maanantai 23. syyskuuta 2013

Hammastarkastus



Tomaksella oli aika hammashoitajalle tänään klo 13. Mietin jo aiemmin, että mitähän siellä mahtaa tapahtua, kun lapsi on nuin pieni. Kuvittelin jo mielessäni tilanteen, että Tomas puree hoitajaa sormeen. En olisi ollut siitä lainkaan yllättynyt, sillä itse saan lähes päivittäin olla puruleluna, jolloin tuntuu että kyseessä on nastojen hyökkäys. Terävät pikkuhampaat pojalla.

Hammastarkastus meni kivasti ja sieltä löytyikin 7 hammasta! Viime kerralla katsoin Tomaksen suuta eilen ja tuumasin, että varmaan kohta on seitsemäs läpi ja tänäänhän se siellä pilkotti! Seitsemäs hammas on alakakkonen. Seuraavaksi siis odotellaan toiselle puolelle vielä alakakkosta.

Tomas istahti myös isimiehen kanssa hammashoitolan tuoliin ja sai siinä vähän ylös-alas kyytiä, ihmeteltiin myös pehmolelu hammaspeikkoa.

Hampaat näyttivät hyvälle ja meillä kuulemma on hammashoidolliset asiat oikein hyvässä kunnossa. Hampaat Tomakselta pestään aamuin illoin, janojuomana on vesi, ruokajuomana tavallinen maito.

Hoitajalta saatiin mukaan ohjeistus, hammasharja ja tahna. Meillä on Tomaksella nyt sitten 3 hammasharjaa, joista yksi on mummilassa. Saatiin myös ohjeistukseksi antaa Tomakselle Herra Hakkaraisen xylitolpastilleja ruokailujen jälkeen.

Mietin kyllä nuita pastilleja, sillä en tiedä osaako poika pureskella niitä toistaiseksi. Ovatko ne välttämättömiä?

On helppo pitää lapsen hammashoito kunnossa, kun Tomas ainakin tykkää pestä hampaita, etenkin silloin kun pestään hampaat samaan aikaan.

Huomenna vuorossa on viimeinkin 1v neuvola! Ja neuvolakortti oli vielä päivällä teillä tietämättömillä reissun jälkeen... Mä vannoin, ettei tuo tärkeä kortti mene ikinä hukkaan ja että pidän sen aina samassa paikassa. Eipä ollut samassa paikassa enää, mutta onneksi löysin sen.

Nyt mä lähden unille, huomenna sitten haen varastosta loput vaatteet, kun muuten olis mennyt liian myöhään. Setämieskin tuli yökylään.

20 kommenttia:

  1. Mua kans aluks pelotti vähän noiden pastillien antaminen Leolle, mutta ne on helppo saksilla leikata pieniks murusiks :) Tein niin tosin vaan muutaman kerran ja nykyään Leo syö ne ihan kokonaisina, mutta sillä onkin 16 hammasta eli jo 4 takahammastakin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä varmaan aloitan sitten antamaan aluksi puolikasta. :)

      Poista
  2. Noi hakkaraiset menee kyl silleen pureskellessa jauhomaiseksi ja sulaa tosi äkkiä suuhun :) Mikael on saanut niitä 1-vuotiaasta ja hienosti osasi ekasta kerrasta lähtien syödä. Meillä pastilli on nyt se asia, mikä annetaan viimeiseksi sänkyyn peittelyiden ja pusujen jälkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä juttu! Aletaanhan mekin sitten kokeilemaan. :)

      Poista
  3. Lapset osaa yllättäviä asioita, Sylvester ainakin osaa tosi hienosti ihan imeskellä noita herra hakkaraisia :) Eihön ne pakollisia oo, mut varmasti hyviä ku ne katkasee/ laimentaa happohyökkäystä :)
    Mut hyvä että meni hyvin :) Meillä on eka kerta vasta 2v..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on seuraava kerta muistaakseni 2 tai 3 vuotiaana. :)

      Poista
  4. Me käytiin ekaa kertaa hammashoitajalla kun poika oli 6kk. Ja silloin hoitaja suositteli noiden samojen pastillien käyttöä. Koita siinä nyt sit puol vuotiasta lasta neuvoa kuinka pastilli on tarkoitus käyttää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurjalta kuulostaa,että jo 6kk iässä! :D Musta tuntuu, että nuo 6kk ikäiset on vielä niin minimaalisia. :)

      Poista
  5. Meillä myös ohjeistettiin antamaan 1/4 osa nuita pastilleja ja ne myös onneksi saa helposti leikattua pieneksi... Nuo myös sulaa nopeasti suuhun varsinki tommonen pieni pala :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille ohjeistettiin alkuun ½ tabl. siksi, että tietää allergisoiko vaiko ei. :)

      Poista
  6. meilläkin on syöty hakkaraisia jonkun aikaa, jo silloin kun pojalla oli vasta 4 hammasta :) ihan hyvin on menneet kokonaisinakin, se kuitenkin sulaa aika äkkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tomas varmaan ottais kokonaisen pois suusta :D

      Poista
  7. Meillä 10kk-neuvolassa sanoivat et aloittaa hakkaraiset antamalla 1/4-tbl ruokailun jälkeen. :) Ja ovat muuten tytön suurta herkkua! ;) Hyvin se tabletti sinne suuhun liukenee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liukenee, ellei poika ota sitä pois. :D

      Poista
    2. Kokeiltiin eilen ja sieltähän se palanen pienten sormien välitä aina löytyi ja Tomas yritti kovasti sitä tarjota meille vanhemmille. :D Täytyy laittaa vielä pienemmäksi. :D

      Poista
  8. mikä tuuri oikeesti et meilläkin oli eilen hammashoitaja klo 13. : -D Samat löpinät meillekin ja saatiin lippusia ja lappusia ja hammasharja + tahnaa vaikkei niitä hampaita vieläkään ole xD Tosin sanoi että on ikenet todella turvoksissa alhaalta että eiköhän ne kohta tule..:) meille sanoi hoitaja että noita hakkaraisia voi murentaa ja antaa, niinkuin on jo tuola aikasemmin kommenteissa sanottu :) Ei me kuitenkaan niitä aloiteta kuin vasta varmaan 1vuotiaana sitten, riippuu onko silloinkaan vielä hampaita!!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hauska sattuma! :)
      Jospa teillekkin niitä hampaita sitten alkaa tulemaan, kun ikenet on turvoksissa. :)

      Poista
  9. Sehän noissa pastilleissa onkin ideana että ne sulaa hitaasti suuhun eikä lapsi niitä edes pureskelisi. Tavoitteena olisi että pastilli pysyisi suussa 5minuuttia että siitä olisi edes jotain hyötyä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli kannattaa antaa isompana palana, vaikka välillä ottaisikin pois suusta ja laittaa kuitenkin takaisin. :)

      Poista

Haleja <3