maanantai 12. marraskuuta 2012

Isänpäivää vietettiin myös meillä.

Ekaa isänpäivää on meilläkin vietetty. Tomia en herätellyt yöllä syöttämään Tomasta ja kyllä vain, meilläkin Tomi sai aamupalan sänkyyn. Jätin aamulla Tomaksen Tomin viereen ja lähdin tekemään aamupalaa, kun toin aamupalan annettiikin paketit Tomaksen kanssa.

Tomi sai ekana isänpäivänään lahjaksi valokuvan meidän pikku perheestä, joka on otettu kastetilaisuuden jälkeen, super dad byjaman ja pyyhkeen, iskä-tekstillä varustettuja sukkia, sekä konvehteja ja herkkupähkinöitä.Tehtiin myös Tomaksen kanssa kortti, johon painettiin etupuolelle Tomaksen jalan kuva nyt ja taakse laitettiin tomaksen jalat 4vk:n ikäisenä. :D
Oli pikkusen pojan jalka kasvanut!


Myöhemmin käytiin Tomaksen kanssa viemässä isälleni isänpäivälahja, joka sisälsi enkkulakuja, t-paidan ja suomi-pipon. Tehtiin myös meidän iskälle kortti.

Tomas piti itse kynästä kiinni kun kirjotettiin kortteja, Sen on kyllä näköisetkin nimmarit.

Nyt ollaan anoppilassa ja meidän piti tulla tänne ajoissa tänään..Tomas kuitenkin otti sitten pitemmän päiksyt, joten tultiin vasta ilta seitsemän pintaan. Nyt taas Tomas nukkuu ja me katsotaan Tomin kanssa leffaa. Ehkä ollaan fiksuja ja aletaan pian nukkumaan.

Tuo meidän poitsu on vaan niin hirmuisen söpö, etten voi käsittää. Yks päivä oli sen verran kova pakkanen, että piti laittaa toppavaatetta päälle kun lähdettiin vaunuilemaan. Tuo toppapussi on hiukka iso pojalle ja katsokaa miltä se näyttää..
Voitte vaan kuvitella miten huvittavaa on kun Tomas heiluttelee kovasti käsiään tuo päällä, meidän pikku lumiukko.

Meneillään olevaan Vauvauvan arvontaan pääset tästä!

4 kommenttia:

Haleja <3