tiistai 3. joulukuuta 2013

Lapsen hampaiden hoito & hammas nro 9

Toinen postaus jo putkeen Tomaksen juttuja. Täytyy heti tähän alkuun sanoa, että kun eilisessä postauksessa oli puhetta pyykkikoneeseen lelujen laitosta, paljastui tänään aamulla puhtaiden pyykkien seasta vaippa.. Sai taas nauraa.

Olen jo sekaisin nuista hampaista, että montako niitä todellisuudessa on ja montako niitä on puhkeamassa samaan aikaan. Yhdeksän nuita puhjenneita siellä nyt kuitenkin näkyi olevan, kun tänään taas tarkistin.

Tomaksella nousi viikonlopulla kuume ja poika on syönyt piiiiitkään jo huonosti ja syykin löytyi sitten suuta tutkimalla. Hammas numero 9 tuli alas oikealle, eka poskihammas alas siis. Ainut vaan, että tuo syömisen kanssa tappelu näyttää jatkuvan edelleen.


Aina sormet suussa, kun hampaita on tulossa.

Mä oon aina tässä vaiheessa ihan pulassa kun pojalle tulee hampaita, Tomas nimittäin ei todellakaan suostu syömään kunnolla. Hyvä jos ruokaa menee pari lusikallista, maitoa puoli mukia, leipä ei maistu, ei soseet, puurot, lämpöiset ruoat, murot, jugurtit ei edes maissinaksut! Ei sitten yhtään mikään. Välillä on ihan tosiaan päiviä, että mä olen aivan neuvoton. Mä oon soitellut eri paikkoihin, kysynyt neuvoa tutuilta, mutta kun ei mikään pojalle maistu niin ei. Taas näitä kuuluisia vaiheita.

Poika saattaa syödä viikon huonosti ja mä olen aina jo ihan paniikissa, onneksi velli on sellainen mikä menee, samoin smoothie! Jestas, että olin onnellinen lauantaina, kun poika suostuin syömään smoothien ja myöhemmin vähän meksikolaista sapuskaa!
(Tomaksen "meksikolaisesssa" ei ollut paljon  mausteita!!).

Vaikka Tomas ei söisi kunnolla, niin eipä se menoa haittaa, poika jaksaa kuitenkin olla pirteä itsensä.


Alla oleva kuva on näkynyt ennenkin blogissa, mutta tässä on kaikki oleellinen samassa kuvassa. Joten miksipä uudelleen kuvaamaan samoja juttua. Tai no, on meillä jo uusi hammasharja ja uusi purkki hakkaraisia.


Mulle on tenavana jo opetettu, että hampaat harjataan aamuin ja illoin, fluoritabletteja sain myös lapsena, aikuisiällä ne ovat vaihtuneet purukumiksi. Mulle onkin ollut erittäin tärkeää, että huolehditaan Tomaksen hampaista kunnolla.

Ennen kun Tomakselle tuli hampaita, mä usein pohdin, että miten ihmeessä saan lapsen pesemään hampaita. Jos olisin silloin tiennyt, että se on näin helppoa, niin en kyllä olisi pohtinut asiaa sen kummemmin.

Tomaksen hampaat pestään aamuin illoin, ensin jompi kumpi meistä vanhemmista pesee pojun hampaita ja lopuksi Tomas saa pestä niitä itse. Se on Tomaksesta ihan hurjan mukavaa ja välillä hän loukkaantuukin syvästi kun hammasharja otetaan pois.

Ruoan jälkeen Tomas saa aina herra hakkaraisen pastillin. Myönnän kyllä, että välillä se meinaa unohtua antaa. Ruokajuomana Tomas juo vettä taikka maitoa, riippuen vähän kaikesta.

Eli ihan tavallista hampaidenhoitoa harjoitetaan meillä.  Jottei postaus veny enää enempää, niin tähän on hyvä lopettaa. Mukavaa päivää!

4 kommenttia:

  1. Älä huolehi. meillä ollu kans jo pitkään ruokakieltäytyminen päällä ja huomasin kans että uusia takahampaita sieltä läpi tullee. nukkumiset kans ihan päin peetä...herää yöllä kauheisiin itkupaniikkikohatuksiin ja kaiukuttellee enemmän. eilen laitoinki supon ja nukku paremmin. mutta ellää ne lapset sillä vellillä/maidolla ja smoothiella sen viikonkin jos niin mennee ;) syöpi sitten kun taas haluaa ja tarpeeksi nälkä tullee. meillä uppoo kylmät hedelmät aika hyvin :) tiijän kyllä että panikoituttaa ajatuskin että lapsi ei syö ja itellä kans iskee huoli. onnek tuo meijjän neiti on kova kerjäämään niin ite kun syöpi niin jopas se ruoka alkaa kiinostaan :) tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. Justiin tänää kurkkasin suuhun, niin taas oli uusi hammas! Hammas nro 10 siis paikannettu! :D Nyt siis selvästi teki tuo hampaiden yhtäaikainen tulo tätä syömättömyyttä. :) Eiköhän tuo poitsu ala kunnolla syömään kunhan tämä hampaiden tulo taas rauhoittuu hieman. :)

    VastaaPoista
  3. Mä olen myös iiiihan sekasin noista hampaista monta niitä on :D Valkosta näkyy ja siinä se. Voiski huomenna kurkkia tonne suuhun.

    Miten sait tän lumisateen tänne? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meni hetki miettiä että minkä ihmeen lumisateen? :D Meinaat siis tätä mikä tulee kursorin perässä? Sääilmiöihin ku mulla ei oo mahdollista vaikuttaa (valitettavasti.. ja jos ois niin olis ainainen kesä :D )
      Mä en nyt just muista miten sain ton, mutta googlaamalla varmaan löytyy ohjeet. Voin toki katsoa huomenissa mikäli kerkeän, niin nuo koodit ja laittaa sulle vaikka fb:ssä :)

      Poista

Haleja <3