lauantai 9. marraskuuta 2013

Muutamien päivien saldoa

Heipä hei!
Kirjoittelusta on ollut taas taukoa, arki on muka kovin hektistä ja kamerakin unohtuu aina jonnekkin muualle. Mulle ja meille on sattunut ja tapahtunut kaikenlaista viime päivinä.

Aloitetaan nyt vaikka siitä, että lähdettiin käymään Jyväskylässä kuluneella viikolla T:n ja Tomaksen sedän kanssa.
Ahdisti ihan hurjasti, ensinnäkin siksi, että Tomas jäi yökylään mummilaan, jossa ei aiemmin ole yökyläillytkään yksin. Mutta myös siksi, että piti pakata, tietämättä edelleenkään saadaanko me asuntoa ja jos saadaan niin mistä.

Pakkailun lomassa, myös puukko vähän lipesi kädestä ja lähdettiin sitten keskussairaalan päivystyksen kautta takaisin maalle. Mulle laitettiin sormeen liimaa, kun haava oli sen verran syvä, ettei sitten itsestään olisi kiinni mennyt.
Mä oon ollut yllättävän hyvä telomaan itseäni taas.

Tomaksen luokse takaisin paluu on aina parasta, kun kuulee, että poika on ollut kiltisti ja ovella jo tullaan halimaan ja suukottelemaan.

Mä olen ollut myös "työnaisena", kävin auttelemassa hallilla töissä nuita miehiä ja samana päivänä sitten sainkin jo soittaa uudelleen eräästä asunnosta.
Sen jälkeen oli fiilis katossa, sillä saatiin se asunto! Jes!
Nyt mä vain odotan, että päästään muuttamaan mahdollisimman nopeasti, sillä nykyinen järjestely ei ihan oikeasti enää kauaa olisikaan toiminut.

Olen myös saanut joka viikko hajotettua jotain, nyt tänään viimeisimpänä T:n tabletin, vähän hävettää. Olen ehkä pienoisesti materialisti ja ostin jo Tomille ylläriksi kivan jutun ja lupasin myös korjauttaa tai ostaa uuden tabletin hajottamani tilalle.

Tomas on oppinut taas uusia juttuja, hampeja on tullut lisää ja rytmikin on ehkä hieman muuttunut. Hääjutut etenevät aivan liian hitaasti, enkä ole edes ehtinyt kirjoitella hääblogin puolelle sen kummemmin, muuton jälkeen taas on helpompi hoitaa asioita. Olen myös aloittamassa viimeinkin uutta harrastusta! Näistä kaikista jutuista kirjoittelen sitten myöhemmin lisää!

Meitä pääsee seuraamaan instagramissa nimimerkillä ssyvi tai klikkaamalla TÄSTÄ ja blogin fb-sivuilta klikkaamalla TÄSTÄ. Nuista pääsee seuraamaan hieman meidän tapahtumia myös.

2 kommenttia:

  1. Onkohan multa menny ohite vai ootko kertonutkaan, että mistä pääsee seuraamaan tuota hää-blogia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon muistaakseni maininnut siitä ainakin tuolla blogin fb-sivuilla.
      Sain vasta toisen tekstin kirjoitettua tuonne, mutta täältä pääsee siis seuraamaan hääjuttuja, niin minun kuin muidenkin. :
      http://somethingoldblog.blogspot.fi/

      Poista

Haleja <3