lauantai 17. maaliskuuta 2012

Mieliteot TOP 3

Mulle ei hirveästi näitä mielitekoja ole tullut, joten listasta ei tämän pitempää saakkaan.Oikaisen vielä heti tähän väliin, ettei näitä tule syötyä suuria määriä. :D

Fetajuusto 

kuva arla ingman

Oon aina tykännyt fetajuustosta, mutta nyt sitä tekee useammin mieli kuin tavallisesti.

Salmiakki


Salmiakki on aivan ehdotonta nykyään, sitä täytyy löytyä aina kaapista. Etenkin tikkarit, salmiakkiaskit ja turkinpippurit on hurjan suosittuja.

Hedelmät ja marjat


Etenkin mandariini, banaani, omena, mansikat, vadelmat ja mustikat maistuu mulle. Marjat on suomalaisia, T:n papan mailta kerättyjä.



maanantai 5. maaliskuuta 2012

Uskomuksia

En ole varma kannattaako tätä edes vielä tehdä, mutta teen nyt kuitenkin. Lisäksi saan ajatukset pois neuvolasta, jonne joudun menemään tänään yksin rv16+3
Googlailin näitä uskomuksia ja samanlaisen listan sain aikaiseksi kuin Rakkautta suurimmillaan -blogissa. 

POIKA

[ ] Ei pahoinvointia
[x]Et ole muuttunut ulkonäöllisesti, tai jopa hehkut
[x]Säärikarvojen kasvu kiihtynyt
[x]Tekee mieli happamia ja suolaisia ruokia
[ ]Eteenpäin työntyvä masu, raskautta ei havaitse jos katsoo ihmistä takaa päin
[ ]Vauvan sydämmensyke hidas 
[ ]Potkut napakampia ja kovempia 
[ ]Tumma viiva vatsalla, jatkuu navasta ylös päin
[ ]Sinulla on terävä ilme 
[x]Olit yhdynnässä ovulaatio aikaan
[x]Odotat esikoista, tai edellinenkin lapsesi on poika
[ ]Elitte leppoisaa elämän vaihetta lasta tehdessänne
[x]Kätesi ovat kuivat
[ ]Olet rauhallinen ja hyväntuulinen
[x]Vauvan isä lihoo odotusaikana
[x]Jalkasi ovat aiempaa kylmemmät
[ ]Rinnoissa valtava muutos, arat ja turvonneet  
[ ] Poika olo
yht.  8/18

TYTTÖ 

[xxxxxxx]Pahoinvointia raskauden aikana
[ ]Kukkiva iho
[x]Olet kiukkuinen
[ ]Ikenet verestävät
[ ]Vauva on kova hikkaamaan
[x]Vauvan potkut ei kovin rajuja 
[x]Vauvan syke tiheä
[ ]Närästys 
[ ]Sinulla on jatkuvasti salaperäinen, lempeä ilme
[x]Vatsasi leviää sivulle
[x]Makean himo
[x]Olit yhdynnässä muutamaa päivää ennen ovulaatiota
[ ]Viiva vatsassa päättyy napaan 
[ ]Edellinenkin lapsesi tyttö
[x]Olitte stressaantuneita lasta tehdessänne
[ ]Kädet aiempaa pehmeämmät
[x]Rinnoissa ei juuri muutosta
[ ]Tyttöolo
yht. 9/18
Näillä uskomuksilla siis olisi tulossa tyttö, toisin olen tehnyt tämän varmaankin neljään kertaan ja joka kerta tulos vaihtuu. Alussa minulla oli ihan "poikaolo", kuukausi takaperin "tyttöolo", nyt ei oikeastaan kumpikaan. 

Nimiä kuitenkin on tullut mietittyä niin tytölle, kuin pojallekkin. Tytölle taitaa olla valmiina 2 eri vaihtoehtoa (sisältäen kaikki etunimet) ja pojalle yksi(sisältäen kaikki etunimet). Vaikeaa on nimien miettiminen, mutta löydettiin nuo nimet kuitenkin ja ne miellyttävät molempia.

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Emoalus täällä hei.

Nyt se tunne sitten on iskenyt, olenkin siis emoalus. Päivittäin tulee puheluita:
"Mites masu?","Onko masu kasvanut?", "Potkiiko?", "Onko liikkunut tänään paljon?", "Mitä kuuluu, tai siis miten masu jakselee?" tai  "Miten raskaus?"

NO V*TTU, mitä luulette?! Tuossa tuo maha on ihan samalla kohdalla kuin aiemmin ja ihan saman kokoisena kuin aiemmin, eipä tuo tuosta ole kasvanut EDELLEENKÄÄN ja ei, voitteko kuvitella tidiii : Ei, en edelleenkään niitä kaikkia liikkeitä tunne, enkä ala jokaisesta liikahduksesta ilmoittamaan erikseen kaikille ihmisille.

Välillä tekis mieli sanoa: Älkää puhuko mahasta. Se on osa minua, mitä sitten? Se on minun mahani, en ole velvollinen kertomaan siitä tai sen sisällä tapahtuvasta myllerryksestä kellekkään ja pistää vituttamaan tuo kysely. Etenkin kun kysely ei jää pelkästään siihen. Ihmiset olettavat saavansa tietää myös sen kuinka usein käyt paskalla. Ihan tosi, jotain rajaa kiitos.

Mikä oikeus toisilla ihmisillä on kyylätä mahaasi, saatika vaatia tietoa siitä? Ihan kiva, että kiinnostaa, mutta kerran kuussa kyselyt riittää. Lisäksi tässä ollaan edelleen niin "alussa", että mitä vain voi tapahtua.
Terkkuja vaan täältä, voin lahjoittaa jollekkin vaihtelevia mielialoja ihan urakalla :)