perjantai 14. kesäkuuta 2013

Nenäliinoja, kävelyä, hammas

Hei vain täältä nenäliinavuoren takaa. Tauti alkaa olla helpottamaan päin ja henkikin kulkee jo huomattavasti paremmin. Nenäliinoja menee hirveällä tahdilla, joten nenäkin on saanut oman osansa nyt sitten ja on kuoriutunut kunnolla.

Me päästiin eilen lähtemään kohti isoisomummolaa ja sitä kautta sitten kotiin. Tomaksen isimies haki meidät iltavuoron jälkeen kotiin. Tomas on toistaiseksi tältä flussalta välttynyt ja kävelyharjoitukset ovat sujuneet mallikaasti. Eilen nimittäin otettiin useampaan kertaan ilman tukea reippaasti askeleita. Rohkeus taitaa olla ainoa, mikä nyt estää tuota kävelemään lähtemistä, sillä niin hyvin poika menee eteenpäin.

Tomakselle on myös nyt tulossa ensimmäinen hammas! Varmasti jonkin aikaa tuossa vielä menee, että läpi tulee, mutta tuloillaan on kuitenkin. On tuo poika hieman oireillutkin hampaan tuloa, yöt on nukuttu hyvin, samoin päiväunet. Päivisin kuitenkin on jonkin verran kitinää ja itkuisuutta. Purulelut ovat olleet käytössä, mutta eipä Tomas niistä kovin tykkää sitten kuitenkaan. Ruoka on alkanut maistumaan hampaan tulosta huolimatta paremmin.

Meille kuuluu siis hyvää, laukut pitäisi vielä purkaa ja pyörittää koneellinen pyykkiä. Tänään ei myöskään taideta päästä ulos, niin kiitettävästi tuolla nimittäin sataa vettä. Me taidetaan siis rakentaa Tomaksen huoneeseen maja ja leikitään sitten siellä.


Loppuun vielä terkkuja blogin yhteistyökumppanilta!
Lastenpuoti Heikunkeikun tyhjentää varastoaan. Tuotteita on paljon jopa -60%!
Heikunkeikun.fi valikoimaa pääset kurkkaamaan tästä:
http://www.heikunkeikun.fi/


Miten teillä on pikkuinen reagoinut hampaiden tuloon? 

9 kommenttia:

  1. Etuhampaan kun tulivat niin tulivat ihan yllättäen, kulma hampaat sitten olikin hiukan kipeämmän, mutta kuumeelta ainakin säästyttiin. Kiukkua oli kulmahampaista jonkun verran. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ajattelin, että olis tullut jotain "haittaa" kun hammas on tulossa, mutta poika vaan syö ja nukkuu paremmin kuin normaalisti kitinöistä huolimatta:P

      Poista
  2. Hensku ei reagoinut muuten hampaisiin mitenkään, paitsi vikisi yhden tunnin! Seuraavana päivänä tuli sitten hampi, huomasin sen kun pikkuneiti puras tissistä :D Ja toisesta hampaastakaan Henni ei ollut moksiskaan :)

    VastaaPoista
  3. Meillä tehdään vissiin juurikin taas hammasta ja voi hulluus tota kitinän määrää. Viikon verran päikkärit on ihan maailman huonoin juttu. Yöllä kyllä nukutaan sillä perus yhdellä heräämisellä. Kokoajan pitäisi jotain jyystää ja ainoa lohduke kitinään on nokkamukista tarjoiltu vesi, koska nokkamukin nokan uurin on kiva hinkata ikeniä ja vesi viilentää. En tiedä kummalle tää on pahempaa, äidille vai pojalle? :D

    Kivan oloinen blogi ja taidan jäädä seuraamaan. :)

    Käy toki vastavierailulla jos vain ehdit, http://babiator.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Meillä ekat hampaat aiheutti syömättömyyttä, hitonmoista kärttyisyyttä ja itkuisuutta. Innolla odottelen seuraavia ;D

    VastaaPoista
  5. Meillä hampaita jopa 6kpl ja 7 tuloillaa, mitää normaalista poikkeavaa en oo huomannu hampaitten tulon myötä o.O ehkä tykkää pureskella jotai mut sitäkii se kyl tekee koko aika :D

    VastaaPoista
  6. Meillä hampaita jopa 6kpl ja 7 tuloillaa, mitää normaalista poikkeavaa en oo huomannu hampaitten tulon myötä o.O ehkä tykkää pureskella jotai mut sitäkii se kyl tekee koko aika :D

    VastaaPoista

Haleja <3