perjantai 4. tammikuuta 2013

Haaste



Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja 
auttaa huomaamaan heitä jolla on alle 200 lukijaa.

  1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaaja jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut. 
6. Ei takaisin haastamista.

11 asiaa minusta:

1.Suunnitelen kovasti tatuoinnin ottamista, tiedä sitten milloin saan sen otettua.
2. Huolehdin liikaa toisten murheista.
3.Olen värjännyt hiuksiani vaaleaksi 13-vuotiaasta asti, toki välissä on ollut punaisia ja ruskeitakin värikokeiluja.
4. En osaa asettua aloilleni, haluaisin taas muuttaa.
5. Tykkään laittautua, mutta teen sitä ihan liian harvoin.
6.Tykkään tuunata kaikkea, mutta teen sitäkin liian harvoin.
7. Inhoan kaksinaamaisia ihmisiä.
8. Minulla on yhä edelleen vauvakuume.
9.En tykkää olla yksin kotona, en myöskään tykkää pimeästä.
10.
11.

Vastaukseni kysymyksiin:


1. Kerro yksi pieni haaveesi.
 
2. Entäs yksi isompi haaveesi?
Oma koti olisi ihana.
3. Mitä ohjelmia seuraat televisiosta?
En katso paljon televisiota, mutta salkkarit katson satunnaisesti.
4. Lempparivuodenaikasi, miksi?
Kesä, koska on lämmintä ja kaikki on kovin kaunista. (Paitsi ne pulsut)
5. Suosikkipaikkasi omassa kodissasi?
Tämä sohvan nurkka, jossa vietänkin iltaisin aikaa. :D
6. Minkälaiset hiukset haluaisit?
Tuuheammat ja hieman pidemmät.
7. Mikä on inhokki kotityösi?
Wc:n pesu
8. Lempi juhlasi (joulu, juhannus, vappu..)?
Vappu, kilhapäivä vuoksi.
9. Mitä korua pidät useimmiten?
Kihlasormuksen lisäksi korvakoruja, satunnaisesti kaulakorua.
10. Lempi vaatekappaleesi? 
Neuletakki, pakko olla aina mukana.
11. Kuinka monta hyvää ystävää sinulla on?
Pari, ystäväpiiri harveni lapsen saannin jälkeen.
 
Kysymykseni sinulle:
 
1. Mikä on toinen nimesi?
2. Miten vietät omaa aikaa?
3. Mitkä asiat saavat sinut hymyilemään?
4. Missä haluaisit asua?
5. Millainen olisi unelmien kotisi?
6. Mikä saa sinut turhautumaan?
7.Esikuvasi?
8. Mitä tavoitteita sinulla on vuodelle 2013?
9. Millä liikut paikasta A paikkaan B?
10. Lemppari kappaleesi?
11. Oletko enemmän aamu- vaiko iltaihminen?

Haastan:

 

3 kommenttia:

  1. Voi apua! Enhän mää edes tiedä 11 blogia mitä voisin haastaa. Noh, ehkä se ei haittaa vaikka niitä ei tulekkaan 11kpl. :)

    VastaaPoista
  2. Tällein btw. Harvemmin kukaan pitää kaksinaamaisista ihmisistä... :D

    VastaaPoista

Haleja <3