keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Pientä kaipausta

 photo 0fcb752f-b33d-4ecf-ba51-d11149d6074f_zps11fbefb2.jpg

Kirjoittelin jälleen vauvakirjaan opittuja juttuja, kivoja hetkiä, Tomaksen kasvua, kehitystä, kaikkea.

Oi miksi, miksi tämä aika tuntuu menevän niin kovin nopeasti? Miksi pikkumuruni kasvaa niin kovin nopeasti? Miksei aikaa voisi vain pysäytää?

Mä oon yrittänyt nauttia jokaisesta hetkestä, jokaisesta hymystä, naurusta, liikkeestä, uuden taidon oppimisesta, kiukkuilusta, kiljaisuista.

Miksi vuorokaudessa on vain 24 tuntia ja iso osa niistä on vielä tunteja, jolloin tuo pikkumurumme nukkuu.
Nukkuu vieläpä hurjan söpösti tuhisten ja välillä hymyjä vilautellen ja omiaan unissa höpötellen.

Monesti, niin kovin monesti löydän itseni katsomassa nukkuvaa pikkuistamme, mä tuun aina kaipaamaan näitä aikoja. Jo nyt, on ikävä sitä aikaa kun Tomas oli ihan pieni, vaikkei mikään iso ole vieläkään, mutta kuitenkin. Tää kaipuu varmaan on ja pysyy.

Toisaalta on kyllä ihana huomata kun oma muru kasvaa ja kehittyy. Niinhän lasten kuuluukin.
En tekisi mitään toisin, mutta haluaisin enemmän aikaa vuorokauteen.

Mulle tulee jopa öisin ikävä Tomasta, vaikka meidän välissä on hurjat kolme metriä. Monesti olen nostanut taasen pojan meidän keskelle nukkumaan, saa kuunnella pientä tuhinaa ja pitää toista kädetä. Ne on juuri niitä ihania muistoja, joita kukaan ei voi multa viedä pois. 

Meillä on Tomaksen kanssa hassuja tapoja, aina herätessä molemmat ollaan peilin edessä ja hassutellaan, auton kyydissä ollessa täytyy saada pitää toista kädestä kiinni, Tomas on oppinut myös olemaan "aaaai", eli halaamaan. Kuolaisia "pusujakin" tulee  jos suukottelee poikaa poskille, sitten Tomas ottaakin hiuksista kiinni ja vetää oman poskeni itseään päin ja kuolaa sen kunnolla ja lopuksi poika päästää irti ja virnistää isosti! :D

Hupsu pieni, mä luen ton pusuksi, vaikka joku voi ajatella, että Tomas yrittää "syödä" mut/purra mua. On mulla ihana pikkumuru.

10 kommenttia:

  1. Voi mikä ihana teksti... :) melkein tulee kyynel tässä kun ajattelee tota omaa isoa pikkumurua. <3 :')

    VastaaPoista
  2. Hahhah, mullakin tulee aina Viliä ikävä kun poika nukkuu päikkäreitä tai yölläkin. :D
    Just ystävän kanssa mietittiin, että miks meidän pojat kasvaa niin nopeasti, miksei vuorokaudessa ole tunteja yhtään enempää. Meillä tunnit tuntuu kuluvan vaan molempien päikkäröimiseen ja myöhemmin menen itse töihin nii sitten kuluu myös sinne. :D Väsyttävää mutta antoisaa puuhaa. <3
    Ihana Tomas osaa jo noin hienosti seisoa tukea vasten! :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, en oo siis ainoa joka ikävöin omaa lastaa yölläkin! :D
      Nuita kuvia ottaessa ei ollu jarrusukat jalassa niin seisominen näyttää vähän hupsulle. :D

      Poista
  3. Voi vitsi miten ihanasti oot kirjottanut! Mullekkin meinas tulla tippa linssiin lukiessa. Voi, että! Niin se vaan on, että aika menee ja vähän samoja aatoksia mietin itsekkin. On se vaan niin haikeaa, kun se pieni ihminen kasvaa isoksi ja ei enää tarvitsekkaan kohta äitiä/iskää jokaiseen juttuun. Noh, se on vaan hyväksyttävä vaikka vaikeaa se varmasti on. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, toisaalta ihana katsoa kun oppii kokoajan uutta ja ihanaa että osaa jo jotain, mutta toisaalta.. :D Juurikin tuo, ettei kohta enää tarvitse olla jokaisessa jutussa apuna on pelottavan lähellä jo. Päivät vaan vierii ja kohta mun pikkukäärö on jo 6kk! :O

      Poista
  4. Ihana teksti <3 Yhyy miks aika menee näin nopee :.( Pitää nauttii jokaisesta päivästä!

    P.S Jos laitan Lukaksen seisoon tolleen ku Tomas noissa kuvissa niin en ehtis kyl oottaa kuvaa ku se kaatuis heti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! Jokainen päivä on niin erilainen ja menee ihan liian nopeasti. Karu totuus taas iskee siis vasten kasvoja.

      Tomas pysyy itse hirmu hyvin seisomassa, mutta tossa kuvatessa kuitenkin Tomi oli vieressä jos sattuu horjahtamaan, niin saa toisen kiinni. :D

      Poista

Haleja <3