lauantai 9. maaliskuuta 2013

Mielipide: Vaiettu perheväkivalta

Iltaan vähän mielipidekirjoitusta harmillisemmasta aiheesta.

Perheväkivalta on usein ollut uutisotsikoissa. Liian usein saa myös lukea perhesurmista.
Perheväkivalta, liian monella siitä on omakohtaista kokemusta, joko fyysiseltä tai henkiseltä puolelta, silti se on ainainen vaiettu "salaisuus". Siitä ei puhuta, se koetaan häpeänä, lapset opetetaan olemaan puhumatta asioista ja osaksi sen vuoksi jotkut saavat ikuiset traumat, vammoja, ahdistuvat ja myöhemminkään eivät välttämättä osaa käsitellä asioita oikein.
Lapset, jotka näkevät tällaista voivat luulla, että se on ok, koska eivät tiedä ettei se ole.
He ovat kasvaneet ympäristössä, jossa jollain tavalla hyväksytään toisen satuttaminen/ei satuttamiseen puututa, eivätkä opi ettei niin saa tehdä.

Niin henkinen, kuin fyysinenkin väkivalta ovat asioita, joista on tullut nykyään arkipäiväisiä. Luunapit, tukkapölly, töniminen, haukkuminen, halveksunta, lyöminen, mollaaminen. Joillekkin se on arkipäivää.
Miettikään niitä lapsia, jotka tekevät kaikkensa miellyttääkseen vanhempiaan, mutta jonain päivänä heilläkin on huono päivä, sanovat asioista vastaan tai ovat ylivilkkaita. Tästä he saavat palkkioksi lyönnin, potkaisun, tukkapöllyä, mollaamista tai muuta vastaavaa.

Tai vanhempi joka sanoo väärän sanan ja saa toiselta iskuja, halveksuntaa tms.

Onko sellainen tervettä? Mikä ajaa ihmisen näihin tekoihin? Miksi?
Miksi joku haluaa olla suhteessa, jossa kärsii itse tai jossa lapset kärsivät?
Miksi ihmiset eivät hae apua? Miksi hävettää näyttää mustelmat, tai kertoa että sattuu?
Miksi hävettää sanoa, että kohdellaan väärin? Miksi tästä asiasta vaietaan?

Olen nuorempana ollut itse suhteessa, jossa otin osumaan joka ikinen kerta, kun näin silloista poikaystävääni. Mut on opetettu olemaan hiljaa tälläisista, vain heikot kertovat pahasta olostaan. Siksi olin masentunut. En osannut kertoa asioista vaikka olisin halunnut. Kukaan ei voinut auttaa, koska kukaan ei tiennyt.

Mun käy sääliksi etenkin lapsia, niitä joita pahoinpidellään, käytetään hyväksi, millä tahansa tavalla.
Millainen ihminen käy käsiksi lapseen? Millainen satuttaa omaa lastaan, omaa pientä ihmettään? Tai omaa rakastaan?

Onko teillä kokemusta perheväkivallasta? Tiedättekö/tunnetteko ihmisiä joilla on kokemusta?
Mitä ajatuksia perheväkivalta tuo teille? Miksi siitä on niin vaikea puhua?



EDIT: Jos joku jo ehti lukea, tämän aiemmin. Niin poistin kuitenkin tuon yhden kohdan. :)

11 kommenttia:

  1. Kokemusta on. En hakenut apua, koska uskoin aina ettei niin tapahdu enää koskaan ja että se on mulle ihan oikein. Mun pitää olla parempi jne. Sairasta.

