tiistai 26. helmikuuta 2013

Synnytyksestä osa2.

Täällä osa 1!

Saliin päästessä klo 9.15 rauhoituin jo itse, odotettiin kätilöä ja lääkäriä, näin neuloja pöydällä. Pääsin vihdoin vessaan tai oikeastaan, uskalsin vihdoinkin istua pissille. Lapsettomat voivat vaan kuvitella sen kuinka on tuo alakerta hellänä tuolloin! :D

Sitten tulikin kätilö, joka kertoi pyytäneensä anestesialääkärin käymään. Sain sairaalavaatteet, pääsin suihkuun. Tulin suihkusta ja laittelin itseni valmiiksi. Tomi hieroi mun selkää ja mä mietin taas, kauanko siinä menee, että yksi anestesialääkäri saadaan paikalle! Oli pieni ruuhka sitten kuitenkin. Lähisaleissa oli kaksi kaksossynnytystä meneillään. Oli siis lääkäreillä ja kätilöillä kiirettä.

Viimein anestesialääkäri, joka oli oikein mukava mies, tulikin kätilön kanssa huoneeseen. Epiduraali, kyllä kiitos. No sehän ei ollut helppojuttu. Inhoan neuloja, mutta ei se tuossa tilanteessa häirinnyt.
Häiritsi vain se, että jopa anestesialääkäri meinasi luovuttaa. Epiduraalia kun ei millään meinattu saada laitettua, vaan mua pistettiin monen monta kertaa ja aina tunsin sen korahduksen, kun ei mennytkään nikamien väliin. Vedet tuli silmistä, ei kivusta vaan epäilystä, onnistuuko se ollenkaan.

Viimein epin laittaminen onnistui ja se taisi olla muutama minuutti niin olin taivaassa. Ei kipua, ei mitään. Kätilökin naureskeli, kun puhuttiin vaan lenkille lähdöstä ja muusta.
Vähän hölmö olo siitä tuli, mutta ihanaa. Tomi lähti käymään kotona syömässä, lenkillä ja suihkussa. Mä yritin salissa nukkua, mutta puhuinkin puhelimessa jatkuvasti, jännitti niin hirveästi, että piti saada joitan tekemistä. Yritin välillä tietysti levätä, mutta ei siitä mitään tullut!

Klo 11.Kalvot puhkaistiin a toivottiin että synnytys alkaisi etenemään. Supistukset nimittäin olivat harventuneet niin paljon epin laittamisen jälkeen.
Soitin Tomille, että tuleppa takasi. Mitään ei tapahtunut ja sitten mulle laitettiinkin oksitosiinia tippumaan, annosta lisättiin 30min välein ja epi lopetettiin. Mitään ei tapahtunut, mutta sitten nousin sängystä, join vettä ja sitten se alkoi.
Mulle tarjottiin mahdollisuutta syömiseen, mutta ei ruoka maistunut. Laittoivat sitten menemään tipan kautta.

Klo 18.Epiduraalin vaikutus lakkasi pikkuhiljaa, supistukset voimistuivat ja tihenivät. Supistuksia oli koko ajan, välissä taisi olla maksimissaan 15 sekunttia, jalat eivät pitäneet enää ja aukesin seuraavan noin puolen tunnin aikana 5,5cm, ilmankos otti kipeää.
Kipu oli sellaista, mitä en osaa verrata mihinkään. Se teki kipeää, mutta ajatus oli vain "kohta saan pienen syliin, kohta kohta kohta"

Kätilö haki oma-aloitteisesti lääkärin, lääkäri laittoin kohdunkaulanpuudutteen ja sanoi vauvan pään olevan ihan tuloillaan, joten sitten odoteltiin.

Klo 19:50 Ponnistamaan. Ponnistin niin paljon kun pystyin.
Kätilö neuvoi"ponnista tänne suuntaan" MIHIN HEMMETIN TÄNNE?! :D
No ponnistin miten ponnistin, ilmeisesti hyvin kun poika syntyi

Ponnistusvaihe oli helppo ja nopea, toki otti päähän yksi juttu: " Pää näkyy jo, on sillä tummat hiuksen.. No ponnistahhan niin saadaan taas pää näkymään" äääääärsyttävää, no ponnistinkin sitten hurjasti ja saatiin pikkumies ulos.

Klo 20.18 Kuinka ihana oli nähdä pikkuiseni. Tomi leikkasi napanuoran ja pikkuinen annettiin rinnalleni. Tomas yritti koko ajan liikkua kainalon suuntaan ja oli niin liukaskin että tuntui etten saa toista pidettyä sylissä. Pipokin oli väärin päin päässä, mutta se ei haitannut.


