli niin kamalaa katsoa kun toiseen sattui. :D Meille se on kuitenkin ollut Kn kanssa luontevaa nauraa ja itkeä yhdessä ja niinhän siellä salissakin kävi. :D Mulle synnytys on aina itselleni joko itsekoettuna, nähtynä, telkkarista katsottuna tai jonkun blogista luettuna ihan hirvee herkkishetki. :D

      Poista

Haleja <3