maanantai 3. maaliskuuta 2014

Kuulumisia

Vaikka ulkona  onkin satanut koko päivän lunta ja ollemme heränneet luvattoman aikaisin, on päivä sujunut kivasti. On aina mukava aloittaa päivät positiivisemmalla asenteella. Viikonlopu lomailin tietoisesti blogin parista, sillä tiedossa oli, ettei aika viikonlopulla riitä kirjoittamiseen. Uusi viikko ja uudet kujeet!

Täällä fiilikset on hyvät.
Aamuisin pääsen ylös seitsemältä helposti. Vitamiinit nassuun ja kohti uutta päivää. Aikaisin heräämisessä on se hyvä puoli, että aamut voi ottaa rauhassa ja silti ollaan jo yhdeksän pintaan lenkillä! Kunhan tuo lumi tuosta sulaisi pois, pääsee taas kiertämään erilaisia reittejä.

Mulle taas riitti, että aurinko näyttäytyi parina päivänä ja sain ihan uutta puhtia kaikkeen.
Kävin järjestelemässä varastoa taas, tyhjensin kaapeista ylimääräistä pois, heitin surutta roskiin rompetta jolle ei ole mitään järjellistä käyttöä, mutta joka on kuitenkin pitänyt säilyttää "koska tätä voi tarvita vielä joskus".

Lenkillekkin on tullut lähdettyä useammin, lenkkarit eteisessä kutsuu kovasti käyttäjäänsä. Itseasiassa nytkin vain odotan, että Tomas herää, syö välipalan ja päästään taas lenkille ja ulos leikkimään. Ei nappaa sisällä oleminen vaikka lunta sataakin.

Viime viikko meni hujauksessa ohi ja oli täynnä mukavia touhukkaita päiviä. Eilen käytiin moikkaamassa taas isomummoa. Tällä kertaa isomummo oli pirteämpi taas ja ilmeestä päätellen iloinen siitäkin kun Tomas tuli mukaan.

Nyt mun pitäisi saada otettua itseäni niskasta kiinni, sillä hääjutut on ihan rempallaan. En ole jaksanut keskittyä niihin yhtään. Pitää katsoa kaikki vielä läpi ja puuttuukko vielä jotai, sitä en edes itse tiedä.

Pahoittelen kuvattomuutta, mutta kamera ei ole saanut tallennettua yhtäkään julkaisukelpoista kuvaa.

Mukavaa päivää kaikille! :)


2 kommenttia:

  1. Uusi lukija ilmoittautuu :) Jään seuraamaan juttujasi, lapsista on aina kiva lukea ja lisäksi tulevat hääjutut kiinnostaa.

    Tervetuloa vastavierailulle meille, uuteen blogiini: http://pieniasuuriaihmeita.blogspot.fi/.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan! :
      Menenkin heti tsekkaamaan blogisi!:)

      Poista

Haleja <3