Mua tikattiin pitkään ja se "puuduttava suihke" ei tosiaankaan puuduttanut. Se ei haitannut, mulla oli elämäni tärkeimmät ihmiset vieressäni.
Homma jatkui tikkauksen jälkeen niin, että imetin Tomaksen, pääsin vessaan ja suihkuun. Tulin takaisin ja Tomas olikin jo puettu, punnittu ja mitattu. Mun pieni muru.

Syötiin salissa yöpalasta ja mentiin osastolle josta Tomi lähti kotiin.

Yhteenvetona,
Ensin oli järkyttävät kivut, sitten olin taivaassa kun tunto meni, sitten tuli taas kivut ja sitten helpotus ja äärimmäinen onni. Synnytys meni loistavasti, voisin tehdä sen uudelleen vaikka heti. Jokainen vastoinkäyminen raskausajalla ja jokainen asia oli tämän arvoista. 

11 kommenttia:

  1. Olipas kiva lukea tää <3 Ja ihanaa että synnytyksestä jäi sulle hyvä maku! Mun synnytys kesti vaan 3h 53min ja se oli ihan kauheeta, haha. En ees muista koko hommaa juurikaan, kun sattu niin paljon! Huikeeta lukee tämmösiä tarinoita pidemmistä synnytyksistä, siinä on varmasti todellakin uskoa ja voimia koeteltu, mutta loistavasti selvisit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ilmeisesti ihan kohtuullisesti selvisin, kun Tomas on 6kk. :)

      Poista
  2. Kiva kun kirjoitit tämmöisen, mulla on vieläkin työn alla... vaikka pari sivua oon sitä kirjottanu. :D Katotaan julkaisenko koskaan.

    Mulla oli melkein sama juttu ton epiduraalin kanssa, oikeastaan muistan sen hirveimpänä asiana koko synnytyksestä ja en tiedä uskallanko enää ottaa sitä, jos joskus vielä synnytän. Niin hirveät traumat siitä jotenkin jäi. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mäkin kirjottelin tätä vaikka kuinka pitkään. :D

      Poista
  3. Mä en enää muista kunnolla millasta oli :O aika kultaa muistot?! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en mäkään varmaan kaikkea muistanut. :D

      Poista
  4. Tuli omat synnytykset mieleen, mukavaa kun jaoit oman kokemuksesi. Ja on totta, että lopputulos palkitsee kaiken. :)

    VastaaPoista
  5. Mulle on tehty kaks kertaa sektio.. Eka tehtiin toksemian vuoksi, joka vaan paheni ja paheni, olin kaks kertaa sen takia sairaalassa ja söin verenpainelääkkeitä. Synnytystä yritettiin käynnistää kolminkertasilla muruilla, mut ei tullu niin minkäänlaista supistusta niistä :D Sit yks aamu tuli lääkärin päätös et tehdään kiireellinen sektio kun alko mennä jo niin pahaks, puol tuntii siitä ni mua vietiin saliin.. Toinen leikattiin ison kokonsa vuoksi suunnitellulla sektiolla.. Ekassa puuduttaminen meni hyvin, mut tän tokan jälkeen oon jo täysin varma et multa laitetaan ennemmin taju kankaalle ku uudestaan tökitään selän kautta puudutukset niin et oon tietoinen asiasta.. :D Ihan järkyttävää! Mulle se anestesialääkäri lähemmäs 10 kertaa yritti sitä puudutusta laittaa, lopputuloksena monta neulaa jotka oli vääntyny salaman muotoisiksi.. Oli ihan karmeen tuntusta kun se neula ei mennyt oikeeseen paikkaan ja tuli aivan järkyttävä polte nivuseen, joka meni samantien ohi kun neula vedettiin pois.. Ja yhä, 5kk synnytyksestä mulla tulee ajoittain sellanen tosi syvä pistävä vihlasu selkään et ihan jalat menee veteläks.. :D Mä en siis koskaan luultavasti saa kokea mahdollisuutta alatiesynnytykseen, mut oon ihan ok sen asian kanssa :) Mulle sopii leikkauskin hyvin, kivutkaan ei oo kovat sen jälkeen ja paranen tosi nopsaa :) Tomas on hirmu söpö! <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle kans yritettiin laittaa hirmu monesti ja pitkään sitä epiä ja se anestesialääkärikin meinas luovuttaa, alko vähä sillo ihteä ahistamaan. :D

      Poista
  6. On se hyvä, että on niitäkin joille synnytys on ihana asia ja ovat valmiita siihen vaikka heti uudestaan. Ite en kyllä tiiä miten sen asian kanssa käy. Oon miettinyt, että joskopa pakottaisin niitä tekemään sektion, JOS toinen tehdään. Jäi jotenkin niin huonomieli synnytyksestä ja siitä kaikesta. Ei tosin siitä odotusajasta. Se oli ihanaa! :)

    VastaaPoista

Haleja <3