keskiviikko 8. toukokuuta 2013

10-vuotiaan pojan essee aiheesta "Lehmä"

Nyt rakkaat lukijani, mä pyydän teiltä yhtä asiaa.
Medioissa on satunnaisin väliajoin juttuja siitä, kuinka lapset eivät tiedä esimerkiksi sitä, mistä maito tulee kauppoihin. Tänään törmäsin tekstiin, jonka kerrottiin olevan 10-vuotiaan pojan kirjoittama essee aiheesta "Lehmä".  Laittelen sen nyt tähän, jos sitä ei kiinnosta lukea, lukekaa lopusta oma mielipiteeni ja kehotukseni (mikäli ne kiinnostavat. :D ) Tietoahan ei ole, onko juuri tämä teksti tosi, vaiko ei. Jotkut lapset eivät tosiaan oikeasti tiedä tällaisia asioita ja voivat oikeasti uskoa jotain tämän tekstin suuntaista.

kuva
Toisaalta tämä on hauska, mutta toisaalta on jopa hieman surullista, ettei tekstin "lapsella" ole oikeaa tietoa näinkin yleisestä eläimestä. Ihan jo googlailemma ja katsomalla kirjoja, voi vanhemmat opettaa lapselleen näitä asioita, ilman että tarvitsee edes kotoa poistua. Ei sinne navettaan muksuaan tarvitse siis viedä, jos ei halua.
"Tämä oli pakko kopioida: 10-vuotiaan pojan essee aiheesta "Lehmä".

Lehmä on kotieläin. mutta niitä on talojen ulkopuolella

Ne asuvat usein maalla mutta tulevat kaupunkiin kuolemaan, mutta siitä ne eivät päätä itse.

Lehmällä on seitsemän sivua; yläpuoli, alapuoli, ylempi puoli, alempi puoli, oikea puoli, vasen puoli ja sisin puoli. Ylemmällä puolella on pää, se on siksi, jotta sarvet voivat kiinnittyä siihen. Sarvet ovat sarvesta ja ne ovat vain koristeina.
Niitä ei voi liikuttaa, mutta korvia voi. Ne ovat sarvien sivuilla.

Lehmällä on kaksi reikää pään edessä, niitä kutsutaan lehmän silmiksi.
Lehmän suuta kutsutaan turvaksi sen takia, jotta ne voivat sanoa muuuuu.

Alemmalla puolella on häntä, sitä käytetään kärpästen hätistämiseksi, jotta ne eivät kulkeudu maitoon ja huku.
Yläpuolella, oikealla puolella ja vasemmalla puolella on vain tukkaa. Sitä kutsutaan lehmän tukaksi ja se on aina saman väristä kuin lehmäkin. Lehmän väri on kirjava.

Alin puoli on tärkein, koska siellä heiluvat maidot. Kun meijeristä avaa kraanan, maito juoksee ulos.
Kun maitoa heilutetaan siitä tulee hapanta, mutta miten se tapahtuu, en ole vielä oppinut.

Lehmällä on neljä jalkaa, niitä kutsutaan sorkkaraudoiksi ja niitä voi käyttää myös naulojen vetämiseen.

Lehmä ei syö kovin paljon, mutta kun se syö paljon, silloin se syö aina kaksi kertaa päivässä. Lihavat lehmät antavat maitoa,
mutta kun lehmällä on vatsa kipeä, se antaa juustoa. Juustossa on reikiä, mutta miten ne tekevät juustoon reikiä, sitä minä en ole vielä oppinut. Lehmällä on hyvä hajuaisti, voimme haistaa lehmät kaukaa.

Lehmän lapsia kutsutaan vasikoiksi. Vasikoiden isä on sonni, kuten lehmän mies. Sonni ei anna maitoa joten sen takia se ei ole nisäkäs.

Niitä jotka hakevat lehmät kun ne tulevat vanhoiksi sanotaan lehmänvangitsijoiksi. Ne istuvat usein auton edessä. Niin lehmät lahdataan.

Maito laitetaan purkkeihin ja me ostamme maidon kaupasta. Lehmän neljä jalkaa lähetetään puusepälle, sitä kutsutaan uusio käytöksi.

Kuten huomaatte, lehmä on erittäin hyödyllinen eläin, ja tämän vuoksi minä pidän lehmistä valtavasti

OPETTAJAN KOMMENTTI: En ole koskaan lukenut vastaavaa!"
Ihan oikeasti, voisitteko te ihanat lukijani opettaa lapsilleni myös näitä juttuja, nimittäin itseni mielestä, lapsen on hyvä tietää muutakin, kuin mikä on pöllö, joka sanoo huhuu.
Minusta muutenkin on jotenkin hassua, ettei nykyajan lapset näitä asioit tiedä. Ehkä se nyt sitten johtuu siitä, että olen itse asunut "landella" lapsena.

