maanantai 10. maaliskuuta 2014

Keskenmeno

Olin onneni kukkuloilla, iloinen, jännittynyt, onnellinen, tyytyväinen ja innostunut. Tein positiivisen raskaustestin. Niitä kahta viivaa, kun meillä oli taas odoteltu pitkään. Tomas oppi näytämään missä äidillä on vauva, T:n kanssa pohdimme jo, mitä uudelle tulokkaalle pitää hankkia, arvuuttelimme kumpi sieltä olisikaan tulossa, katselimme uusia rattaita, puhuimme jo isomman auton ostosta, mietimme lastenhuoneen järjestystä uudelleen ja pohdimme nimiä.

Kaikki tämä mureni hetkessä lopulta kuitenkin pienessä hetkessä. Nyt tiedän, etten enää innostu. Nyt tiedän, että pitää olla hiljaa. Nyt tiedän etten varmasti tee raskaustestiä ennen kuin menkat ovat yli kuukauden myöhässä ja silloinkaan en aio kertoa asiasta kellekkään "ulkopuoliselle".

Kaksi päivää sitten, heräsin päiväunilta, vatsaan koskee, tuntuu että vuodan, ei tunnu lainkaan hyvältä, tiedän heti mitä on tapahtumassa. Keskenmeno. Se on muuten harvinaisen ruma sana.

Miksi? Miksi meille käy näin? Mitä pahaa me olemme tehneet? Kysymyksiä poukkoili mieleen jatkuvasti. Syiden etsiminen itsestäni alkoi. Olisiko tämän voinut sittenkin estää?

Tein aikaisempina viikkona kaikkeni, että pienen möykyn on hyvä kasvaa sisälläni. Muutin tapojani monissa asioissa hetkessä huomattavasti parempaan suuntaan.

Tuona päivänä teki mieli vaan nukkua. Teki mieli unohtaa kaikki ja ei mitään.
Teki mieli painaa kasvot tyynyyn ja huutaa kovaa.
En kuitenkaan tehnyt niin, vaan purin oloani, tai ehkä enemmänkin sitä pettymystä puhumalla ja juoksemalla.

Juoksu auttaa kaikkeen, samoin puhuminen ystävien kanssa. Niin ja oman lapsen halit, suukot ja hänen kanssa leikkiminen, se on parasta lääkettä. 

Ei voi mitään, enkä olisi voinut mitään. Harmittaa.
Toisaalta nyt olen saanut rauhassa käsitellä asiaa, niin itsekseni, kuin T:nkin kanssa.
Olo on rauhallinen, ymmärtäväinen ja kiitollinen. Olen kiitollinen siitä, että minulla on ihana mies ja ihana poika.

En tiedä haluanko enää yrittää toista lasta, en varmaankaan ainakaan ennen häitä, enkä tiedä haluanko sen jälkeenkään.
Vaikka sisälläni oli pieni minimaalinen möykky, oli menetys inhottava. Ehdin ja ehdimme jo olla onnellisia reilun vuoden yrittämisen jälkeen tulleeseen plussaan. Ehkä vielä joskus tai ehkä ei. Aika näyttää.

Tämä teksti nyt on tällaista purkautumista taas, en usko, että haluan vastata tämän aiheen kysymyksiin, sillä pyrin nyt vain unohtamaan. Tuntuu niin kovin tyhjälle, kun ei enää tiedä mitä tehdä tai sanoa tässä asiassa.

Onneksi seuraavana aamuna tapahtui myös jotain ihanaa, josta kuulette lisää myöhemmin. Olo helpottui silloin kummasti. 


70 kommenttia:

  1. Voi, tuli kyyneleet silmiin :(( tsemppiä sulle ja teille <3

    VastaaPoista
  2. Jotenkin kylmäsi sisältä kun luin tän. Itse sain keskenmenon rv12, tiedän miten kamalalta se tuntuu.. Voimia!

    VastaaPoista
  3. Hei Suvi.

