tiistai 14. tammikuuta 2014

Suosittelu viikko 2/7: Nettikaupat

Muutettuamme tänne maalle, tulee tehtyä enemmän ostoksia netin kautta. Siihen on muutamia syitä, se on helppoa ja nopeaa, saat kokeilla tuotteita kotona rauhassa ja ei tarvitse istua automatkoja ja kiertää shoppailemassa kiireellä kaikkien muidenkin samoin toimiessa. Kotoa shoppailessa ei myöskään kukaan töni, kävele päälle tai tuupi vaunuja vahingossakaan.

En sano etteikö ihan kunnon shoppailu olisi ihanaa, mutta tämä nyt on toistaiseksi helpointa meille. Toisin, suunnataan jo heti loppuviikosta shoppailemaan ihan kaupungille..

Nettishoppailusta hyödyn myös, kun käytän Ostohyvitys-palvelua, josta olenkin saanut jo kivasti rahaa takaisin. Pahoittelen kauppojen logojen kuvien laatua jo valmiiksi. Tässä tulee suositukseni ansainneet nettikaupat.





Zalando : Tilaisin täältä ekaa kertaa viime syksynä. Toimitus oli nopea ja asiakaspalveluun yhteyttä ottaessani oli myös puhelimen toisessa päässä asiallinen henkilö, eikä edes tarvinnut jonottaa puhelimessa kuunnellen hissimusiikkia. Välillä kun on niitäkin paikkoja, joissa saat olla jonossa pitkään.


H&M: Kohtuu nopea toimitus, täältä tilaan yleensä Tomakselle joitakin vaatetta. Toisin, on ollut niitäkin kertoja kun jotain vaatetta on saanut odottaa kuukauden, kun ei ole muistanut tarkistaa saatavuutta. Mutta perus hooämmä on jees!
Varsinkin pikkuvauva aikaan H&M:n vaatteet olivat käteviä edullisia ja hinta-laatu suhde on kohdallaan. Lisäksi lähes mun kaikki äitiysvaatteeni olivat täältä, ne leggarit, collarit ja tunikat oli ihania päällä silloin kesällä!


Jimss.fi: Täältä yleensä tilaan tuolle miehekkeelle lahjat tai ihan muuten vain jonkun kivan yllärin. Jimmssiltä löytyy valikoimistaan vaikka ja mitä. Mä olen tilannut sitä kautta tietokoneen kotelon, näytön tietokoneeseen, sekä joitakin osia ja jotain pienempiä juttuja. Kaikki ovat tulleet noin viikon kuluessa kotiin ja ei kyllä ole ollut mitään valittamista koskaan. Taisipa tuo näyttö ja yksi muistikortti tulla jopa kahdessa päivässä postiin. Jimmssin tuotteisiin saa myös aina kohtuu pitkän takuun.
Viihde-elektroniikka, tietokoneet, PC-komponentit, Oheislaitteet, Pelaaminen, Ohjelmistot ja pelit, Verkkotuotteet, Jäähdytys- ja erikoistuotteet, sekä tarvikkeet ovat heidän nettikauppansa kategorioita.



 Mimax.fi: Tämä on kaikista tuorein suosittelut saava nettikauppa josta olen mitään tilannut. Täältä nimittäin tilasin kysijuttuja ja ne tulivat kotiin kolmessa päivässä. Kaikki kunnolla pakattuna ja vastasivat hyvin odotuksia. Tänne lähtee myös uusi tilaus minulta vielä tämän kuun aikana. Mimaxilta löytyy siis valikoimistaan kynsijuttuja.

Gigantti.fi
Perus verkkokauppa. Opiskeluaikoina kävin paljonkin gigantissa ostamassa vähän sitä sun tätä. Toissa jouluna tein ensimmäisen tilauksen niin, että minä olin maksaja ja paketin saaja oli eri henkilö. Tilasin tuolloin toissa jouluna porukolleni sen uuden television lahjaksi ja samalla sainkin ensimmäisen kokemukseni tuollaisesta tilauksesta. Kaikki meni hyvin ja paketti oli kahdessa päivässä porukoillani kotin toimitettuna. Toimi silloin. Olemme Tomin kanssa myös tilanneet täältä itse jonkin verran kamera, kännykkä ja tv-juttuja. Kaikki ovat tulleet soitussa ajassa perille ja mitään ei ole tarvinnut palauttaa. 



Onko teillä näistä hyviä tai huonoja kokemuksia?


Lisäys: En hyödy linkkejen klikkaamisesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Haleja <3