torstai 7. kesäkuuta 2012

7.6.2012 / Läpätystä

Kymmenen kokonaista viikkoa laskettuun aikaan, mä epäilen tätä kestoa kovasti.
 Luulen tai toivon, että pieni päättää syntyä hieman etuajassa.

Töissä taas tapasi eilen uusia ihmisiä, jotka olisivat veikanneet, että olen aivan viimeisilläni.
Suuthan niillä loksahti auki, kun kerroin, että ehei, elokuussa vasta on laskettuaika. Koen olevani siis aika jättiläinen mahani kanssa ja siltä myös ilmeisesti näytän. Onko se sitten hyvä vai huono juttu, en tiedä.
Eipähän kukaan ainakaan voi epäillä muuta kuin raskautta.

 Mä oon pohtinut tässä raskaus aikana, että miten ihmiset, jotka on "normaalisti" tämän kokoisia jaksaa itsensä kanssa fyysisesti, mulle ainakin on tullut niin paikat kipeäksi, että mites niillä. Sopeutuuko kroppa vai mitä häh?

Lapset naureskelivat eilen, kun tuijottivat mahaani. Nauru johtui siitä, että istuin sohvalla ja katselin leikkejä kunnes Nuu alkoi taas hurjaan potkunyrkkeilyyn ja maha heilui suuntaan ja toiseen, tokihan siinä oli sitten lapsille selittäminen, että masussa on vauva joka liikkuu.
Ihmetys oli kova pienillä ihmisillä, nopeasti tuokin kuitenkin unohtui kun haltiat ja lohikäärmeet alkoivat taisteluun.

Mun fiilikset kyllä on heitelleet niiiiin ylös alas kuin vain voi.
 Edelleen saan nyyhkytys kohtauksia, samoin kuin hillittömiä hepuleita.
Eikös niitten hormonejen pitäisi jo vähän tasoittua?

No tottahan toki mulla on tapana shoppailla kun mieli on matalalla. Ei mikään halpa homma, mutta mikä muu voi piristää niin paljon kuin shoppailu? Kyllä mä tosta tavasta eroon pääsen viimeistään kun "Nuu" syntyy.

Varasin täksi aamuksi lääkäriin ajan, nyt mä luovutan tän selän kanssa. Fysioterapeutille kun ei saa aikoja näin kesällä mitenkään järjestymään, mutta töissäkin olen vain edessä kun en taivu ja liikun hitaasti hampaat irvessä.
Lääkäri on ihan omalääkärini, jolla kävin viimeksi selän takia myös, silloin tuumasi että neuvolaan ja fysioterapeutille sitten, jos selkä ei pysy kuosissa. Tokihan oon yrittäny soitella tonne omaan neuvolaani, mutta siellä ei vastata puhelimeen.
No katsotaan mitä tää lääkärisetä tänään sanoo.

Mä veikkaan, että sieltä tulee satunnaisia ilmauksia:
"Paita pois"
"Sulla on notkoselkä"
"Lentopallo"
"Tälle nyt ei voi mitään"
"Lepäile vain"
"2-päivää lepolomaa ja katsot sitten ensiviikolla uudestaan tilannetta"
"Jatkossa yhteyttä neuvolaan"
"Fysioterapia, tukivyö, särkylääke"

Sori, oon huomannut että valitan kokoajan täällä blogissa, kyllä mä voisin tietysti vähän positiivisempikin olla, ainakin joissain asioissa. :D


Muuten, ihanaa nimipäivää kaikille kaimoilleni! :)

2 kommenttia:

  1. Mikä sulla on niinku siinä selässä? :) Mulla itellä selkä napsahtaa aina välillä, noidannuoleksikohan ne sitä nimittää, kun eivät oo varmoja voiko siellä olla esim. välilevyn pullistumaa. Ala- ja ristiselkä kipeytyy siis niin, ettei kykene mihinkään. Sitä tukivyötähän ne suosittelee, mutta eipä sitä raskausaikaan oikein muuta voikaan, kun mitään panadolia kummempaa eivät kuitenkaan anna syödä. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo mitään hajua mikä siellä selässä on. Eipä tämäkään lääkäri osannut asiaan sanoa muuta kuin, pistetään sulle nyt vielä ens viikkokin sairaslomaa ja yritä saada fysioterapeutille aika, jos vielä kipuilee niin tule uudelleen.
      Mulla ei tosiaan tukivyö, särkylääkkeet, lepo taikka liikunta auta tuohon mitään.

      Poista

Haleja <3