lauantai 7. joulukuuta 2013

Pinnasängystä lastensänkyyn



Meillä tehtiin päätös syksyllä, että Tomas siirtyy viimeistään jouluna pois pinnasängystä. Tämä ihan vain siksi, että me koimme sen lopulta paremmaksi vaihtoehdoksi. Varauduimme monen viikon totuttelu jaksoon, mutta miten siirtyminen menikään?

Aloimme eräänä aamuna purkamaan pinnasänkyä ja Tomas oli ihan kauhuissaan. Siis oikeasti, poika raahasi välillä patjaa ja välillä irrotettua laitaa. Vahti pinnasängyn paloja olohuoneessa.. Siinä vaiheessa jo ajattelin, että mitähän tästä tulee. Kun Tomas näki uuden ison sängyn, unohtui pinnasänky.

Tämä nykyinen sänky on itseasiassa T:n tai T:n veljen vanha ja ollut säilytyksessä varastossa kokoajan. Sänky tarkistettiin, pestiin ja käytiin ostamassa siihen patja, jo ennen patjan laittoa poika kiipeili sängyssä. Ja näin jo valoa tunnelin päässä.

Vaihdettiin Tomakselle isompi peitto ja tyyny, uudet lakanat ja siinä sitä sitten odoteltiin iltaa innostuneen ja kauhun sekaisin tuntein.

Ilta tuli, Tomas pesi hampaat, otti nokkiksen kouraan ja käveli  suoraan omaan sänkyynsä, kun sanoin että nyt mennään nukkumaan. Tavallisesti Tomas ennen käveli meidän huoneeseen.
Unisatu luettiin ja poika peiteltiin sänkyyn. Kuitenkin siinä Tomas sai kiukut aikaiseksi, mutta rauhoittui lopulta nopeasti ja nukahti. Itseasiasssa T:n kanssa vielä ihmeteltiin kuinka nopeasti poika ylipäätään nukahti.

Ensimmäisenä yönä Tomas heräsi kerran, kävi katsomassa meitä olkkarissa ja palasi nukkumaan pienten kitinöiden saattelemana. Itse lähdin silittelemään poikaa, jotta hän nukahtaisi helpommin.

Toisena yönä Tomas nukkui koko yön ja aamulla puoli yhdeksältä kömpi meidän keskelle. Kolmas ja neljäs yö menivät samalla tavalla kuin toinen. Molempina iltoina Tomas on myös alkanut nukkumaan ilman kitinöitä omaan sänkyynsä.

Paras juttu Tomaksen mielestä tuossa sängyssä taitaa olla se, että hän voi mennä päivällä piiloon sängynalle.

Minusta paras juttu sängyn vaihtumisessa on se, kun Tomas kömpii aamulla viereen, suukottaa ja alkaa höpöttelemään omiaan. Voiko aamu enää paremmin alkaakkaan.

2 kommenttia:

  1. Ihanan helposti meni teillä :) meillä siirtyminen häämöttää vielä eessä, mutta ajattelin keväällä viimeistään :)

    VastaaPoista
  2. ihanaa et teillä meni noin helposti! :) Mä toivon että meilläki lastensänky ois sit niin kiva juttu, et sinne jää mielellään! :)

    VastaaPoista

Haleja <3