    VastaaPoista
  2. Meillä oli torstaina yliopistolla demo lasten kurituksesta. Ei siis siitä miten niitä kuritetaan, vaikka se epäilyttävästi siltä kuulostaaa!!!! Ja katsottiin sitten yksi video (taisi olla Unicefin jostain kamppanjasta), jossa rinnastettiin se, että kun läpsäiset aikuista poskelle niin se on väkivaltaa, mutta kun teet saman lapselle niin se on kasvatusta. Se herätti aika hirveän paljon tähän asiaan. Ja kun tältä kaikelta vielä aika moni sulkee vain silmänsä - jopa siellä päivähoidossa! Tässä samalla kun kirjoittaa esseestä lastentarhanopettajan eettisyydestä, niin saapa siinä miettiä asiaa suunnasta jos toisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Ja eihän lapset, etenkään ne pienet, edes tiedä että se on väärin ja että siitä kannattasi sanoa jollekkin ulkopuoliselle. Näistä asioista puhutaan mielestäni liian vähän ja tapauksia on raportoituihin tapauksiin hurjan paljon enemmän. Olisi toisaalta hyvä jos lapset opetettaisiin vaikka sitten siellä päivähoidossa siihen, että asioista saa ja pitää puhua.

      Poista
  3. Kyllä, kokemusta on... Ajattelin, että antsaitsen sen. Enkä uskaltanut kertoa, koska pelkäsin että perheemme hajoaa. Kirjoitin päiväkirjaani, että olin kertonut asiasta kaverini isosiskolle. Äitini näki sen, lopputulos oli se, että äiti huusi ja löi.. :(

    VastaaPoista
  4. Mielestäni väkivalta "kasvatuksen" nimissä on vain aikuisen itsehillinnän puutetta. Emmehän me töissäkään läpsi toisiamme poskelle tai anna tukkapöllyä puolisolle jos tämä toimii mielestämme väärin, joten minkä vuoksi tällainen hyväksytään sitten lapsiin? Esimerkiksi tukkapölly saattaa tuntua paljo voimakkaammalta juuri pienelle lapselle, sillä kivun sietokyky on heikompi.

    Mielestäni lapset tulisi kasvattaa niin että nämä kunnioittaisivat aikuista ja vanhempaansa. Väkivalta saa aikaiseksi vain pelkoa ja myöhemmin myös niitä traumoja.

    Mutta se on ikävä kyllä vain tämä suomalainen mentaliteetti, että omista asioista ei puhuta eikä "kehdata" puuttua muidenkaan huoliin. Mielestäni tässä kohtaa mennään metsään ja pahasti. Asioista juuri tulisi puhua.

    VastaaPoista
  5. Ei väkivalta kuulu lasten kasvatukseen. Se, että onko luunappi tai tukistus oikein on vähän asia mistä on paljon puhuttu monien kanssa. Monet sanoo, että ei siitä mitään traumoja jää. Ainahan noita on käytetty ja silti on kasvanut ihan hyviä lapsia ja ihmisiä. No, ehkäpä joo, mutta tietyllä tasolla se ei ole missään nimessä hyväksyttävää. Jos esimerkiksi saat tukkapöllyä ja luunappeja päivittäin ja jatkuvasti niin kyllähän siitä nyt jotain traumaa jää. Se on selvä juttu. Se taas, jos kerran tai pari elämäsi aikana saat niin ehkä ei jätä mitään traumoja. En kuitenkaan ole tuollaisten kannalla missään tilanteessa. Kyllä asiat pitäisi lasten kanssa hoitaa ihan puhumalla ja ohjaamalla oikeaan suuntaan. Joskus se voi olla hyvinkin hnakalaa, jos on kovin kiukunpuuskassa jostain jutusta, mutta kyllä siinä pitäisi hillitä itsensä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten nimm. Gampelakin kirjoitti, "Mielestäni väkivalta "kasvatuksen" nimissä on vain aikuisen itsehillinnän puutetta"

      Poista
  6. Tehokkaasti väkivalta ainakin vaietaan. Siitä seuraava kärsimys ei ole vaikenemisen arvoista. Jos kohtaatte väkivaltaa, PYYDÄN, että menette lääkärille, teette rikosilmoituksen sekä hankitte sopivaa apua.

    VastaaPoista

Haleja <3