sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Viikonloppu

Viikonloppu oli kerrassaan oikein onnistunut.
Perjantaina Tomi otti vapaata illan. 
Miika tuli meille alkuillasta, ekaa kertaa pojan syntymän jälkeen. 
Siitä huolimatta kaikki meni kuin ennen,  tehtiin samoja juttuja ja ainostaan muutamat puheenaiheet vaihtuivat ja toki ei mennyt niin myöhään kuin tavallisesti.
Tokihan pikkuinen oli mukana koko illan, ei olisi millään malttanut alkaa illalla edes nukkumaan kun oli niin mukava seurailla meitä muita. Kuitenkin hyvissä ajoin poika nukahti.
img border="0" height="640" src="http://4.bp.blogspot.com/-JupJ-iFlvCI/UF9f2Hc6FnI/AAAAAAAACPs/zpQaDL2Bn78/s640/6syyskuuta+(4).JPG" width="426" />
Lauantaina lähdettiin aamusta aikaisin lenkkeilemään vesisateeseen. Oli ainakin virkistävä lenkki.
 Lenkin jälkeen äiti soitteli ja kyseli voisivatko tulla käymään ja siinä kahden pintaan porukat olivatkin jo meillä.
Käytiin kaupassa ja illalla katsottiin leffaa, äiti halusikin hoitaa sitten poikaa illasta. 
Illalla myös poika nukahti ajoissa ja me aikuiset menimme katsomaan elokuvaa.

Yöllä herättiin kahteen kertaan syömään ja aamulla äiti haki pojan touhuamaan olohuoneeseen, jotta me saisimme Tomin kanssa nukkua vielä.
Ei tarvinnut kauaa sängyssä pyöriä kun uni taas tuli.

Tänään porukat sitten lähtivät ja me ollaan touhuiltu samoja juttuja kuin normaalistikkin. 
Poika on jaksanut valvoa pitempiä aikoja kuin normaalisti, joten on ehtinyt tehdä vaikka mitä kivaa.

Meillä on jäänyt vaatteita nyt pieneksi taas
56cm housut ovat ihan liian lyhysiä ja leveitä, sekä nilkat paistavat niistä. 
Puolipotkareita ei voi edes kuvitella laittavansa, kun jalkaterän osuus on niin  pieni tuolle pojalle.
Isojalkainen kaveri?
60cm ja 62cm housut taas ovat liian leveitä vyötäröltä, mutta pituus olisi ok(kunhan resorit kääntää)
.Eihän vyötäröltä isot housut pysy jalassa millään, mietin että pitäisikö niitä itse alkaa kaventamaan sopiviksi, vai käyttääkö nuita 56cm housuja ja laittaa sukat lahkeiden päälle niin ettei nilkat pääsisi paistamaan..
Onneksi tuolla nyt on kuitenkin muutamat oikein sopivat pöksyt joille ei tarvitse tehdä mitään operaatioita.

7 kommenttia:

  1. Meillä on ihan vastakohtaongelma! 56 housut olisivat sopivia pituudelta, mutta kiristää vyötäröltä ja 62 housut liian pitkiä, mutta sopivat vyötäröltä! :D sellanen pömppis sillä on.. Ja meijän vauva on melkein 7vkoa jo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko meidän poitsulla sitten jotenkin oudon pitkät jalat? :"D

      Poista
    2. Kaikki vauvat on erikokosia :)

      Poista
  2. Höh, meijän minivauva on vasta alkanu jättää muutamia 50cm koon vaatteita pieniksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mä ku katoin facebookista, että teidänkin tytsy näyttää saman kokoselle ku tuo poitsu. :D
      Tokihan se riippuu ihan vaatteesta ja merkistäkin mitkä on isoja ja mitkä pieniä. :)

      Poista
  3. Heh, meijän poju 3,5kk käyttää vieläkin 56cm vaatteita :D On meillä kyllä 62cm vaatteistaki osa käytössä, mutta myös kaikki 56 mahtuu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meilläkin kaikki muut 56cm vaatteet mahtuu, mutta nuo housut on ihan liian lyhysiä. :D

      Poista

Haleja <3