Toinen asia, on tuo unicefin mainos, jossa lapsi sanoo "puhdasta vettä saa...Kraanasta". Oikeasti, kyllä sitä Suomesta sieltä saakin (ainakin yleensä), mutta olisi myös hyvä opettaa lapselle, että ulkomailla se ei ole niin yksinkertaista.

Suvi kiittää ja kuittaa.


EDIT:
Pointtini tekstissä oli se, että todellisuudessa on oikeasti paljon lapsia, jotka eivät tiedä asioita esimerkiksi juuri lehmästä. Ja olisi mielestäni suotavaa opettaa lapsille ihan näitä normaaleja asioita. 

11 kommenttia:

  1. Luin tän silloin lehdestä muistaakseni, aika hauska. :D Mutta lapset kehittyy ja oppii omaan tahtiinsa ja lapsilla on omat näkemyksensä asioista. Muistan kyllä itsekin kirjottaneeni ala-asteella aika mielenkiintoisia esitelmiä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On toki hauska :D Ja mullakin on huvittavia esseitä muksuna. :D
      Mutta, kuitenkin, luulisi 10-vuotiaan jo osaavan vähän enemmän oikein kertoa mikä se lehmä on. :D

      Poista
  2. No ehkä ihan kaikkea ei pidä uskoa, mitä täältä interwebin ihmeellisestä maailmasta lukee. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei niin, mutta itse tunnen myös lapsia, jotka eivät myöskään näitä tiedä. Tämä nyt tuli vain esimerkiksi samasta aiheesta :D

      Poista
  3. En oo varma, mutta voihan se olla, että tää kyseinen lapsi on sen kirjottanut puoliksi siksi, että se oli hauskaa näin. Ehkä se tietääkin ne jutut. Tiiä nyt sitten. :) Mää oon tän lukenut joskus kauan sitten ekan kerran ja en kyllä aatellut, että se olisi kirjottanut sen just siksi ettei tiiä noita juttuja. Tai siis puoliksi joo, mutta ymmärrät ehkä mitä tarkotan. :)

    Mutta tuo sun pointti on ihan totta! Jotkut eivät vaan tiiä mistä se maito tulee tms. mitä ns. pitäisi tietää. On tosi surullista ettei niistä kerrota lapsille vaikka ne todella kuuluis tietää. Se ei paljoa vaadi. :)

    VastaaPoista
  4. Nojoo, onhan sitä itsekin muksuna tullut luultua et punainen maito tulee punaisesta lehmästä ja sininen sinisestä ;) ym muita ikivihreitä juttuja! :D varsinkin jossain ihan kaupungissa asustaville vois olla ihan säväyttävää vierailla jossain maatilalla, jos sellaista ei ole muuten nähnyt :)

    VastaaPoista
  5. Yksi syy siihen, miksi me muutettiin takaisin landelle ja tuskin koskaan enää kerrostalokoppiin muutetaan. Jos mun kersa ei tiedä mikä ratikka on, se on vielä suhteellisen merkityksetön asia, mutta soisin kyllä tuon ipanan tietävän ja tajuavan, mistä sen ruoka nenään eteen tulee.

    Hiljattain oli kotitalouden opettajia haastateltu. Oli karua lukea, etteivät kaikki lapset osaa kuoria perunoita tai edes tiedä, miltä kokonainen paprika näyttää. Hermoihin sattuu tuollainen ja pahasti. Ja onhan näitä aikuisia (kaupunkilaisia) ihmisiä, jotka ovat alkaneet keittämään perunoita ensimmäistä kertaa elämässään. Perunat on pesty tiskiharjalla ja fairylla ja sen jälkeen laitettu kattilaan ilman vettä hellalle. Olenpa kuullut senkin, että on ällöttävää syödä paskaisia marjoja suoraan pensaasta, on parempi ostaa ne puhtaina kaupasta :P

    Odotan jo sitä, että saan kesällä viedä muksun mummilansa tontille touhuamaan. Sieltä saa marjat suoraan pensaista ja puskista, porkkanat ja potut maasta. Joulupossunkin kasvattaminen itse saattaisi olla kovin opettavaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näimpä :D Mä odotan myös kesää ja sen tuomia "keskellä-ei-mitään"-reissuja. :)

      Poista

Haleja <3