lauantai 7. syyskuuta 2013

Ähtäri zoo

Me suunniteltiin pitkään menevämme Ähtärin eläinpuistoon tänä kesänä ja nyt kun aikaa on ollut ja säässäkään ei ollut moittimista käänsimmekin auton nokan kohti Ähtäriä. Itse olemme käyneet lapsina T:n kanssa tuolla viimeksi, joten jo oli aikakin. Lisäksi tämä oli hyvää siedätystä mun peloilleni. (Pelkään karhuja)

Matka meni kivasti, Tomas nukkui osan matkasta ja osan höpötteli itsekseen. Perille päästyämme kokosimmekin mummilasta lainaamamme matkarattaat ja suuntasimme puistoon.

Aurinko paistoi koko päivän lähes pilvettömältä taivaalta. Meillä oli mukana pienet eväät, hoitolaukku ja tietysti kamera. Kuvia tulikin räpsittyä urakalla. Lopulta rattaat olivatkin lähinnä tavaroiden kuljetukseen, kun Tomas viiletti menemään itsekseen.

Ensin ajattelin ettei Tomas niin nuista eläimistä ymmärrä tai kiinnostu, mutta kyllä kummasti kiinnosti. Poika halusi syliin katsomaan jos ei itse aidan välistä nähnyt ja siinä sitten oltiin huuli pyöreänä, mumistiin ja osoiteltiin eläimiä. Ja voi sitä lapsen riemua. Täytyy sanoa että täydellinen valinta mennä nyt tuonne, voi olla että mennään myös ensi kesänä!








Meidät löytää Instagramista nimm. Ssyvi


8 kommenttia:

  1. En malta odottaa että tää oma pieni vielä kypsymässä oleva ihmisitu on sen ikäinen, että voin sen varjolla kiertää kaikki suomen ihanat lasten kohteet, joita on itseasiassa yllättävän paljon.

    hauskoja kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kans odottanut ja tää Ähtärin eläinpuisto oli kyllä hyvä avaus, ootan kovasti jo seuraavia reissuja! :)

      Poista
  2. Olisit kertonu, että olitte Ähtärissä pyörähtämässä! Oltaisiin voitu reffata! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eiii! Enhän mä tajunnut! Ollaan muutenki ajeltu siitä usein ohi nyt! Täytyy seuraavalla kerralla heittää viestillä sua! :)

      Poista
  3. Voi että, nyt tuli kamala kuume päästä kattomaan karhuja! Joskus penskana tullut käytyä perheen kanssa, mutta ei vielä ton likan kanssa viiti lähtee, ehkä ens kesänä sitten. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä jännitin koko ajan, että miten reagoin nuihin karhuihin, mutta lopuks hyvin meni. :D

      Poista
  4. Kiva reissu ollut teillä. :) Ootan itekkin sitä, että neiti ite menee ja touhuaa. Tosin kauhulla odotan. :D

    VastaaPoista

Haleja <3