tiistai 5. maaliskuuta 2013

Äitiysloman jälkeen

Tässä oikee korostuu toi mun otsan arpi. Ei siitä sen enempää..:D
Nyt mä sen olen päättänyt!
Äitiysloma/vanhempainvapaa loppuu mulla toukokuun loppu puolella. Oon stressannut asiaa ihan hirveästi, ensimmäisen kerran taisin asiaa stressailla kunnolla jo ennen joulua! :D

No nyt kuitenkin ollaan laskeskeltu, suunniteltu ja mietitytty yhdessä mitä tehdään. Oon käynyt kaikkia mahdollisia papereita läpi, katsonut asiaa monelta kantilta ja päädyin laittamaan Kelaan hakemuksen kotihoidontuesta. Päätin laittaa hakemuksen jo nyt, jotta se ei unohdu ainakaan.

Ajattelin toki, että tekisin keikkaa tuossa sivussa. Eli suunnitteilla on hidas ja pehmeä lasku takaisin työelämään.

Päädyttiin ratkaisuun siksi, että mä haluan itse olla mahdollisimman paljon Tomaksen kanssa, kun poika on niin kovin pieni vielä.
Kuten olen aiemmin todennut, taitaa tuo näkymätön napanuora olla vielä liian tiukasti kiinni pojasta erossa olemiseen. Kyllä Tomas varmasti pärjäisi kotona vaikka isimiehen kanssa, tai hoidossa jossain, mutta minä en vielä osaa olla erossa tuosta omasta pikkuisestani. Joskus kuitenkin pojan on mentävä hoitoon, mutta tälläinen pehmeä lasku sopii meille ja etenkin minulle parhaiten.

Eihän siinä mitään, jos mieli vielä muuttuu. Tokihan tuon saa sitten kotihoidontuen saa sitten lakkautettua.

Mitä te muut olette suunitelleet tekevänne?

17 kommenttia:

  1. Mä ajattelin kans jäädä vielä kotiin äitiysloman jälkeen. Yksinhuoltajana ei kotihoidontuen ja sosiaaliturvan varassa herroiks eletä, mutta mun mielestä tällä hetkellä on tärkeämpää että oon Leon kanssa yhdessä kuin että olis enemmän rahaa. :) Sen aika on sitten myöhemmin.

    En oo muutenkaan edes saanut äitiys- tai vanhempainpäivärahaa koko tänä aikana (siis pelkällä sosiaaliturvalla elellään), koska olin Japanissa. Ollaan silti pärjätty hyvin Leon kanssa, pitää vaan priorisoida mitä ostaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kyllä hurja, ettet oo saanut päivärahoja. :O
      Mutta kyllä sitä tosiaan pärjää. Meilläkin T on ollut työttömänä lokakuusta(?) saakka.

      Poista
  2. Mä oon ainakin tän vuoden loppuun Vilin kanssa kotona ja tammikuussa lähden sitten kouluun, ellei nyt sitten satu myöhemmin loppuvuodesta löytymään jotain kokopäivätyötä, niin sitten Vili menee hoitoon ja mä töihin. :D
    Mutta kyllä mä oon mieluiten kotona tän vuoden ainakin Vilin kanssa ja katson kun toinen oppii ja kasvaa. Onhan tässä loppuelämä aikaa töitä tehdä. Lapset on lapsia ja vauvoja vain hetken. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Mäkin oon tehnyt töitä koko ajan valmistumisen jälkeen, ja ennen valmistumista jo sieltä 14v saakka jatkuvasti keikkaa. :D

      Poista
  3. Kouluun toivoisin pääseväni syksyllä, elikkä Rocky ja Lila menevät tarhaan :) Jos ei koulu onnistu niin haen jotain työtä ja haen syksyllä uudelleen kouluun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etkö seuraa blogia? ;) vitsivitsi, ammattikorkeakouluun oikeustradenomiksi Hyvinkäälle :)

      Poista
    2. Eikun eihän se blogissa luekkaan :D anteeksi <3

      Poista
    3. Seuraan seuraan, en vaan muistanut. :D Oon laiska selailemaan uudelleen :D

      Poista
  4. Mä olin niinku nyt kotona siihen saakka, kun Leevi oli 1v1kk. Ensi maanantaina poikka alottaa tarhassa ja minä alotan työt. Töitä mulla on onneksi sillee, että ei varmaankaan joka päivä kun teen keikka hommaa ja n.4 päivänä oon sitten subwaylla töissä. :) Tarhassa on käyty nyt tutustelemassa ja Leevi on suoraan lähteny leikkimään sinne muiden kanssa, onneksi on käynyt siskoillani yökylässä ja hoidossa niin on helpompi laittaakkin tarhaan kun näkee että tykkää siellä leikkiä muiden kanssa.
    Vaikka varmasti ikävöikin alussa, mutta ei auta jäähä itellä sitä miettimään kauheasti kun muuten pian en raskis laittaakkaan hoitoon! :D

    Leevi on tarhassa varmaan sellasen 3pv viikossa, kun A:lla on työt yleensä illalla/yöllä niin Leevi saa onneksi olla aina sillon kotona kun A tai minä ollaan vapaalla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo, teillä on kyllä kivat järjestelyt! :)
      Mä aina muistan ku olin päiväkodissa töissä, kun tuli uusia lapsia ja ne äidit ja isit taisi olla enemmän kauhuissaan kun lapset. :D

      Poista
  5. Mää en oo mitään lopullista päätöstä tehnyt, mutta kun äitiysloma loppuu virallisesti niin alan miettimään/ettimään töitä ja sitten katotaan mitä tulee vastaan. Ehkäpä aluks vaikka tekis sijaisuuksia sillon tällön niin sais vähän työkokemusta ja pääsis itekkin työntekoon kiinni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on vaan pepusta se, että nykyään pyörii kaupungillakin vakkinaistetut varahenkilöt jotka paikkaa jos on tarvetta, eihän ne tietysti jokapaikkaan kerkiä, mutta on tuo varmasti hieman huonontanut keikkatöiden mahdollisuutta. :)

      Poista
    2. Niimpä. :( Tiiän kyllä muutamia luokkalaisia ja muitakin jotka on saanu ihan ok verran sijaisuuksia aina sillon tällön vaikka eivät virallisesti palkkalistoilla ookkaan. Täytyy vaan toivoa, että itekkin sais. :) Ootko sääkin siis menossa päiväkotiin töihin?

      Poista
    3. Mä en vielä yhtään tiedä, haluaisin ehkä takaisin vanhuspuolelle. Tykkäsin etenkin olla siellä deme yksikössä jossa olin vajaan vuoden. :)
      Jos lapsien parissa työskentelisin, niin sillon mua kiinnostais mahdollisesti perhepäivähoitajan pesti. ;)

      Poista
  6. Olen nämä pari kuukautta hoitovapaalla ja sitten uudelleen äitiyslomalle :) Kotona olen varmaan siihen asti kun nuorempi täyttää 1v9kk. Yritän varmaan äitiysloman jälkeen löytää jonkun ilta/viikonlopputyön. Vähän houkuttaisi olla se 3 vuotta kotona ja ehkä opiskella siinä samalla vähän jotain. Kun vaan tietäis mitä :) Omaan vakkarityöhön ei oo ainakaan vielä tullut hinkua palata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo, teille tulee kyllä kivan pieni ikäero lapsille.:)

      Poista

Haleja <3