perjantai 6. syyskuuta 2013

Maalla taas


Postausten kirjoittaminen on kyllä nyt hidastunut. Nyt mulla on kuitenkin tämä loppu vuorokausi aikaa, kun Tomas nukkuu ja T lähti kuskiksi.

Edelleen ollaan nuhaneniä Tomaksen kanssa, mutta nyt alkaa näyttämään jo valoisammalta, joten voiton puolella ollaan!

Me ollaan nyt oltu viikon verran maalla, ollaan vuoroteltu hengailua T:n ja minun vanhemmillani, käyty moikkaamassa Tomaksen isoisovanhempia ja ei me sisälle olla jääty pölhistymään nimittäin puistoilu ja pihaleikit on kuuluneet jokaiseen päivään. Vieläkään ei ole mitään hajua milloin mennään kotiin takaisin.

Tomaksen uusi lemppari juttu on autoon kiipeäminen ja sankoon kivien/käpyjen/keppejen kerääminen ja niiden tiputtelu mahdollisuuksien mukaan koloista.

Pyörähdettiin me edellisellä viikolla Tuurissakin ja ei sieltä sen kummempia juttuja tullut ostettua, itselleni ostin Isadoran luomiväripaletin, kummitytölle pari joululahjaa ja Tomakselle värikynät ja piirrustuslehtiön. Isadoran meikit on päässeet jo testiin, tuo merkki ei sitten koskaan petä! Värikynätkin on kokeiltu ja hienosti Tomas niillä "piirtää".

Torstaina Tomaksella olisi ollut 1v neuvola, mutta soittelin sinne ja siirsin aikaa, selitin tätä meidän tautia ja neuvolatäti olikin sitä mieltä että ei kannata tulla. Paras uutinen oli kuitenkin se, että vaikka aika siirtyikin loppukuulle, on meidän ihan lemppari neuvolatäti siirtynyt edellisestä neuvolastamme tähän nykyiseen ja saimmekin ajan hänelle. Mä vähän vaan hihkuin puhelimessa ja hypin tasajalkaa! Musta oli niin ihana kuulla, että päästään tutulle tädille ja kun tämä meidän neuvolatäti on varmasti täydellisin johon olen koskaan törmännyt. On niin ihana käydä neuvolassa ihmisen luona, joka oikeasti vaikuttaa sille että on unelma-ammatissaan.

Meidät löytää Instagramista nimm. Ssyvi

1 kommentti:

  1. Olipas kiva, että saitte teidän täydellisen vanhan neuvolatädin taas! :) Onneks ootte jo paranemaan päin.

    VastaaPoista

Haleja <3