    Viime viikolla mentiin ultraan katsomaan ensimmäistä kertaa uutta tulokasta. En unohda ikinä kätilön sanoja: En näe sykettä täällä. Maailmani romahti. En tiedä miten tästä pääsee jatkamaan. Haluaisin herätä tästä painajaisesta. En voi sanoa että tietäisin miltä sinusta tuntuu mutta voin kuvitella koska oma ikävä pikkuista on ääretön.

    Haluan sanoa Sinulle Suvi voimia. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voimia sinullekkin, olen kovin pahoillani puolestanne. <3

      Poista
  4. :'( paljon haleja <3
    :( En osaa löytää niitä oikeita sanoja tähän :(

    VastaaPoista
  5. Voi kamalaa :( tälläset jutut on aina tosi ikäviä :/ jaksuja sinne!

    VastaaPoista
  6. Voi ei. :/ Paljon voimia ja jaksamisia, en tiedä mitä muuta voisin sanoa. :/ ♥ Tsemppiä! ♥♥

    VastaaPoista
  7. Todella surullista kuulla ja pahoitteluni :( Vaikka nyt tuntuukin siltä, ettet enää halua kokeilla toista lasta, niin muista kuitenkin uskoa asiaan ja siihen kuinka suurta onnea raskaus toisi onnistuessaan ja vauva syntyessään!

    VastaaPoista
  8. Voi ei. :( Tuntuu niin pahalta teidän puolesta. :( Voimia. <3

    VastaaPoista
  9. Voimia ♥ itse sain keskenmenon ihan vähä aika sitten ja edellee se takoo takaraivossa. Mutta tästä noustaan :)

    VastaaPoista
  10. Voimia ja jaksamisia! Tiedän miten kauheaa keskenmeno voi olla. Itelleni kohtasi tuo epäonni ensimmäisen raskauden aikana vuonna 2011. Ajattelin etten halua kokea raskautta enää uudelleen kun keskenmeno tuli kolmannen kuukauden liepeillä. Onneksi mieli muuttui ja nyt on ihana 2kk ikäinen tyttö. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen pahoillani teidänkin puolestanne. Onneksi teillä kuitenkin on nyt pieni prinsessa :)<3
      Kiitos<3

      Poista
  11. Saman kokeneena en aio sanoa lohduttavia sanoja. En aio sanoa ,että se helpottaa. Koska tavallaan tiedän, miltä susta tuntuu.

    Sanon vaan... että mä olen tässä näin.

    VastaaPoista
  12. En voi edes kuvitella miten järkyttävältä tuntuu. Voimia ja halaukset <3

    VastaaPoista
  13. ♡♡♡♡♡ voimia!♡♡♡♡♡♡

    VastaaPoista
  14. Voi ei!! :( En voi mitenkään kuvitella miltä susta tuntuu :'( voimahali sinulle <3

    VastaaPoista
  15. Olen niin pahoillani puolestanne. Voimia <3

    VastaaPoista
  16. Voi kurjaa! :( Voimia teille kovasti!

    VastaaPoista
  17. Voi eikä, miten inhottavia ikäviä uutisia joutu lueskelemaan täältä!! :( Oon niin pahoillani.. Toivottavasti saisitte jostain jotain ilonpilkahduksia, jotta jaksaa pahimman yli, vaikkei tuommoinen varmasti koskaan unohdukaan ja pelko jää jylläämään. Tsemppiä Suvi! <3

    VastaaPoista
  18. Kiitos Noora<3 Hiljalleen ja ajallaan asiat paranee ja tämä fiilis toivottavasti tekee tilaa myös oikealle ja pitkäkestoiselle ilolle. :)

    VastaaPoista
  19. Haluan lähettää sinulle ison HALAUKSEN. Omasta keskenmenostani on kulunut liki 10 vuotta mutta yhä tulee päiviä milloin koen asian takia surua ja pettymystä vaikka elämässäni on paljon iloa ja riemuakin. Toivon että rinnallasi on ihmisiä jotka antavat sinulle tukea ja uskoa tulevaisuuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. <3
      Kyllä, juuri sellaisia ihmisiä löytyy onnekseni. :)

      Poista

Haleja <3