torstai 10. tammikuuta 2013

:)

Ihana ihana ihana yö täkana! Tuntuu aina asiat kääntyvän parempaan suuntaan kun kirjoitan tänne "ongelmista", nimittäin viime yönä Tomas heräsi kahdesti, sen tsiljoonan sijaan! Lisäksi nukkumaan meno tapahtui helposti, ei muuta ku poika sänkyyn ja siellä sitten nukkui tyytyväisenä. JES!

En myöskään yöllä antanut Tomakselle ekaa maitoa, sillä olen huomannut, ettei Tomaksella ole silloin nälkä. Se on vain huvipullo ja hyvin pärjättiin pelkällä tassuttelulla. Aamuyöllä sitten annoin maitoa, vaihdettiin vaippaa ja Tomas nukahti hetkessä uudelleen.

Aamulla olivat nousseet vähän ennen kymmenetä Tomin kanssa ja mä nousin tuossa vähän ennen kahtatoista! Kyllä oli ihana ladata akkuja, nyt on paljon virkeämi olo! Voisimpa lähteä vaikka juoksemaan!
Onneksi Tomilla on tänään autokoulua vasta iltapäivästä, niin tämä mun lepohetki onnistui.
Parasta olla virkeä, nyt vaan odottelen, että tuo pikkumuru herää ja päästäänkin touhuamaan.

Tässä onkin nyt aikaa suunnitela touhuja. Huomenna tulee anoppi kylään, joten tänään voisi imuroida vielä uudestaan illalla, viikonlopulla yritän järkätä Tomakselle sellaisen oman pienimuotoisen värikylvyn.


Ihanaa päivää kaikille!

5 kommenttia:

  1. Ihana kuulla, että teillä on mennyt yö paremmin ja on virkeämpi olo! :) Toivottavasti näin jatkuukin. :)

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Jeps! Kyllä huomaa, miten itseä helpotti kun sai levätä. Nyt ei mikään tunnu ylitsepääsemättömältä. :)

      Poista
  3. Hyvä, että nyt meni yö hyvin! :)

    VastaaPoista

Haleja <3