torstai 29. marraskuuta 2012

Joululahja kriisi

Täällä alkaa olemaan jo joululahja kriisi. Mä en oikein tiedä mitä kellekkin hankkisin, joten kriisiä alkaa tosiaan olemaankin. Olis vaan niin helppo kun jokainen osaisi sanoa mitä toivoo, ei tulisi hankittua mitään turhaa, koska sitä yritän välttää.
 En mä kyllä tiedä yhtään mitä itsekkään haluaisin/tarvitsisin.

joulu

Lahjottavia on tänä vuonna enemmän kuin viime jouluna. Onneksi ne veronpalautukset tulevat ja onneksi maksoin jo viime kuussa joulukuun vuokran, niin jääpähän enemmän käteen vaikka lahjoja ostaakin. :) (Kerrankin olin fiksu!)

Porukat tulevat tänne taas itsenäisyyspäivänä ja seuraavana päivänä lähdetään porukalla ostoksille ja samalla ajattelin osan joululahjoista ostaa, mikäli nyt keksin mitä ostaa.

Tomaksellekkin on tosi vaikea keksiä joululahjoja, sillä pojalla tuntuu jo olevan kaikkea mitä nyt seuraavien kuukausien aikana tarvitsee.  
Olisko teillä ideoita?
Tomas täyttää juuri ennen joulua 4kk, jotenka..Saa heittää ideoita!
Ostatteko te paljon joululahjoja?Mitä te itse toivotte?
 

12 kommenttia:

  1. Tomasille voisit ostaa vaikka niitä nalle puh kirjoja kun tän hetkiset kerta ulkoa ja poika niistä tykkää :) tai sitte puruleluja ku alkaa niitä hampaita tulemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä kyllä täytyy käydä etsimässä. :)

      Poista
  2. Mulla on samat aatokset! En yhtään tiiä mitä Alisalle vois ostaa joululahjaksi, kun silläkin on kaikkee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirveän hankalaa. Nyt vielä tajusin, että täyis varmaan se joulupukkikin keksiä jostain! :O

      Poista
  3. Meillä poika on jouluna 6kk, ja aattelin sille jotain sellasta mistä on hyötyä myöhemmin ku just nyt ei mitään varsinaisesti tarvi. Esim taaperokärry, potta, matkarattaat.. Sellasille meillä ainaki on vähän myöhemmin käyttöä :) Syöttötuoli ostettiin vasta mut seki voi olla yks jossei vielä oo...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei tosiaan ole syöttötuolia joten kiitti vinkistä! Sen voisi ainakin hankkia :)

      Poista
  4. Meillä kanssa hankala keksiä tuolle pienemmälle lahjoja.. Isommalta kun on kaikki tallessa ja osa vielä käytössä, ni tuntuis tyhmältä ostaa esim. leluja tai vaatteita, ku niitä on jo roppakaupalla.. :) Iso nalle pitäis varmaan ostaa, isompi lapsi on syntymästään asti nukkunut oman ison nallensa kanssa. Pienemmällä ei vielä ole, joten se on siis hankittava! :) hyvä että autoit keksimään kysymällä ite lahjoista :D Ostakaa muuten pulkka.. Kerkeätte varmasti käyttää talven aikana, vaikka ihan vielä jouluna välttämättä ei poju siinä istua tönötäkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pulkasta on toinen mummi puhunut, että saa nähdä ostavatko he sen. :) Pulkka olis kyllä kätevä sitten kun lumet tulee, Tomas kun istuu jo tukevasti itsekseenkin pieniä hetkiä, toisin ei koskaan olla jätetty itsekseen istumaan tai istutettu kauaa. :) Vohan pulkassakin kuitenkin olla hieman enemmän makuullaan kuin istualtaan. :)

      Poista
  5. Antaisin lahjaks vanhemmille suojan kännykkään lapsenlapsensa kuvalla :)) http://www.designskins.fi voi tehdä ite kännykän suojan katsos <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä katselinkin nuita tällä viikolla, mun äidillä vaan on sellanen luuri johon tuollaista ei saa. :D

      Poista
  6. Mä ostin tolle meidän ipanalle joululahjaks kylpytakin, isohkossa koossa, että menee ainakin ainakin 3-4 vuotiaaksi sitten sama... :D Meillä kun pojan isi käyttää kylpytakkia, niin kun tuo tosta pikkusen vielä kasvaa ja alkaa tajuta, niin ihan varmana haluaa kanssa laittaa päällensä, siks kun isikin ! :D

    Muista lahjoista mä en sitten tiedäkkään, tolle omalle pojalle tuskin kovin montaa tulee ostettua, kun ei se niistä vielä silleen ymmärrä. Mummoilta ja papoilta sun muilta sit tulee kumminkin aina jotain...

    odottamattomuudellansakaan.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ku kiva! Meillä odottelee kans tuolla kylpytakki käyttäjäänsä, mutta on vielä ihan jäätävän iso. :D
      Kiitos kun linkkasit blogisi! :)

      Poista

Haleja <3