keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Kuvaukset

 photo 8bfe1347-b07b-4f77-b74a-b733d1ddda83_zpsb0073a7c.jpg
Tänään tosiaan oli Tomaksen 6kk valokuvaukset. Aika kuvauksiin oli kolmelta ja jänskätin alkuun hirveästi miten Tomas jaksaa olla hereillä, kun eilen illalla ei poika meinannut rauhoittua ajoissa nukkumaan. Automatkalla Tomas nukahti hetkeksi ja heräsi kun nostettiin autosta pois.

Ei kuitenkaan vierastanut kuvaajaa tai mitään, vaan kaikki meni ihan kivasti. Hymyjä ei meinannut millään irrota, kun poitsu vaan ihmetteli lamppuja ja uutta ympäristöä. Siinä saatiin sitten kuvaajan kanssa tehdä töitä hymyjen eteen.

Kuvia otettiin istuma-asennossa, sekä makuullaan. Istumakuvat onnistuivat kivasti ja makuulla otetut kuvat myös, kuitenkin enemmän kuvia saatiin otettua istuen.
Tomas kun keskittyi makuullaan niin kovasti korokkeeseen jolla pötkötteli.

Kuvausten jälkeen tultiinkin suoraan kotiin ja Tomas kikatteli ja leikki itsekseen lattialla, kun me höpöteltiin Tomin kanssa vieressä. 

Toisille päikkäreille Tomas kävikin vasta viiden pintaan ja kävinkin herättelemässä Tomasta puoli seitsemän aikoihin, jotta käy ajoissa nukkumaan tänään.

Sain päivällä myös ikäviä uutisia ja näitä asioita selvittelläänkin sitten myöhemmin, niistä ei sen enempää.

Iltapäivällä Sami, Sonja ja Niina tulikin käymään. Höpöteltiin niitä näitä.
Nyt rauhoitutaan katsomaan salkkareita ja tehdään jotain hyvää iltapalaakin.




6 kommenttia:

  1. Hyvä, että saitte onnistuneita kuvia. :) Mää haluisin kuulla enemmän siitä millanen se kuvaaja oli ja missä se oli. Itekkin haluisin mennä sitten yksvuotis kuvaan johonkin liikkeeseen, mutta jää nyt nähtäväksi miten tehään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin kirjotella siitä sitten kunhan saadaan ne koevedokset. Ne on valmiina perjantaina, mutta haetaan vasta alkuviikosta kun palaillaan kotiin. :)

      Poista
  2. Voi ei nyt pelottaa mitä pahaa on käynyt :o meinaatkö täällä kertoa missään vaihees ku jo vähän paljastit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille ei ole käynyt mitään pahaa, mutta joudun silti asioita selvittelemään.
      Täällä en asiasta sen enempää voi kertoa ainakaan suoraan, muuten voi nousta haloo, jollaista asianosaisille en toivo.

      Poista
  3. Poistin sen tekstin mutta kiitos että kommentoit <3 Välillä tekee ihan hyvää riidellä, ei elämän pidäkään olla aina täydellistä :)

    VastaaPoista

Haleja <3