keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Mitä muuta tapahtuikaan tuolloin kolmisen päivää sitten?

Kiitos äärettömän paljon viime postaukseen kommentoineille ja viestejä laittaneille. Tämä postaus nyt vielä pysyy osittain samaisessa asiassa ja siinä miten koin tämän odotetun, mutta kuitenkin odottamattomassa tilanteessa tapahtuneen asian.

Tämä teksti on jatkoa eiliselle ja edeltäjä tulevalle tekstille, joka kertoo juurikin ystäväni synnytyksestä. Ensin kuitenkin kysyn häneltä vielä uudemman kerran mitä saan kirjoittaa.

Tiedättekö, kun on sellaisia ystäviä joille voit kertoa kaiken, niin ilot kuin surut ja tiedät, että he ymmärtävät ja tiedät, että voit olla vain hiljaa ja he tietävät mitä tarkoitat? Tämä samainen ystäväni on juuri sellainen. Ystävä isolla Y:llä ja etenkin, isolla sydämellä, suurella sylillä, vahvalla olkapäällä ja tarkoilla korvilla.

Tämä samainen ystäväni on juurikin se ystävä, joka pyysi minut mukaansa synnyttämään.

Mitä muuta tapahtuikaan tuolloin kolmisen päivää sitten?
Soitin lenkillä hieman rauhoituttuani ystävälleni, jolle ensimmäisenä kerroin raskaudestani. Kerroin mitä on tapahtunut. Helpotti.

Ystäväni kertoi voimistuneista supistuksistaan. Sovittiin, että soitellaan myöhemmin ja niin soiteltiin. Tuli fiilis, että tänään taidetaan lähteä.
Laitoin varulta Tomakselle parin päivän vaatteet valmiiksi pöydälle ja ulkovaatteet samaan paikkaan. Tomas oli siis jäämässä isänsä kanssa kotiin, eikä ole ollut kotona kaksin isänsä kanssa näin kauaa ja vaikka tiesin T:n osaavan hoitaa hommat ainakin ihan yhtä hyvin kuin minäkin, halusin kuitenkin tehdä edes jotain valmiiksi.

Tuli ilta ja olin rauhoittumassa nukkumaan, pääsin sänkyyn ja sain tekstiviestin, että tänään taitaa tulla lähtö. Kello taisi olla tuolloin kahdeksan. Soittelimme ja odottelimme.

Nyt oli tullut se aika, samana päivänä kun itse sain keskenmenon me aiomme tehdä lähtöä synnyttämään. Kuulostaa hurjalle ja myönnettäköön, että aluksi epäilin kovasti itseäni, jaksamistani.

Soitin äitini hoitamaan Tomasta hetkeksi, pakkasin reppuni, varmistin että kamerassa on akkua ja hyppäsin autoon. T lähti viemään minua ystäväni luokse läheiseen kaupunkiin.

Minä pelkäsin tuolloin, pelkäsin että juuri tuon ajankohdan ja tilanteen vuoksi, en osaisikaan olla iloinen ystäväni puolesta, etten ehkä osaisikaan toimia synnytyksessä niin kuin itse olisin toivonut. Yritin kokoajan pitää muita ajatuksia päällä. Puhuimme asiasta T:n kanssa automatkalla. Tsemppasin itseäni, T tsemppasi minua.

Saavuin ystävälleni noin kymmenen pintaan.  Ihastelin koiranpentuja, tiskasin, puhuimme keskenmenosta, raskaudesta, synnytyksestä, miehistä ja kaikesta ihan höpöhöpö jutuista. Kellotimme supistuksia.
Puhuimme lisää ja merkkailin samalla ylös supistuksien välejä. Sain sivuutettua ajatuksiani ja aloin keskittymään siihen, että pysyn itse rauhallisena ja voin olla mahdollisimman paljon hyödyksi.

Aloin uskomaan itseeni ja siihen, että nyt minua tarvitaan oikeasti, enkä voi ajatella omia asioitani. Tsemppasin itse mielessäni itseäni ja samalla tsemppasin ystävääni tulevaan koitokseen. Tänään tosiaan on se päivä ajattelin, viimeinkin, tätä on jo odotettu.

Kello eteni vauhdilla ja supistuksia alkoi tulemaan niin tiuhempaan, olin innoissani ystäväni puolesta. Hihkuin ärsyttävästi ja kyselin, että joko nyt. Myöhemmin supistuksia tuli niin tiuhaan, että soitimme ambulanssin.

Nyt se on menoa, ajattelin. Siinä sekunnissa pystyin unohtamaan kaiken muun ja keskittymään vain tulevaan. Matka sairaalaan alkoi.

8 kommenttia:

  1. Oletpa itsekin mahtava ystävä ystävällesi!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän olla hyvä ystävä jokaiselle ystävälleni. :)

      Poista
  2. Voi, miten urhea ja upea ystävä oletkaan Suvi! <3 Ja miten mielelläni luen jatkoa synnytystarinaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Yritiän olla hyvä ystävä. Jatkoa tulee, kunhan ystävältäni saan kysyttyä mitä voin kirjoittaa. Kirjoituksesta kuitenkin tulee varmasti pintaraapaisumainen, etten liikaa paljasta sellaisia asioita joita hän ei halua. :)

      Poista
  3. Oih, olet kyllä tehnyt Oikean Ystävän teon <3 Sinunlaisiasi on varmasti harvassa! Arvostan!

    pieniasuuriaihmeita.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Uskon, että ystäväni olisi tehnyt saman minulle oli tilanne mikä tahansa.

      Poista
  4. Olet todellinen ystävä, jonka jokainen tarvitsisi.<3 Ole ylpeä itsestäsi!
    On varmasti hieno kokemus olla synnytyksessä mukana, kun harvemmin nainen pääsee muuhun kun omaan synnytykseen mukaan. Osasit varmasti olla tukena ja neuvona. Mitä mieltä tämän ystäväsi mies oli kun olit synnytyksessä mukana? Yleensähän synnytys on aika perheenkeskinen tapahtuma, tunsitko missään välissä oloasi ulkopuoliseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aiheesta on tulossa postausta myöhemmin, kunhan saan sen kirjoitettua ja "hyväksytettyä" ystävälläni. En halua kirjoittaa mitään mitä hän ei halua nettiin pääsevän.
      Synnytyksessä mukana oleminen, oli kyllä mahtava kokemus. Miestä ei synnytyksessä ollut mukana.

      Poista

Haleja <3